LähiTapiola: Älyrannekkeet ja elektroniikka täydentävät ja automatisoivat terveyspalveluita

  • LähiTapiolan Terveyskatsauksen mukaan jopa joka viides suomalainen mittaa liikuntasuorituksiaan teknisillä laitteilla, kuten älyrannekkeilla.
  • Mittaaminen kiinnostaa yhä useampaa suomalaista. Unensa laatua ja päiväaktiivisuuttaan olisi kiinnostunut mittaamaan joka kolmas suomalainen.
  • Tutkimuksen mukaan suomalaiset käyttävät terveyttä edistäviin palveluihin, kuten liikuntamaksuihin, vitamiineihin, hierontaan ja kuntoutukseen, vuosittain jopa 800 euroa.

Sairauskuluvakuutettujen määrä nousi Suomessa viime vuonna ensi kertaa yli miljoonan. LähiTapiolan tuoreen Terveyskatsaus-tutkimuksen mukaan suomalaiset hankkivat vakuutuksen varmistaakseen nopean hoitoon pääsyn. Tutkimuksen mukaan sairauksien ennaltaehkäisy kiinnostaa: esimerkiksi terveyskäyttäytymisen mittaaminen on yleistynyt nopeasti. Jopa viides suomalainen mittaa liikuntasuorituksiaan erilaisilla teknisillä apuvälineillä, kuten älyrannekkeilla. Jatkossa erityisesti unen mittaaminen kiinnostaa ihmisiä.

Finanssialan Keskusliiton tuoreen tilaston mukaan sairauskuluvakuutus on ensimmäistä kertaa koskaan yli miljoonalla suomalaisella. LähiTapiolan Terveyskatsaus-tutkimus puolestaan kertoo vanhemmista jopa 40 prosentin ottaneen sairauskuluvakuutuksen lapselleen.

– Kun aikuisista 70 prosenttia käyttää flunssan hoidattamiseen julkisen terveydenhuollon palveluita, vie kuumeisen lapsen julkiselle puolelle enää alle puolet, projektijohtaja Kari Lintunen LähiTapiolasta sanoo.

Yksityisen terveydenhuollon etuina nähdäänkin nopeus, jonka mainitsee suurimpana syynä vakuutuksen ottamiselle 36 prosenttia vastaajista. Lisäksi yksityisen puolen asiakaslähtöisyyttä ja ammattitaitoa pidetään korkeatasoisina, kun taas julkisten palveluiden koetaan olevan hinta-laatusuhteeltaan hyviä.

– Nopeuden suhteen julkinen puoli sakkaa, mutta erikoissairaanhoitoa pidetään julkisella puolella erittäin laadukkaana, Lintunen summaa.

Älypuhelin tyynyn alle tai ranneke käteen työpäiväksi?

Terveyskatsaus-tutkimuksen mukaan suomalaiset käyttävät terveyttä edistäviin palveluihin, kuten liikuntamaksuihin, vitamiineihin, hierontaan ja kuntoutukseen, vuosittain jopa 800 euroa. Tästä keskimäärin 180 euroa kuluu lääkkeisiin – ennaltaehkäisevän toiminnan sijaan.

Ennaltaehkäisy kuitenkin kiinnostaa yhä useampaa suomalaista. Unensa laatua ja päiväaktiivisuuttaan olisi kiinnostunut mittaamaan joka kolmas suomalainen.

Jopa joka viides ilmoitti jo mittaavansa liikuntasuorituksiaan älypuhelimella tai -rannekkeella; nuorimpien vastaajien eli 18–34-vuotiaiden ryhmässä näin tekee jo kolmannes.

– Unen laatu ja arkiliikunta ovat asioita, jotka vaikuttavat suoraan terveyteen. Tällainen mittarointi lisääntynee tulevaisuudessa, projektijohtaja Kari Lintunen sanoo.

Vakuutusyhtiöt on perinteisesti nähty maksajan roolissa, kun ihmiset ovat hakeneet vakuutuskorvauksiaan. Jatkossa ennaltaehkäisyn ja nopean avun tarjoaminen nousevat tärkeiksi: muiden muassa terveydellisiin ongelmiinsa apua etsiviä asiakkaita palvellaan puhelinneuvonnassa terveydenhuollon ammattilaisten voimin.

– Terveyden ennaltaehkäiseminen on halvempaa kuin sairauksien hoitaminen. Jatkossa vakuutusyhtiöt haluavat omassa roolissaan huolehtia suomalaisten terveydestä, sanoo Lintunen.

Esimerkiksi LähiTapiola on aloittanut TerveysHelppi-puhelinpalvelun. Se on LähiTapiolan asiakkaille tarkoitettu korvauspalvelua parantava puhelinpalvelu, jossa kokeneet terveysalan ammattilaiset antavat puhelimitse neuvoja sairauteen tai tapaturmiin liittyvissä terveyskysymyksissä. Hoito-ohjeiden lisäksi asiakkaalle etsitään oikea erikoislääkäri, varataan aika asiakasta lähellä olevaan lääkärikeskukseen ja laitetaan myös vakuutuskorvaushakemus vireille.

Related Posts