Oman pääoman tuotto (ROE) ennustaa tulevaa kurssikehitystä

Sijoittaminen

Hyvä oman pääoman tuotto ja alhainen oma pääoma suhteessa pörssiarvoon ovat tänä vuonna ennustaneet positiivista kurssikehitystä.

Piksu toimitus tutki Suomen, Ruotsin ja Tanskan suurien yhtiöiden viimeisen 6kk kurssinousun korrelaatiota suhteessa viimeisten kolmen vuoden keskimääräisiin tunnuslukuihin. Tutkimus antaa osviittaa siitä mitä tunnuslukuja kannattaa seurata:

  • Hyvä oman pääoman tuotto (ROE) on useimmiten posittivinen ennusmerkki
  • Huono price/book arvo (vähäinen oma pääoma) on yleensä systemaattisesti ennustanut osakekurssille hyvää kehitystä. Niin kävi tässäkin tutkimuksessa.
  • Osingon irtoaminen pudottaa kurssia ja siksi sillä oli erityisesti keväällä negatiivista korrelaatiota kurssikehitykseen. Osinkoyritykset pärjäsivät tässä tutkimuksessa tästä syystä huonosti. Tutkimuksessa ei ollut mukana pankkeja joiden osingot olivat ihan hyviä ja myös kurssikehitys oli erinomaista.
  • Liikevaihdon viimeisen kolmen vuoden kasvu on tässä tutkimuksessa korreloinut negatiivisesti viimeisen kuuden kuukauden kurssikehitykseen. Tämä on hieman yllätävää. Kasvuyrityksillä ei ollut nostetta. Sijoittajat etsivät hyviä tuloksentekijöitä.

Suhdannetilanne vaikuttaa selvästikin siihen minkälaiset tunnusluvut toimivat parhaiten. Tästä syystä olisi voinut olettaa että velkaantuneisuusaste olisi noussut tärkeäksi tekijäksi. Näin ei kuitenkaan ollut. Nousevat rahoituskustannukset eivät ilmeisestikään olleet vielä kevään aikana ehtineet täysipainoisesti vaikuttamaan pörssikursseihin.

3 thoughts on “Oman pääoman tuotto (ROE) ennustaa tulevaa kurssikehitystä

  1. Laskin vertailun vuoksi korrelaation kurssikehitykselle per viisi viimeistä vuotta ja saman ajan ROEn keskiarvolle. Aineistona seuraamani suomalaiset ja ruotsalaiset yhtiöt (77 firmaa). Korrelaatio on 40%.

    USAlaiset jätin pois, koska niistä puolet on sellaisia, joiden ROE on negatiivinen, koska niiden oma pääoma on negatiivinen.

  2. Tuo book/price negatiivinen korrelaatio voi selittyä sillä seikalla jonka Juha jo ehti uusimmassa artikkelissa mainita: Ilmaisella rahalla

    Tilanne voi muuttua kun lainarahalle pitää maksaa reaalista korkoa. Book value (equity) voi silloin olla taas arvossaan.

  3. ”Oman pääoman tuotto (ROE) ennustaa tulevaa kurssikehitystä”

    Vuosien kokemuksellani uskallan todeta, ettei mikään yksittäinen tunnusluku riitä kovinkaan hyvin ennustamaan osakkeiden kurssikehitystä.
    Eräs ajatusmalli etsiessäni hyviä yrityksiä on luottamukseni ”kannattavaan tuloskasvuun”. Sekään ei näytä riittävän, koska sijoittajat eivät yleensä tunne tosiasioita, vaan seuraavat eniten osakkeiden kurssikäyriä luullen niistä jotain hyötyvänsä.
    Johonkin järkiperäiseen on kuitenkin luotettava, jolloin uskon sekä markkinoihin että analyytikoihin samaan aikaan. Analyytikot pystyvät yli 50 %:n luotettavuudella arvioimaan tiettyjen tulevaa yritysten tulevaa hintakehitystä, koska tuntevat yritysten näkymät tavallisia sijoittajia paremmin.

    Kannattaa kuitenkin itse seurata osakkeiden kurssikäyriä ja ostaa ”dipeistä”, eli silloin kun pelko jyllää. Pelkoa ”tehdään” USA:n osakemarkkinoilla päivittäin ja sen mittari on tunnettu VIX-indeksi. Se vaan nousee niinä päivinä kun uutiset ovat pääosin pelottavia ja tippuu hyvien uutisten perässä.

    Ostan yleensä vain niinä päivinä, kun jenkit pelkäävät ja kurssit on punaisella. Vähennän osakkeista heikoimpia, jos niiden menestys on ollut huono. Myös saatan vähentää varovaisesti ”ylihyviä” menestyjiä silloin, kun jenkit on hyvällä tuulella ja kurssit on yleensä lähellä AHT eli All Time High.

Comments are closed.

Related Posts