Kerroin kaverilleni, että onneksi salkussa on sellaisiakin hankintoja, jotka eivät ole pettäneet. Markkinoilla on näkynyt viime vuosien aikana niin rajuja liikkeitä, ettei kaikkia voi enää pitää mitenkään todellisina. Liikkeisiin on enemmän vaikuttaneet keskuspankkiirien tiedotustilaisuudet kuin yritysten (osa)vuosikatsaukset. Euroopassa valtiot ovat vieneet erityisesti pienyritysten rahoitusvirrat. Vanha manner on sitkeästi kiinni pankkien lainatiskien rahoituksista, ja johtuen juuri pitkälti yritysten kokoluokasta. Pienten yritysten on usein käytännössä mahdotonta saada tilattua itselleen luottoluokituksia ja sitä kautta päästä käsiksi monipuolisempiin rahoitusmalleihin.

Positiivisiakin uutisia vuodelta 2013 toki on. Olen tietysti paitsi oman hyödyn ohella lisäksi täysin vilpittömän iloinen Stonesoftin omien tekijöiden puolesta. "Stonesoft-ilmiö" toki rajoittui pitkälti vain saman alan firmoihin, kun sijoittajat lähtivät hakemaan uutta vastaavaa menestystarinaa.

Nostan oma-arviona tämän vuoden tähdenlentojen ja komeettojen sijasta huomion korkeimmalle korokkeelle varsinaisen kotimaisen työjuhdan. Kun viime vuoden kevätkesällä pohdin pidempiaikaisen laskuputken loppumista (keikuimme Fabianinkadun temppelissä lukemissa n. 5k), ja uskaltauduin ostolaidalle niin ensimmäinen hankintani oli Huhtamäki. Tein niin kattavan analyysin firmasta kuin mitä tällainen kotisurffailija nyt voi – ja jaksaa – tehdä. Hyvältä vaikutti markkina-alueet Yhdysvalloissa, sekä toiminnan laajentuminen pitkin planeettaa. Olinhan jo nähnyt, että maailman eri kolkilla kriisejä hoideltiin varsin erilaisin lääkkein. Euroopassa ajateltiin, että deflatorinen lama on vastaus talousmenestykseen, kun Yhdysvalloissa oli enempi monetaristinen linja.

Ostohetkestäni eteenpäin loppuvuosi 2012 meni kuitenkin niin, että kurssi polki käytännössä paikoillaan. Päätin kuitenkin pitäytyä päätöksessäni ja strategiassani. Tein pari muuta ennenaikaista ostopäätöstä, joiden kanssa sitten tuska kasvoi. Tuntui, että olisi pitänyt löytää joku hopealuoti ratkaisemaan kaikki huonot päätökset. Pari onnekasta ostosta piti kuitenkin kokonaistilanteen aika lailla vaaterissa, ja eihän minulla ollut velkavipua. Minulla oli varaa siis odottaa. Luotin strategiaani.

Tänä vuonna työjuhta alkoi tehdä sitä, mitä odotinkin. Tosin jopa jo liiankin kanssa. Olin ajatellut, että hyvässä lykyssä Huhtamäen hintalappu voisi kohota jopa 16 euron korville. Toinen epäilys omasta strategiasta tuli, kun kurssi alkoi sahata 14 ja 15 euron välillä. Kuvio toistui parikin kertaa. Mietin jo, että pitääkö tässä lähteä lyhyempään kauppaan ja treidailla tätä näiden kahden arvon välillä. Kun olin jo lähes vakuuttunut, että näin tässä tulee menetellä, ja 15 euron rajapyykki tuli vastaan – en myynytkään. Miksi en?

Suurin syy siihen oli, että halusin kuitenkin katsoa loppuun asti, miten näkemykselleni keväällä 2012 oikein kävisi. Totta kai kurssia voi seurailla sivusilmällä ilman, että siinä on kiinni mitään, mutta ei se ole sama asia. Sitä seuraa silloin näennäisesti.

Nyt, näitä kaikkien aikojen huippulukemia katsellessa sitä ajautuu mieleen ajatus, että pitäisikö nyt sitten myydä. Kotiuttaa puolentoista vuoden aikana kertynyt n. 55 prosentin kurssinousu? Mutta kun en osaa vastata itse itselleni esittämään kysymykseen: mitä sitten teen? Kaikki suoraan kiinni Yhdysvaltojen markkinoille?

Viime aikaisten tietojen valossa voin uskoa helposti, että moni pohtii ensi vuoden strategiaa. Minun on varsin helppo myöntää, etten todellakaan vielä tiedä, miten ensi vuoden aikana tulisi toimia. Minulla on jokin häiritsevä aavistus siitä, että Euroopassa voitaisiin herätä siihen todellisuuteen, ettei tämä valittu linja nyt osoittautunutkaan kovin voittavaksi, ja että tämä tilanne muuttuisi Euroopan osalta radikaalisti.

Suunta on toki auki. Joko järki tai hulluus voittaa. Järki tietäisi sijoitusmielessä hyvää. Hulluus tietäisi sitä, että Eurooppa tarttuu aseisiin. Toivon järjen voittavan. Mutta en ole sitä vielä pystynyt muotoilemaan ensi vuoden strategiakseni.