Pääomasijoittajilla on 47 potentiaalista pörssilistautujaa odottamassa otollista hetkeä

Sijoittaminen Talous

Pääomasijoittajat ry on julkaissut listan 47 suomalaisesta yrityksestä, joilla on sijoittajiensa mukaan potentiaalia listautua pörssiin seuraavan viiden vuoden aikana. Valtaosa tuottaa B2B-palveluita ja -tuotteita tai yritysohjelmistoja, mutta mukaan mahtuu yrityksiä niin bioteknologian, vähittäiskaupan kuin kvanttiteknologiankin aloilta. Monipuolisessa yritysjoukossa on sekä vakiintuneita yhtiöitä että muutamia aikaisemman vaiheen startupeja. Yhdeksän on uusia tulokkaita.

Listautumismarkkinalla on nähty poikkeuksellisen pitkä hiljainen kausi, mutta pääomasijoittajien kohdeyritysten joukosta löytyy runsaasti yrityksiä, joilla on sijoittajiensa mukaan potentiaalia listautua pörssiin lähivuosina. Markkinalla on nähty viitteitä siitä, että listautumisikkunan avauduttua moni yritys olisi valmis listautumaan nopeallakin aikataululla.

”Listan yrityksiä yhdistää etenkin vahvat kasvunäkymät. Useat ovat markkinajohtajia toimialoillaan tai omaavat valtavasti potentiaalia kansainväliseen kasvuun. Kysyttäessä pääomasijoittajilta, miksi juuri nämä yritykset ovat potentiaalisia pörssilistautujia, moni mainitsee myös tunnetun brändin tai ekologiset arvot, jotka ovat omiaan houkuttelemaan yksityissijoittajia yrityksen tarinaan mukaan”, kommentoi Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Anne Horttanainen.

Listautumissuunnitelmat odottavalla kannalla

Suomen listautumismarkkina on ollut jäissä poikkeuksellisen pitkään. Viime vuonna Helsingin pörssissä nähtiin vain kaksi listautumista – Mandatumin irtautuminen Sammosta sekä Pohjanmaan Arvo Sijoitusosuuskunnan tekninen listautuminen Nasdaq First North -kasvumarkkinalle. Lisäksi Lamor siirtyi First North -listalta pörssin päämarkkinalle.

”Yhtiöiden listautumissuunnitelmat ovat Suomessa ja muualla maailmassa olleet jo pidempään odottavalla kannalla. Verrattuna vuoden takaiseen näemme kuitenkin jo hienoista vilkastumista vuoden toisella vuosipuoliskolla Nasdaqin pohjoismaisilla markkinoilla. Neuvonantajien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella useat yritykset Suomessa ovat valmiita listautumaan varsin nopeastikin markkinoiden aktivoiduttua”, kommentoi Nasdaq Helsingin toimitusjohtaja Henrik Husman.

Pääomasijoittajat ovat aktiivisia omistajia, jotka kehittävät kohdeyrityksiään omistusaikanaan ja irtautuvat niistä yleensä 3–7 vuoden kuluessa. Irtautuminen voi tapahtua esimerkiksi toiselle pääomasijoittajalle myynnin, teollisen yrityskaupan tai pörssilistautumisen kautta.

Helsingin pörssiin viimeisen kymmenen vuoden aikana listatuista yrityksistä noin puolella on ollut taustallaan pääomasijoittaja, ja esimerkiksi listautumisten huippuvuonna 2021 pääomasijoittajat listasivat yhteensä 17 yritystä Helsingin pörssiin.

”Kuten keräämämme listakin osoittaa, kiinnostavista potentiaalisista pörssiyhtiöistä ei ole pulaa. Yleisen korko- ja inflaatioympäristön asettuminen ja sitä myötä valuaatioiden nouseminen lisännee yhtiöiden halukkuutta listautua. Pääomasijoittajat arvioivat listautumista irtautumisvaihtoehtona normaaliin tapaan, ja näemme toivottavasti useita kohdeyrityksiä myös pörssissä lähivuosina”, Horttanainen toteaa.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8