Intia on maaindeksien kovin nousija

Maakohtaisiin indekseihin sijoittaminen on pitkäjänteistä työtä. Trendit ovat selkeitä, pitkiä ja kestävät tyypillisesti vuoden tai pari. Japani pärjäsi viime vuoden kevääseen saakka hyvin ja kääntyi sitten vaakasuoraan liikkeeseen. USA:n ja Saksan pari vuotta kestänyt muita voimakkaampi nousutrendi näyttäisi sekin olevan taittumassa.

Uutena merkittävänä tulokkaana on Intia, jonka nousu näyttäisi olevan kestävää.

Oleellisia seurattavia tekijöitä ovat poliittiset riskit sekä osakemarkkinoiden yleiset arvostustasot. Intia, Venäjä, Italia ja Kreikka ovat erilaisilla arvostustasomittareilla edullisia markkinoita. Kaikilla on taloudellisia ongelmia ja osakkeiden edullinen arvostustaso heijastelee sijoittajien arviota kohonneesta riskitasosta. 

Oheisessa taulukkoon on järjestetty maat osakkeiden price/sales (P/S) mukaiseen järjestykseen. Sales eli yritysten yhteen laskettu liikevaihto on maaindeksejä tarkasteltaessa melko lailla suhdanneriippumaton tekijä. Liikevaihdon arvostus kertoo maaindeksien kohdalla paljon siitä miten paljon sijoittajat luottavat kyseisen maan yrityksiin, politiikkaan ja talouteen.  

Maaindeksien tunnusluvut (Lähde: Piksu maaindeksivertailu)

Tunnusluvut lähenivät 2000- luvulla toisiaan, kun sijoittajat alkoivat arvostaa kehittyvien maiden osakkeita. Arvostustasoerot olivat pari vuotta sitten hyvin pieniä. Sen jälkeen tuli muutos. Kehittyneiden maiden osakkeet kallistuivat ja niiden tunnusluvut heikkenivät. Syynä on ollut poliittisten riskien tidostaminen. Arabikevät toi levottomuusia kaikkialle lähi-itään ja pohjois-Afrikkaan, Thaimaassa oli pitkään sisällissotaa lähentelevä tilanne, Turkin poliittinen kehitys meni huonompaan suuntaan, Kiinan ympäristössä on ollut poliittisia jännitteitä ja nyt Venäjän poliittinen johto on osoittautunut oletettua kaksinaamaisemmaksi. Kehittyvien maiden riskejä on nyt tiedostettu ja sen seurauksena sekä sijoituksia että teollisia investointeja on virrannut takaisin kehittyneisiin maihin.   

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin