Eräänlaista reaalipolitiikkaa

Yhteiskunta

Urho Kekkonen nimimerkillä Pekka Peitsi kirjoitti SK:hon nro 38 / 1942 viitaten Saksan tuhoamiseen NL:ssa, että ”ei ole Suomessa syytä suruun, sillä ryssiähän siellä tapetaan.”

Mainittakoon, että 1970-80-luvuilla tohtoritasoisillakin historiantutkijoilla oli vaikeuksia uskoa UKK:n noin kirjoittaneen. Myöhemmin asian vahvisti jopa Juhani Suomi kirjassaan Myrrysmies, s. 544. Kirjoituksen otsikko oli ”Hävityksen siunaus”.

En ymmärrä, miksi länsi on pahoitellut Isisin iskua Moskovaan. Samalla tavalla siviilikohteisiin Venäjä on täysin sumeilematta iskenyt ensi aamusta 24.2.2022 alkaen joka ikinen päivä ja joka ikinen yö yli kahden vuoden ajan Ukrainassa.

Prigožinin viime kesäisen kapinayrityksen jälkeen on selvää, että Putinin saama konkreettinen tuki Venäjällä on heiveröistä. Vastustus on vain vieläkin heiveröisempää. Navalnyin henkisen testamentin ydin oli: ”Ainoa asia mikä tarvitaan pahan voittoon on se, etteivät hyvät ihmiset tee mitään.”

Sisäministerinä aiemmin toiminut Kari Rajamäki esti aikoinaan 2015 oman puolueensa SDP:n ajaman paperittomien terveydenhoidon Suomessa näillä perusteilla: ”En ole 32 vuoden aikana nähnyt näin huonosti valmisteltua esitystä. Tarjous oli hyvin avokätinen ja olisi läpimennessään tarjonnut yhdet Euroopan laajimmista paperittomien terveyspalveluista. Tämähän olisi avannut ilmaisen suomalaisen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kaikille laittomasti maassa oleville…

…Asia on hyvin vakava. Samaan aikaan meillä esitetään Suomessa sosiaali- ja terveydenhuoltoon miljardin euron leikkausta. Tuossa vieressä Pietarissa on miljoona paperitonta ja 50 000 HIV-potilasta.” Myöhemmin esitys hyväksyttiin Marinin hallituksen voimin joulukuussa 2022.

Koko talvena 2023-2024 nykyinen Orpon hallitus ei ole tehnyt mitään Suomen itärajan turvaamisen eteen ja lakiesitys pikakäännytyksestä on jo nyt myöhässä ja tulee kohtaamaan vastustusta eduskunnassa.

Venäjä on puolestaan vajonnut irrationaalisuudessaan aina vain syvemmälle täyteen hulluuteen. Sen kyky huolehtia omien kansalaistensa turvallisuudesta muistuttaa Stalinin tekoja 22.6.1941. Toisaalta kaivataan venäläisiä arvoja: ortodoksipappi mumisemassa ikonin kuvien ja suitsutuksen keskellä. Ja toisaalta Venäjän UM:n tiedottaja Zaharova on juuri ilkkunut uusista viisumivapauksista (jotta saataisiin väkeä Suomen rajalle). Mutta islam ei ole Putinin liittolainen ja Venäjä on kokeva:

Tuulta he kylvävät, ja myrskyä he niittävät.”

turvallisuus

One thought on “Eräänlaista reaalipolitiikkaa

Comments are closed.

Related Posts