Onnellisen suhteen perusta…
… on siinä, että käy koko ajan mahdollisimman paljon vieraissa ja muistaa koko ajan kehua toiselle osapuolelle niitä muita suhteita. Tähän olen päätynyt kokemusteni kautta.
.
.
.
.
Niin, ilman yhtään mitään vertauskuvia, minä tietenkin puhuin vain ja ainoastaan ns. pankkisuhteesta.
Kun Danske osti Sampopankin, se pyrki yhtenäistämään verkkopankin muissa Pohjoismaissa oleviin järjestelmiinsä. Kun nämä olivat jo olemassa ja toimivia, lopputulos oli uskomaton. Danske kielsi ongelmat ja Suomen-johtaja puhui ”sisäänkirjautumishaasteesta”, kun kyse oli siitä, että ko. toiminto oli epäkunnossa. (Haaste on tietysti se, että tunnusten pitää olla oikein.)
Ongelmat kestivät viikkoja, etten sanoisi kuukausia ja jo silloin käytössäni oli useampi pankkiyhteys. En siis konkreettisesti kärsinyt, mutta luottamus Danskeen meni pysyvästi. Keskusteluissa syntyi kuva, ettei johto tuntenut alaa ollenkaan ja henkilöstö pottuuntui tilanteeseen niin, että koin sieltä ihan selvää vittuilua. Anteeksi eksakti ilmaisu. Käsittääkseni Danske kärsi tuntuvasti ja epäilen, ettei aiheesta ole mitään julkista analyysia tehty.
Ja kun vähittäispankkitoiminta tapahtuu 99 % verkossa, juuri sen alan tuntemuksen pitäisi olla johdon keskeisin taito.
En ole Nordean asiakas, mutta osakkeenomistaja sitäkin enemmän. Danske ei keksinyt syyttää Venäjää omista virheistään. JOS Nordean osalta itähäirintää on tapahtunut, miksi ihmeessä tässä on 2,5 vuotta kehua retostettu Suomen rautaisilla valmiuksilla? Ja jos muut sähköisen maksamisen välineet on suojattu yhtä huonosti, koko talous voidaan halvaannuttaa.
Kuvan lähde. Kuvalla ei ole mitään tekemistä tekstin kanssa, se on ihan vain harhautusta eli maskirovkaa.
Hyvä kirjoitus🙂
Tuossa on tuorein tieto.
https://yle.fi/a/74-20117793
Verkkolehti piksun tietoturvaongelmat lienevät tavanomaisia:
– merkittäviä palvelunestohyökkäyksiä oli ainakin vielä viitisen vuotta sitten
– tällä hetkellä joku yrittää murtautua serverille noin 0,5 sekunnin välein
– kaikenlaiset roskapostittajat yrittävät luoda tilejä
– fyysinen serveri poltettiin muutama vuosi sitten ja samaan aikaan paloi myös saittivarmennettu varaserveri ja osa aineistosta tuhoutui pysyvästi (varaserveri oli jostain syystä joutunut vahingossa samalle saitille joka paloi)
Piksu yhteisömme on tehnyt paljon työtä näiden kanssa. Nyt on ollut muutaman vuoden ajan helpompaa.