Kohoavien korkojen siunauksena vapaa, markkinataloudellinen yhteiskunta tervehtyy:

• Investoinnit ohjautuvat tuottaviin kohteisiin.  Kohteesta kuin kohteesta täytyy saada vähintään inflaation verran tuottoa eikä täysin tuottamatonta omaisuutta kannata enää pitää.
• Palkkatyön tekemisen merkitys kasvaa omaisuusarvojen laskiessa. Työllä voi ansaita omaisuutta. Olemme osakkeiden osalta saaneet tänä keväänä huomata tämän ilmiön. Kuukausipalkalla saa enemmän osakkeita. Asunnot, kiinteistöt ja metsäomasuus tulevat kohta perässä. Kaikkea saa palkalla enemmän.
• Yhteiskuntakierto nopeutuu ja pätevät nuoret ihmiset pääsevät omalla yrittämisellään helpommin kiinni omaisuuteen eli markkinataloudellisen yhteiskunnan vaikutusvaltaan.

Kohoavat korot pahentavat suljetun, suunnitelmataloudellisen yhteiskunnan aiheuttamia ongelmia:

• Noin 60…70% bruttokansantuotteesta ohjautuu julkisen sektorin budjettitalouden kautta. Kohoavat korot eivät pienennä tätä osuutta, päinvastoin. Kohoavat korot aiheuttavat yksilö- ja yritys- tason hätää, jota eduskunta rientää tulonsiirroilla lievittämään. Eduskunnan tehtävänä on kanavoida kansalaisten hätää päätöksenteon pohjaksi. Eduskunnassa käsitellään harvoin aloitteita, joissa tuetaan menestystä ja varoja ohjataan harvoin menestyville yrityksille ja yksilöille. Kohoavat korot vain pahentavat epäsuhtaa.
• Julkisen sektorin velka ei ole yksityisiä kansalaisia tai yrityksiä suurempaa. Kaikilla on suurin piirtein vuositulojensa verran velkaa, yrityksillä hieman enemmän. Mutta kohoavat korot johtavat yleensä aina siihen että yksityinen, vapaa sektori sopeutuu ja julkinen sektori tuhlaa. Tätä julkisen sektorin tendenssiä tuhlata vaikeina aikoina kutsutaan elvytykseksi. Julkinen sektori ei sopeudu, vaan velkaantuu lisää ja tämä kasvattaa suunnitelmataloudellisen sektorimme roolia entisestään.
•  Julkinen sektori omistaa suuren osan tuotantokoneistosta. Julkisen sektorin omistukset ovat suurin piirtein 250Mrd€ ja taas yksityisten ihmisten portfoliosijoitusten (pörssiosakkeet + sijoitusrahastot) kokonaismäärä jää selvästi alle 100Mrd€.  Korkotaso kutistaa kaikkia omaisuusarvoja ja samalla palkkatyön merkitys korostuu. Yksityisihmisille avautuu mahdollisuus nousta työllään kuopasta.  Avautuvan mahdollisuuden tekee tyhjäksi julkisen sektorin kasvu.  Eduskunta voi omilla päätöksillään tehdä tyhjäksi kansalaisten ahkeruuden. Eläkevakuutusmaksut ja verot tapaavat nousta kun ajat ovat huonot. Julkinen sektori päätyy auttamaan hädänalaisia ja heikommin pärjääviä ja jollakin tavalla se on rahoitettava. Siispä työläisen osa on kurjistua.

Kumpi tendenssi on voimakkaampi, markkinataloudellisen yhteiskunnan tervehtyminen vaiko julkisen sektorin pöhöttyminen? Vastaus ei ole itsestäänselvä. Jos julkinen sektori on liian pieni, niin julkisen sektorin kasvusta seuraa lähinnä iloa ja onnea. Jos taas suunnitelmataloudellinen sektori on liian suuri ja tehoton niin kansalaisten hyvinvointi näivettyy ja reaalinen elintaso pienenee.  Jokaisen pitää itse arvioida onko Suomen julkinen sektori suuri vaiko pieni. Minun mielestäni hieman pienempi ja tehokkaampi riittäisi.

Lainsäädäntövaltaa ja toimeenpanovaltaa (eduskunta valitsee keskuudestaan hallituksen) käyttävän eduskunnan pitäisi antaa tilaa muillekin. Mutta se vaatisi että eduskunta pienentäisi omaa merkitystään. Eduskunnalle ei kuitenkaan taida olla yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyä vastavoimaa. Valta, jolla ei ole vastavoimaa, tuppaa aina kasvamaan ja kahmimaan itselleen yhä suuremman osuuden. Liian suuren osuuden. Suomalaiselle työläiselle jää yhä vähemmän.

Kuvan lähde: wikimedia