Verojen minimoinnin terminologia kaipaa kirkastusta
Harva yksityishenkilö tai yritys haluaa maksaa enemmän veroja kuin on tarpeen. Useimmiten ollaan valmiita myös tekemään ainakin jonkinasteisia valintoja tai nähdä pientä vaivaa verotaakan pienentämiseksi. Yhdessä päässä tällaisia toimia on erilaiset yleisesti hyväksytyt ja verovelvollisen käyttöön tarkoituksella suunnitellut työkalut, kuten esimerkiksi kotitalousvähennys. Toisessa päässä taas on erilaiset laittoman veronkierron muodot. Mutta todellisuus ei rajoitu vain näihin kahteen ääripäähän.
On ilmeistä, että verojen minimointiin on olemassa keinoja, jotka ovat laillisia, mutta eivät vastaa lainsäädännön tarkoitusperiä. Tuore esimerkki tästä on viime viikon aikana mediassa somevaikuttajaesimerkkitapausten kautta esille tuotu tapa, jossa holding-yhtiövirityksillä saadaan omistetun yhtiön tasearvoa nostettua keinotekoisesti niin, että saadaan nostettua enimmillään jopa 150 000 euron osingot hyvin kevyesti verotettuna. Tämän on todennut lain hengen vastaiseksi mm. Aalto-yliopiston yritysjuridiikan emeritusprofessori Heikki Niskakangas.
Millä nimellä tällaista verominimointia sitten pitäisi kutsua? Veronkierto tuntuisi mielestäni tähän luontevalta termiltä, ja julkista keskustelua seuratessa on tullut huomattua, etten ole ainoa, joka niin ajattelee. Sen suuntaisesti se on määritelty tällä hetkellä myös wikipediassa:
Veronkierto on lakeja ja verojärjestelmän sääntöjä periaatteessa noudattavaa mutta kuitenkin lakien tarkoituksesta poikkeavaa toimintaa omien verojen pienentämiseksi tai välttämiseksi kokonaan.
Tuo Wikipedian määritelmä tosin on siitä ongelmallinen, että se sulkee pois sen mahdollisuuden, että veronkierto voisi olla myös laitonta. Tämä näyttäisi olevan aika vahvassa ristiriidassa sen kanssa, että moni lähde (mm. Euroopan parlamentti, ja jotkin lakipalvelut, kuten Minilex) toteaa suoraan veronkierron olevan laitonta. Jossain yhteyksissä taas laillista, mutta keinotekoisiin virityksiin pohjautuvaa verokikkailua kutsutaan aggressiiviseksi verosuunnitteluksi (esim. Finnwatch ). Joskus taas tällaista on (ehkä edellä mainituista ristiriidoista johtuen) kutsuttu myös verovälttelyksi, mikä taas herätti Jari Sarasvuossa ihmetystä kolmisen vuotta sitten Twitterissä.
Onko terminologialla sitten merkitystä? Kyllä sillä on. Ongelma on siinä, että jos sanoilla ei tarkoiteta samaa asiaa, ei viesti välity. Olen aina silloin tällöin nähnyt, miten joku on julkisessa keskustelussa kutsunut jotakin veronkierroksi, johon joku toinen on todennut kyseessä olevan täysin laillinen toimi. Vaikka noissa tapauksissa on kyse vain maallikkojen ruohonjuuritason nettikeskustelusta, silläkin on merkitystä. Se vaikuttaa siihen, miten hyvin verotuksen ongelmakohdat tiedostetaan, miten hyvin niihin löytyy poliittista ajuria puuttua, sekä myös yksittäisten ihmisten veronmaksumoraaliin.
Kutsuttiin sitä millä nimellä tahansa, keinotekoiset lain hengen vastaiset viritykset verojen välttämiseksi syövät valtion verokertymää ja samalla heikentävät tunnetta verotuksen oikeudenmukaisuudesta, mikä osaltaan voi heikentää ihmisten veronmaksumoraalia. Kaikki tämä on myrkkyä velkaantuvalle maalle. Siksi sitä tulee torjua lainsäädännön keinoin. Mutta voiko asiaa vastaan taistella tehokkaasti, jos sillä ei ole edes sellaista selkeää nimeä, jonka kaikki ymmärtäisivät edes jokseenkin samalla tavalla?
Minun lähiympäristössäni tehdään paljon verosuunnittelua. Sitä kutsutaan verosuunnitteluksi, kun se on laillista, eikä mielellään käytetä termiä välttely:
– Jos on vuoden aikana syntynyt osakemyynneistä voittoja niin loppuvuodesta nollataan noita voittoja myymällä jotain tappiolle päätyneitä sijoituksia (nuo tappiolla olevat saatetaan seuraavana päivänä ostaa takaisin)
– Listaamattomiin yrityksiin parkkeerataan osakeomistusta ja nostetaan niistä kohtuullisemmin verotettuna osinkoja
– Käytetään henkivakuutuksen tai sijoituskuoren muotoon naamioituja verotuksen kannalta mielyttävämpiä sijoitustapoja. Finanssialan lobbarit ovat lobanneet poliitikkoja ja nämä ovat vastapalvelukseksi laillistaneet tiettyjä veronkiertoon tarkoitettuja tuotteita.
– Yrityksen omistaja nostaa listaamattomasta yrityksistä palkkana vain osan ja loput osinkoja. Veroja vältetään minkä pystytään.
– Suoraa metsäomistusta muutetaan hieman vähemmän verotettuun yhteismetsä muotoon
– …….
Tähän verosuunnitteluun poltetaan ihan turhaa huomiota ja energiaa. Minusta näyttää että tähän verosuunnitteluun ei ole muuta lääkettä kuin se, että valtio ryhtyy tasapuoliseksi kansalaisiaan ja yrittäjiä kohtaan toteuttamalla:
– osinkojen lähdeverotus jonka maksaa osinkoja maksava yritys kaikesta osingosta jonka yritys maksaa (ei erotella osinkoja saavia erilaisiin ryhmiin)
– kiinteän omaisuuden omaisuusvero jonka maksavat kaikki jotka kiinteää omaisuutta omistavat
– palkan lähdeverotus joka on saman suuruinen kuin osinkojen veroaste (palkkaa ei enää kannata muuttaa osingoiksi)
Verosuunnittelu loppuu kun verot ovat saman suuruisia riippumatta siitä miten tulot on hankittu.
Kiitos kommentista!
Ei verosuunnittelusta voi kuitenkaan mitenkään täysin päästä. Jopa pelkkä ansiotuloverotus voi joissain tilanteissa luoda kannustimen sellaiseen: koska verotus on progressiivista, kannattaa tasata tuloja vuosien välillä. Mutta kyllä jonkinasteinen verosuunnittelu on ihan ok, eikä yksinkertaiset keinot kauheasti vie sitä huomiota ja energiaa, vaikkei se yhteiskunnallisesti hyödyllistä olekaan.
Ja mitä tulee pääomatuloihin, niissä on jo se perusasetelma, että vasta luovutukset (tai osakesäästötilin tapauksessa nostot) verotetaan. Se on ongelmallista, ja siksi olenkin joskus ehdottanut arvonnousuveroa tilalle.
”koska verotus on progressiivista, kannattaa tasata tuloja vuosien välillä”
Eikö voitaisi siirtyä työläisten tasapuoliseen kohteluun? Viron mallin mukaisesti kaikille sama veroprosentti joka maksetaan kaikesta minimitulorajan ylittävästä tulosta.