Nordean Antti Saari pitää kehittyvien markkinoiden ja riskiyritysten velkapapereita historiaansa nähden houkuttelevina

Sijoittaminen Talous

Nordean Antti Saari kehoittaa pitämään osakesalkun peruspainossa ja näkee tuottomahdollisuuksia erityisesti kehittyvien markkinoiden ja riskiyritysten velkapapereissa.

Kiinan talous avautuu ja kehittyneiden maiden talousnäkymät ovat pysyneet pelättyä vahvempina. Mutta keskuspankkikorot ovat viime syksynä nousseet ja kiristynyt korkotaso painaa viiveellä tämän vuoden talousnäkymiä ja yritysten tuloksia.

Tulosennusteet ovat jyrkästi laskeneet. Mutta osakemarkkinat osaavat, niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, ennakoida tulosennusteita. Tyypillisesti oasakekurssit kääntyvät jo muutamia kuukausia ennen tulosnäkymien parantumista. Osakekursseja voi siis käyttää makrotalouden käänteen ennustamiseen (piksu toimituksen huomio)-

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Persianlahden kolme skenaariota: Pitkittyvä asemasota

Persianlahden sodan kolmesta ilmeisestä skenaariosta olemme toistaiseksi siirtyneet vähemmän dramaattiseen joskin silti vaikutuksiltaan tuskalliseen asemasotaan. Varsinaiset sotatoimet lakkasivat, toisaalta sotkuinen kompromissi pysyy yhä kaukana.
Seisovassa asemasodassa

Sijoittaminen

Automaattikaupankäynti S&P 500-osakkeilla

Päätin kokeilla miten automaattikaupankäynti sujuisi tekoälyn avulla. Avasin tilin amerikkalaiselle Alpaca-välittäjälle, joka on keskittynyt juuri tällaiseen kaupankäyntiin.

Sijoitin tilille kuukausi sitten 100 000 taalaa leikkirahaa. Tämän voi