Amerikkalaiset teknologiajätit hyvässä tulosvireessä

Teknologiarahastot ovat menestyneet hyvin kun vertaillaan eri sektoreiden ja alueiden osakerahastoja viimeisen vuoden ajalta. Esimerkkinä voidaan ottaa Nordean teknologiarahasto, joka on vuoden aikana kasvattanut osuusarvoaan 17%. Syynä hyvään kehitykseen näissä rahastoissa ovat ensisijaisesti osuudet amerikkalaisista internet- ja ict-teknologiayrityksistä.

Ensimmäisen vuosineljänneksen osalta olen jo kirjoittanut aiemmin Google:n tuloksesta, joka liikevaihdon kasvun (24% vuositasolla), kannattavuuden (27% nettovoitto) ja vakavaraisuuden (23 BUSD:n käteisvarat) osalta on ilmiömäinen. Tällä viikolla neljännestuloksensa ovat julkistaneet ict-sektorin "perinneyritykset": Intel, Microsoft ja IBM. Nämä yrityksethän olivat avainroolissa 1980-luvulla, kun synnyttettiin henkilökohtaisen tietokoneen (PC) massakonsepti ja hajautettu tietojenkäsittely yritysympäristöön.

Googleen verrattuna näiltä "perinneyrityksiltä" puuttuu kasvu tai se on vaatimatonta. Nettotulos on hyvä tai erinomainen (Intel 21%, Microsoft 29% ja IBM 12,4%) kasvattaen kassaa, jota kyseiset yritykset tulevat tarvitsemaan uudistaessaan itseään kilpailukykyisemmiksi mobiili-internetmarkkinassa, josta mm. Apple, Google, Amazon ja Facebook ovat toistaiseksi saaneet parhaat palat päältä.

Mobiili-internetmarkkina on kuitenkin vasta alkumetreillä, joten tulemme näkemään mielenkiintoisen ekosysteemipelin, josta ei vauhtia puutu, eikä vaarallisia tilanteita. Varmaa on vain, että kyseinen markkina ja siinä toimivat yritykset tulevat kaappaamaan liiketoiminnallista arvoa muilta sektoreilta ja niiden yrityksiltä, esimerkkinä vaikkapa paperiin pohjautuva toimitus-, kustannus- ja jakelutoiminta.

Related Posts

Sijoittaminen

Paska osuu osakemarkkinoilla tuulettimeen joko syksyllä tai keväällä

Tarkoitan otsikossa sitä, että Yhdysvaltojen S&P500 indeksin nopeat pörssilaskut tapahtuvat yleensä joko syksyllä tai keväällä. Laskut voivat jatkua, mutta noina aikoina ne yleensä jyrkkenevät nopeasti.

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä