Pankkiosakkeet ovat kohtuuhintaisia

On silloin tällöin hyvä seurata miten eri teollisuudenalojen osakkeet käyttäytyvät. Ovatko niinsanotut protektiiviset, kurssilaskulle immuunit sektorit todellakin maineensa veroisia? Ja näyttäisi siltä että näin todellakin on. Monien protektiivisten sektoreiden kuten terveydenhuollon ja energiantuotannon osakkeet ovat käyttäytyneet stabiilisti. 

Mutta minkä talouden alan osakkeita kannattaa painottaa juuri nyt? Yleensä kannattaa painottaa sellaisia, jotka ovat viimeisen viiden vuoden aikana kärsineet rankimmin. Kokonainen teollisuudenala jää nimittäin harvoin viittä vuotta pidemmäksi aikaa aliarvostetuksi, mutta viiden vuoden mittaisia ali- ja yliarvostus- periodeita on paljon. 

Energiasektorin sekä erityisesti pankkien osakkeet näyttäisivät viiden vuoden kriteerin perusteella olevan edullisia. Eurokriisin aikana huonoa mainetta niittäneiden pankkien kurssinousu alkoi jo viime vuonna, mutta niiden hinta on edelleen edullinen sekä suhteessa tulokseen (P/E- suhde) että tasevarallisuuteen (P/B- suhde).

Globaalien sektori-indeksien arvostustasot (Lähde: iShares)

Globaalien sektoreiden välillä näyttäisi olevan eroja joita on vaikea selittää kasvunäkymien erilaisuudella. Esimerkiksi metsäteollisuuden korkealle arvostustasolle ei ole perustetta. Eihän metsäteollisuus ole mikään erityinen kasvuala. Sama koskee infrastruktuurin rakentamista. Yhteiskuntainfrastruktuuria on tarvittu maailman sivu, mutta sen osuus taloudesta ei ole kummemmin kasvanut eikä vähentynyt. 

Muutamien yllä mainittujen sektoreiden kurssikehitykset viiden vuoden ajalta (Lähde: Yahoo)

Tässä artikkelissa käytetyt arvostustasot on laskenut iShares viimeisen vuoden aikana toteutuneiden tulosten perusteella (Q4/2012 tulokset eivät ole mukana). Laskelmat on päivitetty vuoden vaihteessa.

 

Related Posts

Yhteiskunta

Kuntien ja hyvinvointialueiden hankintoihin on pesiytynyt ”maan tapa”, josta osa voi olla silkkaa korruptiota

Kunnat ja hyvinvointialueet kiertävät kilpailutusvelvoitettaan ostamalla palveluja omistamiltaan ns. inhouse-yhtiöiltä. Kilpailuttamisen välttäminen aiheuttaa vuosittain satojen miljoonien eurojen menetykset veronmaksajille, todetaan EVAn tuoreessa analyysissä Maan tapa.

Sijoittaminen

Uusia työkaluja sijoittajalle

https://www.sinisaariconsulting.com/

Lisäsin sivustolleni tekoälyn ystävällisellä avustuksella koekäyttöön pari uutta työkalua, joista kuulisin mielelläni kommentteja.

Uusi osakeanalyysityökalu

pisteyttää seurannassani olevat osakkeet monien kriteerien perusteella
etusivulle tulee ensin Top

Talous Yhteiskunta

Björn Wahlros haluaisi että Suomi olisi myös varakkaille ja yrittelijäille hyvä paikka elää ja sijoittaa

Oheinen 5 min mittainen Mikko Salakan tuottama video summaroi Björn Wahlros:n esittämät ratkaisut Suomen talouden kriisiin: Tarvitaan henkilösijoittajien ja yrittäjien parempaa kohtelua niin, että suomalaisten