Moni jää vaille ansaitsemaansa työttömyysturvaa

Palkansaajien tutkimuslaitos on julkistanut  Terhi Maczulskij:n tutkimuksen järjestäytymisasteesta ja työttömyyskassoista.

Ammatillinen järjestäytymisaste on laskenut Suomessa viimeisen kahden vuosikymmenen aikana 70% tasolle. Samaan aikaan rinnalle on syntynyt ammattiliitoista riippumattomat työttömyyskassat joihin kuuluu nyt noin 15% työvoimasta. 

Kaikenkaikkiaan työttömyyskassoihin kuuluvien osuus on pysynyt melko muuttumattomana viimeisen 20 vuoden aikana, ollen noin 85 prosenttia.

Terhi Maczulskij:n tutkimuksen mukaan 50–80 prosenttia kokonaan työttömyyskassan ulkopuolelle jäävistä täyttäisi kuitenkin ansiopäivärahan työssäolovaatimuksen. Raportissa selvitetään, mitkä palkansaajaryhmät jättäytyvät vapaaehtoisen ansiosidonnaisen työttömyysvakuutuksen piirin ulkopuolelle ja miksi. Tutkimuksen mukaan riskiä kaihtavat liittyvät herkimmin työttömyysturvan piiriin. Työttömyysturvan ulkopuolelle jättäytyvät ovat usein epätyypillisissä työtehtävissä toimivia pienipalkkaisia nuoria miehiä, joilla on yleensä korkea riski jäädä työttömäksi. Tämä ryhmä ei käyttäydy rationaalisesti huolimatta siitä, että ansiosidonnaisen päiväraha on suhteellisesti korkein juuri heidän tapaisilla matalapalkka-aloilla. 

Related Posts

Sijoittaminen

Koskisen sektorinsa helmi? Ehkei sittenkään

Helsingin osakeindeksikin vaihteeksi jäähtyy etenkin sitä AI-buumin voimalla nostaneen Nokian ottaessa jo kunnolla osumaa – erittäin hyvästä syystä jos minulta kysytään. Monella sektorilla ja varsinkin meikäläisittäin elintärkeässä metsäteollisuudessa