Morningstarilla osinko-osakkeet vähissä?

Sijoittaminen

Silmäilin linkin listaa (10 yritystä, 25 on tuossa). Ensimmäiseksi rankattu Verizon tuottaa 7 % osingon, joka perustuu Morningstarin arvioon tulevista osingoista. Toisaalta Morningstarin arvostama vakiintunut kilpailuetu (moat) arvioidaan vähäiseksi.

Kun listaa menee eteenpäin, vastaan tulee jopa alle 3 % osinkotuottoja (siis osinkotuottoja nimenomaan listassa haetaan) ja kaiken huippuna on WEC Energy, jonka kurssi on vain 5 % Morningstarin tavoitehinnan alapuolella.

Ainakaan minua tuo lista ei inspiroinut mihinkään lisäostoihin osittain siksikin, että omistan listalta jo valmiiksi useampaakin osaketta. Tiedä sitten, onko lista oire markkinatilanteesta, siis esim. SP 500 on noussut maaliskuusta lähtien.

2 thoughts on “Morningstarilla osinko-osakkeet vähissä?

  1. Näillä listoilla on monta hyvää firmaa, minulla on salkussa AbbVie. Seurannassa Verizon, Gilead ja GSK.

    AbbVie on ollut hyvä sijoitus.

    Verizonin kurssikehitys on ollut jo pitkään laskeva. On myös hyvin velkainen. Maksaa kuitenkin hyvää osinkoa vuodesta toiseen, joten osinkopaperina ihan OK. Omistin joskus, mutta olen myynyt pois.

    Gilead ja GSK ovat OK, mutta jääneet ostamatta.

    Minun suosikkini amerikkalaisten osinko-osakkeiden kohdalla on BDC Main Street Capital. Osinko siinä 7% luokkaa. Kurssikin noussut aika hyvin. Ei ole kovin velkainen. Osinko irtoaa joka kuukausi. Ostan tätä saaduilla osingoilla aina lisää.

    Toinen hyvä osingonmaksaja on REIT ACRE. Osinkotuotto ollut kauan yli 10%/vuosi, nyt 13,2%. Velkainen. Kurssikehitys laskeva. Osinko ainoa syy omistaa. Jos eivät pysty enää maksamaan, myyn heti.

Comments are closed.

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,