Terveisiä Piilaaksosta

Kirjoitusvuorossa: Juha Mikkola

 

Kävin visiitillä Kalifornian Piilaaksossa ja tapasin siellä sijoittajia, yrittäjiä ja IT-alan vaikuttajia. Minulla oli tapaamisia ehkä 20 ihmisen kanssa, joista vain kaksi oli syntyperäisiä amerikkalaisia. Entinen Oraclen johtoryhmän jäsen, nykyinen pääomasijoittaja George tuli Kaliforniaan Libanonista vuonna 1991. Ericssonin teknologiajohtaja Doukakis tuli Kreikasta, IBM:n design-johtaja Pierre oli ranskalainen. Kukaan tapaamistani ihmisistä ei kysynyt, miksi minä suomalaisena olen siellä. Piilaakso on suomalaiselle mukava paikka, koska siellä ”olet heti osa porukkaa”.

Kolme trendiä tulee keskusteluissa vahvasti esille. Ensinnäkin uusien tuotteiden ja palveluiden lanseerauksissa puhutaan vain käyttäjäkokemuksesta eli siitä, minkälainen ”experience” on käyttää uutta tuotetta tai palvelua. IT-palvelut ovat siirtyneet pilveen eikä teknisillä ominaisuuksilla enää kilpailla samalla tavalla kuin ennen. Vanhoja malleja haastetaan koko ajan. Google on ottamassa Applen etumatkaa kiinni kännykkämarkkinoilla. Googlen uudet käyttäjäkokemukset esimerkiksi puhelimen tekstinsyötössä ovat selkeästi Applen vastaavia parempia. Uber taas on mokannut uuden käyttöliittymänsä, sitä haukutaan joka paikassa. Instagramin uusi käyttäjäkokemus on suorastaan katastrofi ja käyttäjiä on alkanut siirtyä muihin palveluihin. Perinteisemmät IT-firmat, kuten Ericsson, käyttävät Piilaaksossa satoja miljoonia omien palveluidensa käyttäjäkokemuksen parantamiseen ja uskovat, että sillä voitetaan kilpailu operaattoriasiakkaista.

Toiseksi ns. virtuaalitodellisuus (Virtual Reality, VR) on tekemässä suurta läpimurtoa. Minullakin oli mahdollisuus kokeilla sitä kolmiulotteisessa maailmassa virtuaalilasien kanssa. On täysin selvää, että VR on osa meidän arkipäivää tulevaisuudessa. Kehitys alkaa viihteestä ja peleistä, sen jälkeen se siirtyy opetukseen ja lopuksi alkaa valtava panostus teollisuuden järjestelmien siirtämiseksi VR-maailmaan.

Kolmas vahva trendi on digitransformaatio, joka on keskeisellä sijalla amerikkalaisten yritysten strategioissa. Walmart sijoittaa miljardeja digikehitykseen, ei sen takia, että se pelkää Targetin tai jonkun muun nykyisen kilpailijan voittavan sen vaan siksi, että se pelkää Amazonia, joka tähtää kaikkien kuluttajatarvikkeiden johtavaksi palveluntarjoajaksi maailmassa.

Ehkä suomalaisetkin yritykset joskus ymmärtävät, mitä kaikkea tämä digitransformaatio merkitsee uhkineen ja mahdollisuuksineen.

Lue Punaisen mukin blogia.

One thought on “Terveisiä Piilaaksosta

  1. Piilaakso

    Kiitos erinomaisen mielenkiintoisesta katsauksesta. Omasta käynnistäni Piilaaksossa on jo kohta 20 vuotta. Mutta tunnelma vaikuttaa edelleen samanlaiselta.

Comments are closed.

Related Posts

Kevyttä Yhteiskunta

Ihmiskunta luopuu luomakunnan kruunusta ja siirtää valtikan seuraavalle sukupolvelle, tekoälylle

Tekoäly tulee yllättävän pian ottamaan meidät ihmiset ohjaukseensa. Vallan siirtyminen on huomaamaton ja symbioottinen. Molemmat, sekä ihmiset että syntyvä tekoälyllisen ajattelun sfääri, hyötyvät. (lisää…)

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet