Joka paikassa kuultu neuvo sijoittamisessa on, ettei tulisi koskaan asettaa itseään trendiä vastaan. Tätä sääntöä ei ole tosin sorvattu nykytilannetta silmälläpitäen. Nykyisin euroalueen politiikka sanelee paljon enemmän mikä olisi oikea veto. Tänään uuden euroryhmän puheenjohtajan vetämänä tuleekin mielenkiintoiset asiat esille. Pari euroalueen politiikkoa: Silvio Berlusconi Italiasta ja Mariano Rajoy Espanjasta. Näiden lisäksi pitäisi päättää mitä Kyproksen kanssa tehdään. Asioihin ei ole helppoja ratkaisuja. Varovainen purkaa euron shorttiposition, koska kasvava trendi edelleen on, että euroa ostetaan ja Japanin jeniä myydään.

Tilanne ei ole niin yksioikoinen. Suurin yksittäinen tekijä euron vahvistumiseen on se, että välitön pelko euroalueen hajoamisesta on päättynyt. Uusimpien huippusalaisten muistioiden mukaan euroryhmä saattaa kuitenkin tuoda nämä pelot uudelleen esille. En pidä tätä kuitenkaan ensisijaisena vaihtoehtona. Tämän mukaan Kyproksen velanhaltijoille tallettajia myöden syötetään pahanmakuista tappiota. Saneerauksessa Kyproksen julkinen velka saataisiin kuitenkin lähestulkoon Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksen piiriin: julkinen velka-aste jäisi 77 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Ongelmina on se, että lupaus Kreikan olevan poikkeustapaus velkasaneerauksissa sulaa samoin tein. Tämä saattaa hyvinkin luoda pelot "uudesta standardista" ja johtaa siihen, että hiemankin epämääräisten euromaiden velkakirjat myydään varmuuden vuoksi välttyäkseen samanlaiselta tappioihin pakottamiselta. Euro todennäköisesti heikkenisi tässä niin paljon, että Ranskan presidentti Hollandekin on tyytyväinen.

Tiukalla velkasaneerauksella olisi tosin puolensakin. Se olisi erityisesti saksalaisten äänestäjien mieleen, koskapa Kyproksen asema veroparatiisina on laajalti tunnettu, ja että se toimii enimmäkseen venäläisten oligarkkien varojen kauttakulkumaana ja pesulana. Paikalliset käyttävät mm. etelärannikolla olevasta kaupungista Limassol nimitystä "Limassolgrad". Tässä mielessä vaaleihin valmistautuvassa Saksassa voisi olla liittokansleri Angela Merkelin jatkokauden kannalta oiva keino pitää etumatka tukipakettipolitiikan kritisoijiin. Tosin, jos eurorepeämän pelot lähtevät vellomaan uudelleen niin Merkelin kohdalla tämä voisi tietää monin verroin ikävämpää vaalitulosta. Kun Merkel johtaa jo nyt niin en pidä todennäköisensä vaihtoehtona veneen tahallista keikuttamista. Kaiken lisäksi tarvitsee muistaa se, ettei euroalueella olla pitkään aikaan menty enää talouden sääntöjen mukaan, vaan sääntöjä on kursailematta kierrelty, luotu uusia, säädetty toimia takautuvasti ja toimittu monin paikoin verrattain epärehellisesti ja moraalisesti arveluttavasti – kunnon suunnitelmatalouden malliin.

Radikaali ehdotus Kyproksen kohdalla olisikin kaiken tämän periksiantamisen ja antautumisen kulttuurissa varsinainen isku vasten kasvoja. Oletan kuitenkin, ettei lammaslauma Brysselissä pääse idean taakse, joten periksihän nuo antavat. Perinteinen pankkiirien pelastaminen ei sekään tosin tunnu varteenotettavalta vaihtoehdolta, koska Kyproksen julkinen velkataso nousisi sekin kestämättömäksi ja Kreikasta on jo nähtävillä, ettei se tie tuota oikein tuloksia. Veronmaksajien rahat menee, rikkaat pankkiirit kiittävät ja ongelmat säilyvät ja jopa pahenevat.

Veronmaksajien kannalta hieman kalliimpi vaihtoehto on, että tallettajat turvataan, mutta juniorivelkakirjan haltijoiden saatavia leikataan tuntuvasti. Tässäkin mielessä Kreikan uniikkistatus toimia velkasaneerauskohteissa kärsisi, ja voisi sekin aiheuttaa paniikkia velkakirjamarkkinoilla. Tässä mielessä tällainen vaihtoehto voisi olla kaikista huonoin: eduista kieltäydytään, mutta riskipotentian annetaan velloa vapaasti.

Kolmas vaihtoehto olisi sen sijaan mielenkiintoinen. Mielenkiintoisuus johtuu lähinnä siitä, että idea tulee esille vasta viidennen vuoden ja viidennen ongelmamaan kohdalla: Kypros panttaisi pankkiensa osakkeita apua vastaan. Tässä on merkittävä ero siinä mielessä, että tuki ei olisi enää täysin vastikkeetonta. Pankeilla olisi selkeät insentiivit saada ostettua osakekanta pois EVM:stä. En taida olla ainoa, joka kyselee miksei näin olla aiemminkin menetelty? Syy lienee kaikessa raadollisuudessaan siinä, että nyt lankojen toisessa päässä ei ole enää ranskalaiset ja saksalaiset pankit, vaan kyseessä on venäläisoligarkkien rahat. Ideassa EVM siis ostaisi ongelmien edessä painivien pankkien osakkeita ja kun pankkeja kohtaa paremmat ajat niin ne voisivat ostaa osakkeensa takaisin.

En ole niinkään minkäänlainen pankkitukifriikki, mutta tämä viimeisin huippusalaisen muistion idea tuntuu nykytilanteen ongelmat huomioiden ymmärrettävältä ja siksi jopa hyväksyttävältä ratkaisulta. Varsinainen dynamiittilataushan se olisi, jos lähes kauttaaltaan eurooppalainen pankkisektori pistetään kaatumaan ja sen jälkeen mennään katsomaan jäikö kiveäkään kiven päälle.

Varovainen euroshorttaaja siis purkaa positionsa. Kyllä se on tiedossa, ettei tämä rakennelma loppuun asti kestä, mutta sen kestämistä voidaan venyttää niin pitkään, että tappioita ehtii kertyä paljon. Ajoitus lienee nyt väärä, trendit sotivat rationaalisuutta vastaan. Se pitää hyväksyä.

Lähde: Financial Times.