Ukrainan tulitaukosopimus on lupaava merkki, vaikka vielä en ylettömästi sen varaan laske. Edellinen samansisältöinen sopimus vesittyi saman tien, ja ajanpeluuksi tämäkin saattaa paljastua etenkin Venäjän osalta. Toivottavasti ei, mutta siltä varalta voisin spekuloida Venäjän tulevaisuudella tilanteessa, jossa pakotteet ja vastapakotteet jatkuvat.

Kuten heti kriisin alussa arvioin, Putin vastaa taloudellisiin haasteisiin komentotaloudella, koska koira ei karvoistaan pääse. Juuri niin on käynyt. Mitä seuraavaksi? Yksi oleellinen osa Venäjän talousvaikeuksia on jätti-inflaatio, joka on seurausta ruplan romahduksesta. Hallitus on vastannut siihen lisäämällä joidenkin avainhyödykkeiden hintakontrollia, kuinkas muuten. Minulla ei ole listaa kontrolloiduista hyödykkeistä, mutta uutisten perusteella sillä on jo ainakin keskeisiä elintarvikkeita vodkasta alkaen. Kauppoja on peloteltu hintojen nostosta raskailla seuraamuksilla, vaikka se on tuontihyödykkeiden kohdalla väistämätön seuraus valuutan putoamisesta. Ja lisää on tulossa.

Tällaiset uutiset saanevat jatkoa:

 http://uk.businessinsider.com/inflation-russia-may-lead-to-food-price-controls-2015-2?r=US

Tämä ei tietenkään yllätä, päinvastoin. Itsevaltiaat ottavat käyttöönsä ne keinot, jotka ovat heille tuttuja ja omalta kannalta helppoja, mutta muiden kannalta tehottomia ja haitallisia.

Hintakontrollista on paljonkin kokemuksia suljetuista talouksista – neuvosto-Venäjällähän kaikki hinnat olivat kontrolloituja, joten Putinilta sujuu homma vanhasta nostalgian siivittämästä muistista. Tuoretta kokemusta asiasta löytyy vaikka Venezuelasta, joka onkin Putinin Venäjän hengenheimolainen monella tavalla. Ja talouden suuntakin vaikuttaa yhtenevältä.

Omintakeista sosialismia harjoittava Venezuela on Etelä-Amerikan suurin öljyntuottaja, joka on syvästi riippuvainen tuonnista. Hallitus on subventoinut elintarvikkeiden hintoja, mutta öljyn hinnan romahdettua siihen ei ole varaa. Hintatuettuja elintarvikkeita saa kukin kansalainen ostaa vain kerran viikossa. Ruokajonot ovat valtavat ja kaupat tyhjillään. Lääkkeistä on niin ankara pula, että se rajoittaa sairaaloidenkin toimintaa.

Venezuelan talous on hyvin samanlainen kuin Venäjän: sillä on yksipuolinen tuotantorakenne ja yletön riippuvuus öljytuloista. Niiden kuihtuminen on ajanut hallituksen umpikujaan molemmissa maissa, joskin Venäjällä on enemmän pelivaraa kuin Venezuelalla, mutta loputtomiin se ei kestä.

Suuri osa Venezuelan surkeasta hyödykehuollosta johtuu valuuttapolitiikasta. Maa on kärsinyt vuosia hurjasta inflaatiosta, jota hillitäkseen hallitus on ankkuroinut rahayksikön bolivarin kurssin keinotekoisen korkeaksi. Se pitää tuontitarvikkeiden hinnan periaatteessa alhaisena, mutta samalla valuutanvaihtoa on rajoitettu voimakkaasti valuuttareservien suojelemiseksi.

Krooninen valuuttapula tekee tuonnista vaikeaa ja yllyttää tuojia mustan pörssin valuuttakauppiaiksi. Vaikka hyödykkeet ovat näennäisesti halpoja, niitä ei ole tarjolla kuin mustassa pörssissä. Siellä ne hinnoitellaan realistisesti eli ne ovat kalliita.

