Kulutusluottojen kasvanut tarjonta lisää lainanottoa

Kulutusluottojen  suosion kasvu on kiihtynyt, ja laina-ajat ovat entistä pidempiä, selviää Suomen Pankin toukokuun alussa julkaistusta tilastosta. Kulutusluottoja on nyt tarjolla monipuolisemmin kuin ikinä aiemmin ja netissä toimivien lainasivustojen tuoma helppous ja nopeus madaltaa kuluttajan kynnystä ottaa isompaa lainaa pidemmällä takaisinmaksuajalla. Riskinä kuluttajille on ylivelkaantuminen, sillä jo kahdella vuodella pidentynyt laina-aika lisää lainan kokonaiskustannuksia suuresti.

 

Kulutusluottojen määrät kasvaneet

Suomalaiset ottavat nyt vakuudettomia kulutusluottoja enemmän kuin koskaan. Maaliskuussanostettujen vakuudettomien kulutusluottojen kasvutahti oli 13,7 prosenttia, kun viime vuonna samaan aikaan se oli 7,1 prosenttia. Uusia vakuudettomia kulutusluottoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin maaliskuussa ennätykselliset 242 miljoonaa euroa. Vakuudellisten luottojen määrä on jatkanut tasaista kahden prosentin kasvua viime vuodesta lähtien.

 

Macintosh HD:Users:joonastyo:Desktop:2017m3_fi.png

 

Myös laina-ajat venyivät alkuvuodesta keskimäärin 5 kuukautta pidemmiksi verrattuna viime vuoteen. Tammi-maaliskuussa nostettujen uusien vakuudettomien kulutusluottojen keskimääräinen takaisinmaksuaika oli 12 vuotta 8 kuukautta, kun viime vuonna luku oli 12 kuukautta ja 3 kuukautta. Pitkän laina-ajan kasvusta kertoo myös se, että vuonna 2011 keskimääräinen kulutusluoton takaisinmaksuaika oli 7 vuotta 9 kuukautta.

 

Kulutusluottojen tarjonta lisääntynyt

Miksi kulutusluottojen määrä on kasvanut Suomessa niin voimakkaasti nyt? Vastaus löytyy monien syiden summasta. Kulutusluottojen kasvuun on vaikuttanut omalta osaltaan lainojen madaltanut korkotaso. Lainoista maksettavat korot ovat laskeneet lähes prosenttiyksiköllä viimeisen vuoden aikana. Maaliskuussa vakuudettomien luottojen keskikorko oli 4,97% ja pankkien tarjoamien vakuudellisten luottojen keskikorko 3,01%. Suurin syy kysynnän kasvuun kuitenkin on kulutusluottojen monipuolistunut tarjonta. Perinteisten pankkien rinnalle on tullut paljon ulkomaalaisia luotontarjoajia, pääasiassa Ruotsista, Virosta ja Norjasta. Nämä rahalaitokset tarjoavat isojakin kulutusluottoja helposti netissä pitkälläkin maksuajalla, mikä houkuttelee kuluttajaa. Pankkien ulkopuoliset toimijat tarjoavat lainaa kaikille riippumatta missä pankissa asiakas lepuuttaa rahojaan, toisin kuin perinteiset pankit, jotka myöntävät lainaa vain omille asiakkailleen. Suomalaiset pitävät ajanjaksoa hyvänä lainanotolle, mistä kertoo vahvistunut usko omaan ja koko Suomen talouteen.

 

Pitkä laina-aika lisää kustannuksia

Kulutusluottojen tarjonnan lisääntyminen ja kehittynyt markkinointi laskee helposti kuluttajan kynnystä ottaa enemmän ja pidempää lainaa, sillä monella syntyy epärealistinen käsitys omasta maksukyvystä. Vaarana on ylivelkaantuminen, sillä laina-ajan pidentyminen voi kasvattaa lainan kokonaiskustannuksia suurestikin, koska pitkällä aikavälillä lainojen korot ja tilinhoitomaksut kumuloituvat. Esimerkiksi jo pieni 8 euron kuukausittainen tilinhoitomaksu tekee viidessä vuodessa jo 480 euroa.

Esimerkkejä eri lainantarjoajien 5000 euron lainan kokonaiskustannuksista eri takaisinmaksuajoilla:

Macintosh HD:Users:joonastyo:Desktop:Näyttökuva 2017-5-15 kello 13.26.09.png

 

Joonas Virolainen/ VertaaEnsin.fi

 

Lähteet

VertaaEnsin.fi Lainavertailu

 

Suomen Pankki

 

 

Related Posts