Veroilmoituksen täydennykset tulee ilmoittaa www.vero.fi palveluun viimeistään 7.5

”Kun saat esitäytetyn veroilmoituksen, käy se huolella läpi. Täydennä puuttuvat tiedot ja korjaa mahdolliset virheet”, Veronmaksajain Keskusliiton johtava lakimies Päivi Kaari muistuttaa. Esitäytetyn veroilmoituksen tiedot on saatu eri lähteistä, kuten työnantajalta ja pankeista. Yleensä ne ovat oikein.

Verotus ei ole kuitenkaan niin automaattista, että kaikki verovähennykset saisi vaatimatta niitä itse. ”Esimerkiksi matkakulut eivät siirry vuoden vaihteessa saapuvalta perusverokortilta esitäytetylle veroilmoitukselle. Ne näkyvät ilmoituksessa vain, jos olet ilmoittanut ne hankkiessasi uuden verokortin eli niin sanotun muutosverokortin”, Kaari ohjeistaa.

Sama koskee kotitalousvähennystä. Jos olet viime vuonna esimerkiksi remontoinut kotia tai kesämökkiä, nyt on aika vaatia siitä kotitalousvähennystä.

Muista tarkistaa myös pääomatulot. ”Yllättävän moni jättää vuokratulot ilmoittamatta, koska luulee tiedon vuokratulojen oikeasta määrästä jo olevan verotoimistossa”, Kaari toteaa. ”Luulo on väärä. Jos vuokria ei ilmoita nimenomaan veroilmoituksella, joutuu maksamaan veronkorotusta, vaikka ennakkoverot vuokratuloista olisi maksettu.”

Huomioi myös, että veroilmoituksen mukana tulevan erittelyosan tiedot eivät ole välttämättä siirtyneet varsinaiselle veroilmoituslomakkeelle. Vaikka esimerkiksi sijoitusasunnon lainan korkokulut näkyisivät erittelyosassa, ne voivat puuttua varsinaiselta veroilmoitukselta kohdasta 7.7 Tulonhankkimisvelan korot.

”Syynä voi olla se, että lainan käyttötarkoitus ei ole verottajan tiedossa. Jos näin on, saat korkovähennyksen vain, jos merkitset korot oikeaan kohtaan veroilmoitukselle”, Kaari korostaa.

Voit tehdä korjaukset ja täydennykset lomakkeen ohella sähköisesti osoitteessa www.vero.fi/veroilmoitus. Tietojen viimeinen ilmoittamispäivä on joko 7.5. tai 13.5.2015. Päivämäärä on merkitty lomakkeelle. Veroilmoitusta ei tarvitse palauttaa, jos korjattavaa tai lisättävää ei ole.

2 thoughts on “Veroilmoituksen täydennykset tulee ilmoittaa www.vero.fi palveluun viimeistään 7.5

  1. Matkakorvaukset

    Matkakorvaukset

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8