Markkinakatsaus: Kierrän edelleen Euroopan

Epätasaiseksi on muuttunut taas vaihteeksi markkinoiden liike, tosin sellaista jo aiemmin ounastelin. Atlantin takana pörssit kehittyvät nyt Eurooppaa paremmin. Eurstoxx 600 jäi edelleen toukokuun taitteen huippunsa alle, kun samaan aikaan suuret jenkki-indeksit korkkasivat uusia ennätyksiä, joskaan ei mitenkään riehuen. Syitä voi olla monia, mutta pidän oleellisena osinkosykliä.

Euroopassa on nyt osingot kilisseet tilille, ja perinteisesti se johtaa laihoihin lähikuukausiin, kun isot toimijat kiskaisevat simmarit jalkaan ja toimittavat tärkeimmät transaktionsa rantapubissa. Minulla on pitkään salkkuun useita europapereita varauksessa, mutta en koske niihin vielä vähään aikaan. Poikkeuksia saattaa löytyä yksittäisten yhtiöiden kohdalla, mutta tämä lienee päälinja tänäkin kesänä.

En odota Yhdysvalloissakaan isoja liikkeitä, mutta indeksien päästyä yli vastustasoiksi asettuneista maaliskuun huipuistaan toivo SDY-etf:n tavoitehintani 92 dollaria saavuttamisesta elää taas. Ei sinne paljoa matkaa enää olekaan, mutta aika vitkaan nousut nyt tapahtuvat. Vaan mihinpä tässä kiire, melkein valmiissa maailmassa. (Tuosta Morningstarin sivustosta löytyvät muutkin paperin keskeiset tiedot.)

http://www.morningstar.com/etfs/ARCX/SDY/quote.html

Otin viimeksi esiin Nordnetin tarjouksen komissiottomista johdannaisista. En ole edelleenkään syvällisesti niihin perehtynyt, mutta spredit olen tarkistanut ja ne eräin osin kilpailukyisiksi todennut.

https://www.nordnet.fi/mux/web/marknaden/nordnetmarkets/certificates.html

Spredit ovat vähän kaikissa tuotteissa vajaan prosentin luokkaa. Vivuttomissa papereissa se on aivan liikaa, koska osakkeita voi ostaa samaan hintaan tai halvemmalla riippuen tietysti itse kunkin arvo-osuustilin tilanteesta ja kauppasummista. Indeksisijoittajan kannalta vivuttomissa tuotteissa ei ole tolkkua tuollaisilla spredeillä.

Viputuotteissa kuitenkin spredit ovat samaa tasoa, joten suhteellinen etu kasvaa jokseenkin suoraan suhteessa vivun kokoon. Nordnetin johdannaisissa vipukerroin kasvaa aina 15:n asti, joten alle prosentin spredillä se alkaa olla hyvinkin kustannustehokasta, ellei osakkeita saa hankittua todella halvoin kustannuksin. Se vaatii joko yliaktiivista kauppaa tai todella suurta salkkua, joten useimpien Piksun lukijoiden kannalta tarjous on varmasti harkitsemisen arvoinen – jos vähänkään vilkkaampi kauppa kiinnostaa.

Vipukerroin 15 esimerkiksi tarkoittaa, että prosentin muutos instrumentin hintaan sidotussa kohteessa kuten pörssi-indeksissä tuottaa 15 prosentin muutoksen johdannaisessa. Kolmen prosentin nousu indeksissä tarkoittaa 45 prosentin nousua bull-johdannaisessa. Alle prosentin spredi on silloin kilpailukykyinen, etenkin kun komissiota ei veloiteta.

Sporttihenkiselle moinen vipu matalin kustannuksin mahdollista aika hurjat liikkeet, etenkin kun valikoimassa on muutakin kuin indeksejä, kuten raaka-aineita ja yksittäisiä osakkeita. Valuutatkin tulevat myöhemmin listalle.

Vaikkapa tuo 12-kertaisesti vivutettu öljyjohdannainen – esimerkki on bear-mallia eli sen hinta nousee öljyn halventuessa – tarjoaa kymmenien prosenttien loikkia lyhyessä ajassa. Se tarkoittaa, että kaikissa markkinaoloissa messevälle tilille pääsee äkkiä ja pienellä pääomalla – tai yhtä messevälle tappiolle. Molemmista on kokemusta…

https://www.nordnet.fi/mux/web/marknaden/aktiehemsidan/index.html?identifier=137716&marketid=24

En sinänsä suosittele etenkään kokemattomalle johdannaisilla pelaamista, mutta trenditreiderille niissä on etunsa. Osinkojen menettäminen on haitta, mutta kustannustehokkuus ja vähäinen pääoman tarve iso hyöty. Etenkin trendisalkun kannalta olen hyvin kiinnostunut, mutta selvitän ensin kaikki reunaehdot. Palaan asiaan pikapuolin.

Related Posts