Warren Buffettin määritelmä sijoittamisesta

Warren Buffettin käyttämä määritelmä sijoittamisesta löytyy mm. Berkshiren sijoittajakirjeistä vuodelta 2011. Se kuuluu seuraavasti:

 

Sijoittaminen tarkoittaa oman nykyisen ostovoiman siirtämistä muiden käyttöön, jotta voi todennäköisin syin odottaa saavansa suuremman ostovoiman tulevaisuudessa nimellisarvon noususta maksettujen verojen jälkeen.”

 

Määritelmän nojalla sijoittamisen riski Buffettista on harkittu todennäköisyys sille, että sijoitus aiheuttaa ostovoiman menetyksen sijoituskohteen suunnitellun pitoajanjakson aikana. Määritelmästä seuraa, että sijoitettavan pääoman ostovoiman pitää olla suurempi tulevaisuudessa kuin sen ostovoiman nykyarvo. Tulevaisuuden ostovoiman laskemiseksi sijoittajan pitää arvioida neljää asiaa:

 

1. Kuinka paljon yritys tuottaa sinulle rahaa sijoitusaikana?

2. Milloin sinä saat ne rahat?

3. Todennäköisyydet edellisille?

4. Kuinka paljon saatujen rahojen arvo alenee koko sijoitusajalla?

 

Edellämainittujen asioiden selvittäminen ei ole helppoa. Buffettin Berkshire on tehnyt suurimman osan tuotoistaan osakkeilla. Lisäksi se on laittanut rahojaan lähinnä joukkovelkakirjoihin. Molempien tulevaisuuden ostovoiman laskemiseen hän arvioi edellämainittuja neljää asiaa, vaikka ne vaihtelevatkin sijoituskohteen mukaan. Suurin ero tulee siinä, että osakkeiden tuottamat rahamäärät ja niiden todennäköisyydet vaihtelevat enemmän. Joukkovelkakirjojen tuotot ja niiden ajoitus ovat sijoittajan tiedossa etukäteen. Niiden tuottojen todennäköisyyksiä on myös helpompi laskea.

Suurimmat erot Buffettin ja teoreetikkojen välillä näkyvät siinä mitkä tuotot hän laskee omistajien tuotoiksi. Lisäksi käytetty aikaväli eroaa merkittävästi muiden ja hänen välillään. Pääpiirteittäin ero on siinä, että muut laskevat omistajille tuleviin tuottoihin vain osingot mikäli osakkeita ei myydä, kun Buffett käyttää mm. omaa termiään omistajien tulosta, jonka hän on määritellyt seuraavasti:

 

Omistajien tulos = tulos verojen jälkeen + poistot – jatkuvien toimintojen pääomamenot

 

Edellämainituista osista jatkuvien toimintojen pääomamenot ovat Buffettin arvioima keskimääräinen pääomameno, jonka tarkkaa määritelmää en ole löytänyt. Ilmeisesti kyseessä on jokaiselle yritykselle erikseen määritelty arvio joka perustuu historiallisiin pääomamenoihin. Toisena vaihtoehtona Buffett ja Munger arvioivat tulevaisuuden kassavirtojen nykyarvoa oman pääoman tuoton kautta. Teoreetikot käyttävät aikavälinään ikuisuutta ja Buffett lähteitteni mukaan kymmentä vuotta. Tästä seuraa, että todennäköisyydet ovat paremmin heidän puolella, koska mitä pidemmälle ennustetaan sitä todennäköisemmin luvut ovat vääriä. Hänkään ei usko pystyvänsä tietämään tarkkoja lukuja, joten hän käyttää turvaväliä sijoituspäätöksissään.

Todennäköisyydet vaihtelevat kohteiden mukaan, joten en ota niihin enempää kantaa. Rahan arvon alenemiseen käytetystä riskittömästä reaalikorosta voi jokainen tehdä omat arvionsa. Buffett uskoo, että osakkeet voi nähdä velkakirjoina. Mitä suurempi on sijoituksesta odotettavissa oleva reaalikorko verrattuna riskittömään reaalikorkoon ja koron saamisen todennäköisyys sitä suuremman nykyarvon voi sijoituskohteelle laskea. Mitä halvemmalla saat ostettua tämän liiketoiminnan sitä paremmat tuotot saat, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Tässä lyhyesti asiasta.

-Tommi T

10 thoughts on “Warren Buffettin määritelmä sijoittamisesta

  1. kaavat

    Olen melko varma, että tuo ”jatkuvien toimintojen pääomamenot” = ”ylläpitoinvestointi”

    Normaali tapa laskea on

          tulos verojen jälkeen + poistot + käyttöpääoman muutos – investoinnit

    Tulkitsen niin, että Buffet on tehnyt tähän

    1) yhden (pienen) huononnuksen kun hän jättää käyttöpääoman huomiotta

    ja

    2) yhden merkittävän parannuksen kun hän huomioi investoinneista vain ylläpitoinvestoinnit.

