Omat kokemukset yhtiöistä ja niiden vaikutus sijoituspäätöksiin

Sijoittaminen

Eräässä ryhmässä kysyttiin, miten omat kokemukset yhtiöistä ovat vaikuttaneet sijoituspäätöksiin. Tein yhteenvedon omien kokemusteni pohjalta. Ajattelin, että se voisi kiinnostaa tämänkin sivuston lukijoita.

 

Toimin yli 35 vuotta kouluttajana/konsulttina oman firmani puitteissa.

Siinä tuli käytyä aika monessa pörssiyrityksessä.

Yhteistyön sujuvuudella oli suuri merkitys siinä, minkä yhtiön osakkeita olen ostanut. Joidenkin kanssa yhteistyö sujui erinomaisesti, ilmapiiri oli hyvä, työntekijät olivat tyytyväisen oloisia jne. Ja toisissa taas tilanne oli päinvastainen.

Sijoitukset tältä pohjalta ovat onnistuneet hyvin.

Nykyään kun olen eläkkeellä pyrin tunnistamaan firman ilmapiiriä yhtiökokousten kautta. Sekin toimii aika hyvin.

 

 

Hyvin sujuva yhteistyö

– yhtiö maksaa laskut ajallaan ja nopeasti

– meillä on luottamus puolin ja toisin

– saan selkeät ohjeet ja toiveet siitä, mitä he haluavat

– saan toimia rauhassa ilman jatkuvaa kontrollointia

Näitä pörssiyhtiöitä, joiden kanssa yhteistyö on sujunut mallikelpoisesti, voin mainita nimeltäkin:

– UPM

– Atlas Copco

– DNA

– Aspo

– L’Oréal

– Microsoft

Nämä ovat salkussani muut paitsi Aspo tällä hetkellä. DNA:n jouduin myymään jokin vuosi sitten.

Sitten on sellaisia yhtiöitä, joiden tuotteet tai palvelut olen kokenut hyvin positiivisina, vaikka en ole heille töitä tehnytkään

– Apple

– Berkshire Hathaway

– YUM Brands

– Mandatum

– Sampo

– Marimekko

– Harvia

Kaikki nämä salkussa.

 

 

Huonosti sujuva yhteistyö

– yhtiö vaatii kohtuuttoman pitkiä maksuaikoja (90+ päivää)

– yhtiö vaatii maksamaan siitä, että saa tehdä heille töitä (ns. hyväksytty toimittaja)

– yhtiön edustaja valvoo toimintaani yksityiskohtaisesti

– yhtiöllä on aina kiire. Kun heiltä kysyy, kestää vastauksen saaminen 2 viikkoa, mutta heille pitää vastata heti

– epäselvä ohjeistus

6 thoughts on “Omat kokemukset yhtiöistä ja niiden vaikutus sijoituspäätöksiin

  1. Minulla on kapeampi kokemus yrityksistä, mutta kokemukseni vahvistavat havaintosi.
    Minun kokemukseni mukaan epäreilusti jollain osa-alueella toimivan yrityksen toimintatapa leviää muuhunkin toimintaan. Jos alihankkijoita kohdellaan huonosti, niin vähän ajan päästä myös omia työntekijöitä saatetaan kolhia, ja sitten välinpitämättömyyttä alkaa näkyä myös asiakasrajapinnassa.
    Alihankkijat ja konsultit ovat ne, joita voidaan ensimmäiseksi potkia. Ne eivät voi muuta kuin nöyrästi vaieta ja itkeä kotona itsekseen.

  2. Kiitos kommentista. Jotkut yhtiöt eivät myöskään ymmärrä pitää sijoittajia sidosryhmänään. Sijoittajaviestintä on kehnoa, sähköposteihin ei vastata jne.

  3. ”Jotkut yhtiöt eivät myöskään ymmärrä pitää sijoittajia kohderyhmänään. Sijoittajaviestintä on kehnoa, sähköposteihin ei vastata jne.”

    Totta!👍

  4. Moi, oletko vähentänyt verotuksessa matka-ja majoituskuluja yhtiökokousmatkoilta? (teillä on aktiivista toimintaa osakesäästäjissä, vois joskus vierailla)

    1. Yksityishenkilöt eivät nykyään saa vähentää yhtiökokouskuluja. Aiemmin tämä onnistui myös yksityishenkilöiltä. Firmat saavat vähentää.

      En ole aiemminkaan vähentänyt kuluja kotimaisista yhtiökokouksista. Sen sijaan olen vähentänyt kuluja kun olen käynyt ulkomaisissa yhtiökokouksissa. Nämä kulut olen laittanut firman piikkiin.

Comments are closed.

Related Posts