Omistajaohjaus on väärässä salkussa
Heidi Hautalan eroa ja aiempiakin omistajaohjaukseen liittyviä sählinkejä seuranneena en voi nähdä asiaa muuten kuin niin, että omistajaohjaus on hallituksessa väärässä salkussa. Ja varsinkin kun asiaa katsoo vasemmistopuolueiden tai vihreiden kannalta, mutta sama ongelma on luultavasti muillakin puolueilla johonkin mittaan.
Kehitysministerin duunihan on vasureille ja vihreille periaatteessa unelmahommaa. Omistajaohjauksesta vastaaminen taas sisältää lähinnä riskejä, sillä valtionyhtiöitä on lähtökohtaisesti omistajaohjattava valtion taloudellisten etujen mukaan, ja lakeja noudattaen. Usein se tarkoittaa ikävien päätösten siunaamista, olkoon kyse yhtiöiden työvoimapolitiikasta tai muista poliittisesti arkaluontoisista tilanteista. Poliitikoille se on yhtä painajaista.
Jos valtionyhtiö karsii väkeä, toimintojaan tai tekee muuta sen toimintapiirissä olevia ihmisiä koskettavaa, huuto on suuri. Varsinkin vasemmiston ja vihreiden äänestäjät odottavat vastaavan ministerin toimivan heidän etujensa mukaisesti, ei valtionyhtiön talouden tai muiden sen intressien. Greepeace-jupakassa Hautala toimi varmasti omien arvojensa mukaisesti, mutta myös äänestäjiensä. Muuten toimimalla hän olisi näyttänyt väkensä edessä luopiolta.
Sama seinä olisi vastassa lukemattomalla poliitikolla: useimpien heidän näkökulmastaan omistajaohjaus on pelkkä Musta Pekka. Jos asiat menevät yhtiöissä hyvin, kukaan ei siitä ministeriä kiitä. Jos asiat ongelmallistuvat, ministeri saa kuraa naamaansa, vaikka toimisi vain tehtävän edellyttämällä tavalla.
Ehkä juuri sen takia omistajaohjaus on pantu kehitysministerin vastuulle, joka minusta on erityisen outo yhdistelmä. Ilmeisesti vahvempiin salkkuihin sitä eivät ole johtavat poliitikot halunneet, omaksi riesakseen. Omistajaohjaus on ikään kuin vähäpätöisemmille poliitikoille ja puolueille sälytetty hinta hallitusvastuusta ja ministerin paikasta: saatte nyt tämän muuten mukavan palan kakkua, mutta se maksaa omistajaohjauksen kuran verran.
Tragikoomistahan se on, koska omistajaohjaus on kuitenkin tärkeä posti, niin paljon valtiolla on yritysomaisuutta. Asiansa osaava ministeri olisi kenties pannut kapuloita rattaisiin Solidiumin miljoonahaaskaukseen kaivossektorin osakkeiden ja TeliaSoneran kohdalla. En tosin tiedä, kuinka paljon todellista valtaa ministerillä on periaatteessa varsin itsenäisesti toimivan Solidiumin suhteen, mutta oletan valtaa olevan enemmän kuin julkisuuteen välittyy. Se selittänee, ettei Solidiumin ja sen johtajan Kari Järvisen kalliiksi käyneen salkunhoidon perään ole huudeltu: linjan takana on ollut laaja poliittinen konsensus, jonka on sinetöinyt omistajaohjauksesta vastaava ministeri. Järvinen on saanut olla rauhassa, koska on toiminut hallitusten poliittisen tahdon mukaan. Siksi kukaan poliitikoista ei halua asiaa repostella.
Ehkä omistajaohjausta varten pitäisi luoda oma pieni salkku, joka siirtyisi talousteknokraatilta toiselle hallituspohjasta riippumatta. Kenenkään poliitikon ei tarvitsisi liata siinä käsiään ja riskeerata uraansa. Ja äänestäjien katsella toinen toistaan absurdimpia näytelmiä, kun poliitikot pallottelevat valtionyhtiöiden kuumia perunoita tuskasta kiljuen.
tem
Omistajaohjauksen pitää olla pitkäjänteistä. Siis se ei sovellu ministerille, vaan tehköön tuon homman tem:n virkamies pitkäjänteisesti.
Ja toisaalta, koko ministerin salkun voi saneerata pois.
Veikkaan ettei onnistu
Luultavasti koko salkkua ei voi saneerata siksi, että ainakin näennäisesti omistajapolitiikka täytyy pitää poliittisessa ohjauksessa – vaikka kukaan ei sitä halua tehdä. Sen takia oletan, että sitä varten on pidettävä yllä ainakin nimellinen poliittinen vastuu eli homma on oltava ministerin vastuulla – jotta häntä voidaan tarpeen tullen sättiä ja erottaakin. Mutta teknokraatille se ei olisi henkilökohtainen ongelma: jos ja kun lunta tulisi tupaan kuten sopii odottaa, ei hänen tarvitsisis murehtia äänestäjiään.
Jos teknokraatti pistettäisiin jossain tilanteessa syntipukiksi eli erotettaisiin poliittisen tarkoituksenmukaisuuden nimissä eli hallituksen pestessä kasvojaan, niin teknokraatti palaisi vanhoihin hommiinsa ja uusi astuisi sisään. Ratkaisua voisi perustella asiantuntemuksen tarpeella: omistajaohjaus on raskaan sarjan ammattilaisten hommaa. Ja ratkaisu olisi poliittisesti sopivan steriili – kaikki puolueet kokisivat voittavansa, kun pommia ei tarvitsisi kantaa omassa kainalossa.
Heikki
Riittää, että valtionyhtiöt tuottavat ja toimivat laillisesti
Valtion omistajaohjaus oli minusta pitkän, noin vuodesta 1979 noin vuoteen 2009 harmaata ja näkymätöntä. Yritysten annettiin toimia liiketoiminnan lakien mukaan ja poliittista ohjausta annettiin harvoin, jos ollenkaan. Ja kansa ymmärsi, että kyseessä ovat yritykset, jotka joutuvat joskus saneeraamaan.
Epärationaalinen, tunteeseen perustuva poliittinen ohjaus on tullut kuvioihin vasta aivan viime aikoina. Yrityksiltä perätään nykyään vihreyttä, sosiaalista vastuuta ja kaikenlaisia muita kauniita arvoja. Ja valtionyhtiöiltä näitä moninaisia yleviä asioita vaaditaan vielä muitakin enemmän.
Noita erilaisia kauniita asioita on mielestäni niin paljon, että niitä kaikkia ei voi yhtä aikaa asettaa valtionyhtiöiden tavoitteeksi. On tärkeää että valtion yhtiöt toimivat lain puitteissa ja tuottavat rahallista hyvää ja työpaikkoja. Minusta tähän minimalistiseen tavoiteasetantaan kannattaisi palata.
koko termi
"poliittinen ohjaus" on mielestäni huono. Poliitikon päätehtävä on antaa "poliittista ohjausta" äänestäjiltä saadun mandaatin, äänestäjille annetun "lupauksen" ja lakien mukaan. Olisi helpompi määritellä rajoja, kun pitäydyttäisi vanhassa toimivassa termissä "korruptio" ja sen kitkemiseen.
Haavistolla realismia
Urakan vastaanottanut Haavisto ehti jo toppuutella odotuksia sanoen, että eduskuntakin kaipaa omistajana realismia. Ihan oikein, ja jänellä on siis selvästi tolkkua sen suhteen, ettei valtio voi omistajan roolissa toimia poliittisen populismin pohjalta. Se ei vain taida olla järin suosittu näkökulma äänestäjien keskuudessa. Heikki
Ps Hautala
Hyvin kuvaavasti juttuni kannalta Heidi Hautala totesi Aamulehden mukaan, että oli vaikea löytää ihminen, joka otti vastaan nämä ministeriyden kaksi eri tehtävää – siis kehitysyhteistyö ja omistajaohjaus. On se surkuhupaisaa, että poliitikkoja täytyy kaivaan lusikalla vallankahvaan, mutta tuo on se syy. Heikki
Urpilainenkin lämpenee ehdotukselleni!
Jutta Urpilainen toteaa Suomen Kuvalehden haastattelussa perjantaina, että on avoin ajatukselle omistajaohajuksesta vastaavan ministerin erottamisesta omaksi salkukseen. Lue Piksua, ole askel muita edellä! Heikki