    Eli

    Investoinnit =

    ylläpitoinvestoinnit (pakollisia, että olemassaoleva tuotanto pyörii)

    + kapasiteetti-investoinnit (investoinnit nykyisten tuotteiden tuotantokapasiteetin lisäämiseksi)

    + investoinnit kokonaan uusiin tuotteisiin/bisneksiin

    Ylläpitoinvestoinnit ovat sijoittajan kannalta kuten mikä tahansa yrityksen kulu. Siksi Buffet vähentää ne odotetusta tuotosta. Muuntyyppisiä investointeja ei pidä nähdä kuluina vaan sijoituksina.

  2. käyttöpääoman muutos

    jäi typo tuohon edelliseen: käyttöpääoman muutos pitää vähentää ei lisätä.

  3. Miten hän laskee ylläpitoinvestoinnit?

    Onko sinulla tietoa miten hän määrittelee nuo ylläpitoinvestoinnit? Ilmeisesti hän käyttää jonkinlaista arviota niistä, mutta en ole löytänyt tarkempaa tietoa kuinka hän tekee sen.

  4. capex

    En tiedä Buffetin metodeista. Onneksi yritykset kertovat investointien jakautumisen joko ihan Euroina tai karkeasti kuten tässä sivu 35 http://www.ahlstrom.com/globalassets/files/investors/2015/2016/investor-presentation-aug-2016.pdf

    Esim. tuossa yo. tapauksessa siis vähentäisin investoinnit ihan normaaleina kuluina tuloksesta, joka sitten heikentäisi tunnuslukuja (esim. P/E) verrattuna pelkästä nettotuloksesta laskettuihin lukuihin.

    Jos yritys itse ei kerro asiaa niin sitten voi painaa villaisella tai arvioida. Googlaamalla löytyy arviointiohjeita kuten http://www.gurufocus.com/news/137623/understanding-free-cash-flow-series-growth-vs-maintenance-capex

    Näytti aika hankalalta. Jos investoinnit ovat pienet suhteessa tulokseen niin ei kannata tehdä asiasta rakettitiedettä. Jos investoinnit ovat nettotuloksen luokkaa tai >5% liikevaihdosta niin sitten lienee syytä tutkia asiaa tai varmanpäälle vähentää kaikki investoinnit tuloksesta.

    1. Kiitos

      Asia selvä,

      kiitoksia

       

      -Tommi T

  5. Hyvä kaava!

    Tuo Buffetin kaava on käytännönläheinen. Pitää varmaan alkaa käyttämään tuloksia analysoidessa tuota ( + poistot – jatkuvien toimintojen pääomamenot ) korjausta.

  6. Ei varmaan toimi kaikkien yritysten kanssa

    Tuo kaava ei varmastikaan toimi kaikkien yritysten kanssa. Uskoisin sen sopivan parhaiten valmistavaan teollisuuteen. En ainakaan soveltaisi sitä suoraan pankkeihin tai muihin rahoituslaitoksiin. Mikä on muiden näkemys siitä missä tapauksissa kaavaa voi käyttää?

     

    -Tommi T

    1. Pankit

      Käsittääkseni pankeilla on melko pienet investoinnit. Se tarkoittaisi, että myös niiden poistot ja investoinneista seuraavat ”pääomamenot” ovat pieniä. Eli nämä eivät muodosta isoja eriä Buffetin kaavassa eikä ne siksi häiritse Buffetin kaavan käyttöä pankkien tapauksessa.

      Sitäkin hankalampaa pankkien kanssa on se, että Buffetin kaavalla tai muulla kaavalla laskettujen tuottojen nykyarvosta pitää lopuksi vähentää/lisätä nettovelka/nettovarat. Jos laskee pankin nettovelan ”normaalisti” =  yrityksen kaikkivelat – lyhytaikaiset varat (pankin tapauksessa asiakkaiden talletukset – omat ~käteiset), tulee nettovelaksi aina valtava luku. Tämä vetää pankin lasketun arvon negatiiviseksi => pankkien (tai muun äärimmilleen vivutetun) firman arvonmääritys pitää hoitaa jollain toisella tavalla.

  7. Käy järkeen

    Kyllä minustakin vaikuttaa siltä ,että kyse on ylläpitoinvestoinneista. Korkeaan pääoman tuottoon, jota Buffet arvostaa, on kai mahdoton päästä jos tuotannon ylläpito on kallista. Olen huomannut tämän omistakin sijoituksista, ja kiinnitän siihen aika lailla huomiota. En tosin pidä itseäni mitenkään taitavana sen laskemisessa, mutta jo pelkkä osinkovirran kehitys kertoo minusta riittävästi, onko tuotannon ylläpito turhan kallista vai ei.

    Aika pienelläkin kasvulla voi tehdä muikeaa tulosta ja osinkovirtaa, jos tuotantoon ei tarvitse resurssoida ylettömästi. Paras yhtiö olisi se, joka ei tarvitse lainkaan investointeja – noin teoriassa.

    Heikki 

    1. Hyvä yhteenveto

      Johdolla voi olla painetta laittaa juoksevia kuluja kertaluontoisiksi tai investoinneiksi. Näin yritys voi näyttää hyvää tulosta vaikka rahaa ei riitä osakkeenomistajille asti. Käsittääkseni tilintarkastajan tehtävänä on toimia vastavoimana ja ”määrätä” kuluja oikeisiin kategorioihin jos yrityksen johdon/talousosaston laatima tuloslaskelma näyttää kyseenalaiselta.

      m

Comments are closed.

Related Posts