Tuonti on tilastoja paljon vähäisempää, koska viralliseen kurssiin vaihdetut dollarit eivät päädy todelliseen hyödykekauppaan, vaan tuontiyhtiöt myyvät he hurjilla voitoilla. Tästä tietysti seuraa hyödykepula ja valtavia menoja valtiolle, joka käytännössä subventoi laitonta valuuttakauppaa. Viranomaiset vetävät toki omansa välistä korruptiona, kuten tällaisissa järjestelmissä kuvioon aina kuuluu.

Samalla tavalla vaikuttaa hallituksen määräämä hintakontrolli. Kun hinnat pakotetaan poliittisin toimin keinotekoisen mataliksi, tuottajien ja välittäjien kannattavuus rapautuu. Niiden on turha tuoda markkinoille tuotteita tappiolla, vaan ne myydään mustassa pörssissä. Jos se ei onnistu, ainoaksi vaihtoehdoksi jää ennen pitkää konkurssi.

Valuuttapolitiikka ja hintakontrolli ovat ehkäisseet tehokkaasti Venezuelan omaa tuotantoa kehittymästä. Homma toimi jotenkuten niin pitkään kun öljytuloilla oli varaa rahoittaa tuonti, mutta nyt lysti on ohi.

Venäjällä on tähän pisteeseen vielä matkaa, mutta yritys on kova. Jos pakotteita ei pureta ja öljyn hinta korjaudu nopeasti, Venäjäkin vastaa megainflaatioon laajenevalla hintakontrollilla.

Vapaasti vaihdettavan valuutan muuttaminen kiinteäksi kurssiksi olisi vielä radikaalimpi liike, mutta mahdottomana en sitäkään pidä. Se merkitsisi voimakasta pääomakontrollia, joka tekisi Venäjästä käytännössä suljetun talouden. Hinta olisi armoton, mutta Putinin kohdalla kaikki näkyy olevan mahdollista.

Hintakontrolli laajenee aika varmasti jo siksi, että oikein markkinoituna se miellyttää kansalaisia – sen hetken, kun vaikutukset tuotantoon eivät vielä toteudu. Mutta Venezuelan tapaan se johtaa hyödykepulaan, kun tuontiyhtiöiden ja kauppojen on pantava lappuja luukulle.

Siinä kohtaa Putin luultavasti kieltää konkurssit ja tekee yhtiöiden toiminnan lopettamisesta laitonta. Se olisi loogista hänen politiikassaan: ulkoistetaan sosialismi yksityisille yrityksille. Kyllä ne yritykset keinot keksivät, kun vaihtoehtona on keskitysleiri!

Mutta tuskinpa sekään auttaa. Komentotaloudessa on kyllä mahdollista määrätä hyödykkeiden hinnat, mutta niiden tuotanto- ja välityskustannukset eivät katoa, vaikka yrityksille tarjottaisiin pamppua. Katteistakaan ei voi loputtomiin repiä, kuten Venezuela todistaa.

Kun terveestä liiketoiminnasta tehdään poliittisin keinoin mahdotonta, niin kyllä se aika nopeasti loppuu. Onneksi syyllisetkin ovat hallituksella jo tiedossa: lännen juonittelijat, isänmaan petturit, kansakunnan viholliset. Ne ovat hallituksen mukaan Venezuelankin romahduksen takana, kuinkas muuten.

Mutta hyödykepulan iskeminen Venäjälle on Putinille luultavasti vain todiste politiikkansa onnistumisesta. Hänhän haikailee takaisin Neuvostoliittoa, joten krooninen hyödykepula ja rehottava musta pörssi kääntäisivät kellon takaisin vanhoihin hyviin aikoihin! Venäjän muuttaminen sotataloudeksihan on edennyt muuten jo vauhdikkaasti. Kohta kaivetaan arkistoista vanhat viisivuotissuunnitelmat ja Gosplan.