Taantumien luottomittari heilahti punaiselle

Talous

Taantumaa on Yhdysvaltoihin povattu jo ainakin vuosi inflaation ja korkojen nousun kylkiäisenä. Talouskasvu on ailahdellut, mutta kuluttajat pitäneet pyörät vauhdissa teollisuuden apatiasta huolimatta.

Nyt yhtenä taantuman varmimpina pidetyistä ennakoivista indikaattoreista, Sahmin sääntö, kilkuttaa taantuma luultavasti aika lyhyen aikaikkunan sisällä. Kyseisen indikaattorin osumatarkkuus pysäyttää.

Sääntö on Fedin entisen ekonomistin ja nykyisen Bloombergin kolumnistin Claudia Sahmin kehittämä. Indikaattori perustuu työttömyysasteen kolmen kuukauden liukuvaan keskiarvoon.

Kun se ylittää syklin pohjan 0,5 prosenttiyksiköllä, on käsissä yleensä taantuman alku. Nyt USA ylsi tuohon rakoon, kun työttömyysaste nousi lokakuussa kahden vuoden huippuihinsa 3,9 prosenttiin.

Samalla täyttyi Sahmin säännön ehto, niukasti mutta kuitenkin. Se viittaa vahvasti taantuman kolisevan porstuassa.

Oireita piisaa

Sahmin sääntö nojaa työmarkkinan olemukseen reaalitalouden hitaimmin olosuhteisiin reagoivana osana. Kun työttömyys lähtee nousuun on suhdanne jo syvällä.

Työttömyyden liikkeet ennustavat varsin hyvin taantumat (harmaa). Kuva: St. Louis Fed

Nyt työttömyyden kehitys astui juuri yli mustalla janalla merkityn kriittisen rajan. Tosin ylitys ei ole joka kerta johtanut taantumaan, mutta trendin jatkuessa se on aika väistämätöntä.

Lukuisat reaalitalouden mittarithan killuvat punaisella jo railakkaasti. Näin varsinkin teollisuudessa, mutta jo palveluissakin.

USA:n palvelusektorin ostopäälliköiden PMI-indikaattori valui 50 pisteeseen, sille hyvin viileä suhdanneluku. Koko talouden mielialaa mittaava ISM putosi alle 50 jo vuosi sitten kyntäen yhä reilusti sen alla.

Bisnesväki käsi poskella ja silmät lurpallaan. Kuva: St. Louis Fed

Korot ovat korkealla ja jo piikissä keskuspankinkin mukaan, vaikka se roolinsa mukaisesti yhä väläyttelee noston mahdollisuutta. Kaikki merkit tukevat tulkintaa heikosta suhdanteesta.

Euroopassahan taantuma on jo päällä ainakin useassa maassa ellei kaikissa. Vaikka EKP:n virallisen kannan mukaan inflaatio pysyy edelleen ykköshuolena.

Työttömyys ylös, korot alas

Miten tähän pitäisi reagoida? Ei kummemmin kuin ennenkään. Suhdanneherkät yhtiöt sulivat jo pääosin taantumahintoihin.

Nyt vain odotetaan taantuman hoitavan hommansa eli kiskovan inflaation niin alas, että Fediltä juuttuu vähäksi aikaa pulla kurkkuun. Josta se kakistelee eroon toivon mukaan viivyttelemättä.

Sillä siinä missä Sahmin sääntö ennustaa tehokkaasti taantumia niin taantumat tappavat inflaatiota ilman poikkeusoloja kuten ulkoisista syistä johtuvaa energiakriisiä. Eikä sellaista ainakaan tässä kohtaa ole.

Taantumat (harmaa) kiskovat ohjauskoron aina alas. Kuva: St. Louis Fed

Lähi-idän tilanne on karmea, toisaalta paikalleen juuttunut. Öljyn hinta tulee alas, vaikka tuottajat sitä pönkittävät tuotantoleikkauksilla.

Outokumpu tappiolle

Suhdannepakkasesta tuoretta mallia tarjoaa Outokumpu, jonka tulos painui punaiselle Q3. Toimitusmäärät putosivat liki -10%.

Liikevaihto jäi 1,53 miljardiin, kun vuosi sitten sitä kertyi 2,34 miljardia. Yhtä vähän myyntiä kvartaalille Outis näki 2020 koronan riehuessa.

Toimitusjohtaja Heikki Malinen korostaa ruostumattoman teräksen liiketoiminnan syklistä luonnetta. Näin on ollut aina ja myös tulevaisuudessa.

Raskas teollisuus heiluu suhdanteiden mukana ja Outokumpu kuuluu sen kiikkerimpään osastoon. Analyytikot odottivat kuoppaa, mutta eivät näin syvää.

Äärisykliset pelipapereita

Outokummun kaltaisista yhtiöistä liikkuu huippusuhdanteessa aina juttuja, että yhtiö ja ala olisivat jotensakin muuttuneet fundamentaalisesti. Ja aina yhtä perusteettomasti.

Supersykliset yhtiöt eivät sovi pitkään salkkuun. Eivät ainakaan Outiksen kaltaiset väkkärät.

Outokumpu on äärisyklinen

Hulppeita nousuja niillä tekee ajoitusten osuessa. Tätä erittäin vaativaa lajia harjoitan vain teknisen analyysin varassa.

Ja siihen löytyy kasa Outista parempia yhtiöitä. Sen pitkän aikavälin speksit ovat edelleen kovin vaatimattomat.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta

6 thoughts on “Taantumien luottomittari heilahti punaiselle

  1. Moi,
    Hmm, mutta jos taantuma on vasta ovella se tarkoittaa että vielä on osakkeissa laskuvaraa. Tämä olisi kuitenkin ristiriidassa ennustuksesi kanssa, että pohjat olivat viime syksyllä.

    1. Vaikea sanoa paljonko laskuvaraa ja missä. Yhtiöissä on aikamoiset erot. Osa on tehnyt uusia pohjia viime syksyn jälkeen, osa reilusti päällä ja pysynee. Hesan supersyklinen pörssi on aika oma lukunsa.

  2. Olipa huolellinen analyysi. Kerrassaan vakuuttava.

    1. Kiitän. Jos tuon sanoisi tuntematon niin epäilisin ironiaa.

  3. Heikin mainio ja tiivis kuvaus nykytilanteesta on selkeä ja uskottava. Kysymys kuuluukin, että löytyykö osakemarkkinoilta enää minkäänlaisia turvasatamia ja jos mistä..

  4. Niin vai ovatko monet osakkeet jo taantumahinnassa?

Comments are closed.

Related Posts