Metsäteollisuustuotanto laski runsaat viisi prosenttia

   Suomalaisen metsäteollisuuden päämarkkinat ovat Euroopassa, jonka talouden taantuma ei näyttänyt vuonna 2012 laantumisen merkkejä.  "Kotimaisilla päätöksillä voimme halutessamme vaikuttaa siihen, että kun Euroopan talous taas kääntyy kasvuun, olemme kilpailukyvyssä voittajien puolella", sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

"Tulevassa kehysriihessä ja hallituksen puolivälitarkastelussa tulee vahvistaa kasvun edellytyksiä ja korjata kilpailukykyvammoja. Hyvinvoinnin lähtökohta on, että meillä on elinvoimainen ja kilpailukykyinen vientiteollisuus, jolla on varaa investoida ja työllistää", Jaatinen sanoo.

Suomen metsäteollisuuden kilpailukyvyn säilyttäminen edes nykyisellä tasolla vaatii kustannuskuria. Metsäteollisuuden suoraan maksamien kustannusten lisäksi teollisuuteen liittyvien alojen kustannukset kertyvät metsäteollisuuden maksettavaksi. Esimerkiksi työmarkkinoilla on tehtävä sellaisia ratkaisuja, jotka eivät nosta vientiteollisuuden kustannuksia. Kotimaassa nousevia kustannuksia ei voida siirtää tuotteiden hintoihin markkinoilla.

"Päätökset siitä, miten esimerkiksi rikkidirektiivin vientiteollisuudelle aiheutuvat satojen miljoonien lisäkustannukset saadaan kompensoitua, tulee tehdä nyt. Myös metsäteollisuutta rankaisevasta windfall-verosta tulee luopua. Teollisuutta rokottavien veronkorotusten sijaan pitäisi etsiä ennemmin eväitä talouskasvun kiihdyttämiseksi, ei jarruttamiseksi", Jaatinen toivoo.

Paperin tuotanto pakkasella, kartongissa merkkejä piristymisestä

Suomessa tuotettiin vuonna 2012 yhteensä 10,7 miljoonaa tonnia paperia ja kartonkia, eli 5,6 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Syitä tuotantomäärän laskuun ovat erityisesti talouden taantuma päämarkkina-alueella Euroopassa, tuotantokapasiteetin leikkaukset sekä graafisten papereiden kysynnän lasku. Graafisten papereiden, eli paino-, kirjoitus- ja sanomalehtipapereiden, osuus Suomen paperiteollisuuden tuotannosta on noin kaksi kolmannesta.

Pakkauksiin tarkoitettujen kartonkilaatujen tuotanto oli 2,8 miljoonaa tonnia. Vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä kartongin tuotantomäärissä oli nähtävissä pientä piristymistä, mikä käänsi kartongin kokonaistuotannon noin prosentin edellisvuotta korkeammalle.

Sellua tuotettiin 6,8 miljoonaa tonnia, reilun prosentin vuotta 2011 enemmän. Sellua vietiin yli 12 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Rakentamisen pitkä alavire piti puutuoteteollisuuden tuotannon miinuksella

Sahatavaran tuotanto laski 4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna ja jäi 9,3 miljoonaan kuutiometriin. Vientimäärä oli kuitenkin hieman edellisvuotta edellä. Kotimaan kulutus supistui. Euroopan heikkoa kysyntää kompensoi kasvava kysyntä Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa sekä Japanin jälleenrakennus.

Teollisuuden raakapuukustannukset olivat lopputuotteiden markkinahintoihin nähden korkealla. Tämä rasitti erityisesti sahateollisuutta, jonka raaka-ainekustannukset ovat noin 70 prosenttia tuotantokustannuksista.

Puukaupassa oli keskimääräistä vaisumpi vuosi. Energian ja päästöoikeuksien hinnat pysyivät talouskriisin vuoksi maltillisina.

 

Suomi on maailman 6. suurin sellun, paperin ja kartongin tuottaja sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.

Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 160 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan ja jopa 500 000 suomalaista on alan taloudellisen jalanjäljen piirissä. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.

 

Related Posts

Talous Yhteiskunta

EU:n ja keskeisten EU-úlkopuolisten tyynenmeren demokratioiden (CPTTP-maat) välille on tulollaan tulliliitto

Eurooppa on hiljattain tehnyt tai tekemässä vapaakauppasopimukset Mercosur:n (etelä-Amrerikka), Intian ja Australian kanssa ja nyt on neuvottelun alla tärkein, CPTTP, johon kuuluvat muun muassa Australia,

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen