Finanssivalvonta varoittaa pörssikurssien romahtamisen riskistä

Finanssivalvonnan tänään julkaisemien kesäkuun lopun tietojen mukaan Suomen pankki- ja vakuutussektorien vakavaraisuus on kokonaisuutena tarkastellen hyvä. Sektorien kannattavuus on hieman parantunut alkuvuoden aikana.

− Pankkien ja vakuutusyhtiöiden tulee kuitenkin varautua heikon taloustilanteen negatiivisiin vaikutuksiin, johtaja Anneli Tuominen sanoo. – Valvottaviemme täytyy olla myös varautuneita siihen, että osakekurssit voivat laskea ja korkojen riskilisät kasvaa nopeastikin. Tässä tilanteessa korostuu entisestään riittävien vakavaraisuuspuskurien ja laadukkaan, ennakoivan riskienhallinnan merkitys.

Osake- ja lainamarkkinoiden riskit hinnoiteltu markkinoilla erittäin alas (Lähde: Finanssivalvonnan esitysmateriaali)

Pankkisektorin vakavaraisuus edelleen vahva

Pankkisektorin kannattavuus parantui heikosta taloustilanteesta huolimatta. Korkokate on jatkanut maltillista elpymistä ja myös palkkiotuotot ovat kasvaneet. Arvonalentumistappioiden pitkään jatkunut lasku on taittunut kasvuksi, mutta tappiot ovat pysyneet alhaisella tasolla.

Suomalaispankkien yhteenlaskettu vakavaraisuustunnusluku oli 30.6.2014 15,3 % (31.12.2013: 16,0 %). Ns. ydinvakavaraisuus (Common Equity Tier 1) oli keskimäärin 14,1 % (31.12.2013: 14,8 %). Pankkien vakavaraisuussäännöstöön tuli muutoksia vuoden 2014 alussa, joten vakavaraisuusluvut eivät ole täysin vertailukelpoisia aikaisempiin. Rahoitus- ja vakuutusryhmittymien vakavaraisuussuhdeluku pysyi ennallaan 1,9:ssä.

Työeläkesektorin riskinkantokyky vahva, riskitasot korkealla

Sektorin vakavaraisuusaste vahvistui ja oli 30.6.2014 30,5 % (31.12.2013: 28,4 %). Riskiperusteinen vakavaraisuusasema nousi hieman 2,2:een (31.12.2013: 2,1). Vakavaraisuuden vahvistumisen taustalla ovat vastuuvelan tuottovaadetta  korkeammat sijoitustuotot. Työeläkelaitosten riskinkantokyky on keskimäärin vahva ja sijoitusriskit hajautettuja. Riskitasot ovat kuitenkin korkeat. Suomen reaalitalouden heikot tulevaisuuden näkymät ja sijoitusmarkkinoiden epävarmuustekijät kasvattavat toimintaympäristöön liittyviä riskejä.

Henkivakuutussektorin vakavaraisuus hyvä, vahinkovakuutussektorin vahva

Henkivakuutusyhtiöiden riskiperusteinen vakavaraisuusasema pysyi ennallaan 3,7:ssä. Henkivakuutussektorin toimintapääoma nousi 5,9-kertaiseksi suhteessa lain asettamaan vähimmäismäärään (31.12.2013: 5,2). Sijoitussidonnaisten vakuutusten katteena olevien varojen määrä ylitti ensimmäistä kertaa yhtiöiden omalla vastuulla olevat sijoitukset.

Vahinkovakuutussektorin riskiperusteinen vakavaraisuusasema oli 2,5 (31.12.2013: 2,3), mikä oli korkein vuoden 2009 alusta tarkasteltuna. Samoin vakavaraisuusasema 4,5 (31.12.2013: 4,2) parani entisestään. Vakuutusteknisen katteen osuus yhtiöiden kokonaistuloksesta on kasvanut sijoitustuottoihin verrattuna.

Related Posts

Kevyttä Sijoittaminen Yhteiskunta

Markkinatalous kutsuu kansalaiset kehittämään haluamiaan yhteiskunnallisia asioita

Markkinatalous tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua haluamiensa ja osaamiensa asioiden kehittämiseen kun taas demokratia tarjoaa mahdollisuuden valita vaaleilla itseään edustamaan joku toinen henkilö. (lisää…)

Yhteiskunta

Kuntien ja hyvinvointialueiden hankintoihin on pesiytynyt ”maan tapa”, josta osa voi olla silkkaa korruptiota

Kunnat ja hyvinvointialueet kiertävät kilpailutusvelvoitettaan ostamalla palveluja omistamiltaan ns. inhouse-yhtiöiltä. Kilpailuttamisen välttäminen aiheuttaa vuosittain satojen miljoonien eurojen menetykset veronmaksajille, todetaan EVAn tuoreessa analyysissä Maan tapa.

Sijoittaminen

Uusia työkaluja sijoittajalle

https://www.sinisaariconsulting.com/

Lisäsin sivustolleni tekoälyn ystävällisellä avustuksella koekäyttöön pari uutta työkalua, joista kuulisin mielelläni kommentteja.

Uusi osakeanalyysityökalu

pisteyttää seurannassani olevat osakkeet monien kriteerien perusteella
etusivulle tulee ensin Top