Kuluttajasta säästäjäksi
Korkeasuhdanne alkaa olla jo ohi, ja maailmantalouden tummat pilvet ovat kadottaneet sen hopeareunuksensakin. Tästä eteenpäin ihmisten elintavat tulevat muuttumaat. "Kaikki tänne mulle heti&nyt -sukupolvi" saa kokea ensimmäisen lamansa. Mutta tarkoitus ei ole alkaa tässä osoittelemaan ketään sormella. Ei siis syyllisten etsintää nykyiselle kriisille tässä(kään) kirjoituksessa. Tällä kertaa käsittelyssä on siirtyminen kuluttajasta säästäjäksi.
Monesti säästäminen -sanaan liitetään kurjuutta ja ankeutta. Tätä säästäminen ei todellisuudessa ole. Tämän mielikuvan luomisessa medialla on oma osansa. (Ajattele vaikka hetki niitä kaikkia heikkouksiamme joihin mainokset vetoavat. Elämä ei ole vain mainosten sanoman toteuttamista.) Säästäminen tuottaa mielihyvää & rauhoittaa. Velka kalvaa öisin mieltä.Kaikin keinoin sinut koetetaan saada kuluttamaan, ja aina vain enemmän. Ja jos rahat loppuu, niin sitten velkaa! Sinähän tarvitset tämän vesiskootterin! Se, mitä ihminen oikeasti tarvitsee on aivan eri asia.
Kuluttaja -sanalla on myös vahva psykologinen merkityksensä. Ihmiset todellakin saadaan kuluttamaan sitä mitä heillä on, ei säästämään. Kädestä suuhun elämäninen onnistuu hyvinä aikoina, mutta heikommin huonoina. Ihminen on luonnostaan säästäjä. Esihistoriallisella ajalla se kahdesta ihmisestä selvisi pitkän talven yli, joka oli tajunnut säästää ruokaa. Toistaako historia vielä itseään?
Otetaan käsittelyyn ensimmäinen tapaus siitä, miten meistä on todellakin tehty kuluttajia, sanan varsinaisessa merkityksessä. Kauppojen asiakaskortit. Minultakin löytyy S-etukortti. Mutta miten näitä kortteja mainostetaan ihmisille? Puhutaan bonuksista, "säästämisestä". Säästä -sanan väärinkäyttöä sanon minä. Todellisuus on se, että korteilla saadaan eksaktia tietoa ostoskäyttäytymisestämme. "Kuluttajan puolelle" asettuessaan kauppa saa kuluttajan unohtamaan todellisen, ja lopulta ehdottoman valtansa. Tyhmäähän se on olla kortitta, tämäkin on totta. Ihminen, joka ei käytä korttia maksaa lopulta muiden korttien käytön. Pääsanoma kuluttajalle on kuitenkin, "Mitä enemmän ostat sitä enemmän "säästät"". Bonusten kertyminen kun on kytketty € -määräisiin ostoihin esim. kuukauden aikana. Nyt täytyy muistaa, että todellinen valta on säästäjällä (ei kuluttajalla). Monien tuotteiden kohdalla valmistajan & myyjän paniikki on lähempänä kuin yleisesti tiedetään. Mikä tahansa supermarket olisi "valmis" jo kuukauden boikotilla. Ts. konkurssissa. Tällaisen ostolakon aikana säästäjä alkaisi ehkä ymmärtää millainen voima on hänellä todellisuudessa on. Ehkäpä palvelukin voisi olla astetta kunnioittavampaa?
Entäpä sitten vakuutusyhtiöt? Kauppamalla ihmisille eläkevakuutusta he eivät todellakaan voi luvata meille huolettomia eläkepäiviä. Ei onnistu. Mitä he lopulta kauppaavat? Mahdollisuutta tulevaisuudessa, ehkä 50v kuluttua suurempaan eläkkeeseen? Mutta mitä he todella lupaavat sanoessaan näin on vain kuvitelmia. Kukaan, toistan ei kukaan, voi tietää millainen maailmamme on tuon 50v. jälkeen. Tietoisuus näistä pykälistä, joita ei ole edes pienellä painettu sopimuksiin, voi havahduttaa. Eli riskit tästäkin kantaa täysin ihminen, joka tämän vakuutuksen ottaa. Itse säästäminen ei ole ainoastaan vaihtoehto, vaan myös pakko. Ainakin mikäli haluat todella TURVATA vanhuuttasi. Miksi verohyötyä eläkesäästämiselle itse asiassa ajetaan valtiovallan tasolla?
Säästämiseen motivoituminen. Tämä voi alkaa aivan hyvin esimerkiksi huolestumisesta luonnon puolesta. Tästä seuraa kuitenkin positiivinen takaisinkytkentä. Tällä tarkoitan kulutuskierteen jatkuvasta ahdistuksesta vapautumista. "Löysää" rahaa on enemmän käytettävissä, ja kaikkea ei tarvitsekaan ostaa kalliilla kulutusluotolla. Samalla oma henkilökohtainen talous on paremmin tasopainossa. Loppujen lopuksi kun ajatellaan luontoa laajemmin, kaikki mikä meille on annettu on vain pysyvästi lainassamme, ilman sovittua palautuspäivää. Luonto ei ole luvannut meille mitään, mutta silti riistämme sen viimeistä Afrikan pensasta myöden, kun se revitään tehtaaseen raaka-aineeksi. Tämän ymmärtäminen auttaa luomaan oikeaa kunnioittusta luontoa kohtaan. Se mitä tähän asti olemma tehneet, ja mitä tulemme hyvin todennäköisesti vielä tekemään, on kaikki taistelua luontoa vastaan. Kumpi onkaan vahvempi, luonto vai ihminen? Kiellämmekö tosiasiat tavoitellessamme aina vain jatkuvaa talouskasvua? Voisimmeko jo vihdoin alkaa toimimaan luontoa säästäen.
Turha kuluttaminen. Miten paljon meillä onkaan materiaalista hyvää, mutta onnellisuutemme ei silti lisäänny. Olisiko syytä alkaa ajattelemaan asiaa enemmän? Siis ei ole olemassa takaisinkytkentää materiaalisen hyvän & onnellisuuden välillä. Kuvaaja ei ole lineaarinen. Hesarin muutama vuosi sitten julkaistussa tutkimuksessa onnnellisuus ei enää sanottavasti lisääntynyt kun vuositulot ylittivät 9000€. Eli opiskelijan tulot. En ole ainakaan itse huomannut tulojen kasvaessa onnellisuuden samanmoista kasvua. Se mitä meillä on ei määrittele meitä. Tavaramäärän kanssa tuskaillessa emme ymmärrä mikä meille on todella tärkeätä. (Perhe ja rakkkaaat.) Tavaralle ja omaisuudelle täytyy löytää aina vain enemmän säilytystilaankin..Erityisesti Joulun aikoihin meillä on vaikeuksia kaiken uuden tavaran ja turhuuden hankkimisen keskellä. Kun sille anopillekin pitäisi jotain ostaa. Kaupat & myymälät ovat täynnä tuskastuneita kuluttajia ja myyjiä. Kuukauden päivät hermoilemme parin päivän tunnelmaa varten. Ja kaiken tämän mahdollistamiseksi meidän täytyy työskennellä tavoitteen eteen. Näemme vaivaa, emme ainoastaan ostaessamme & hankkiessamme tavaraa, vaan myös ansaitessamme pelimerkkejä sen hankkimiseen.
Kuluttajan lopullinen hyväksikäyttäminen. Kun kuluttaja on saatu ahdinkoon, ilmestyy jostain vielä "auttajia", joiden lopullisena tarkoituksena on kupata tämä kuluttaja aivan tyhjiin. (Itse asiassa miinukselle.) Nämä auttajat kantavat nimeä pikavippiyhtiöt. Rahasta peritään suolainen korko. Ja nämä rahan kauppiaat luovat kuluttajaan lopulliseen velkasuhteen. Ja maksuhäiriöiden tullessa, rahan perintä siirtyy perintäyhtiöille, asioista ei enää tässä vaiheessa neuvotella. Pelkkien korkojen maksaminen ei tule kyseeseen. Kaikki omaisuus ihmiseltä saadaan tällä tavoin ryöstettyä. Todellinen nöyryytys yhteiskunnasta löytyy vasta pikvippikierteen jälkeen ulosoton ja maksuhäiriömerkinnnän jälkeen.
Miten meistä onkaan tullut taas pieniä lapsia, jotka eivät jaksa odottaa "karkkipäiväänsä" vaan, haluavat karamellinsa tänään ja juuri nyt! Säästämällä voi saavuttaa jotain korkeampaa kuin mihin kuluttaja ikinä tulee pääsemään. Nämä korkeammat arvot eivät ole vain sitä, että säästäjä ei elätä laumaa erilaisia rahan kauppiaita yms. Eikä edes se, että hänen henkilökohtainen taloutensa on paremmassa kunnossa. Vaan tämä suurempi päämäärä on luonnon säästäminen, säästäjä ei siis säästä vain itseään vaan myös luontoa. Ostamalla vain sitä mitä todella tarvitsee, ei merkitse luopumista mistään. Tarpeeseen sitä on ennenkin tavaraa hankittu. Olisiko siis aika siirtyä kuluttajasta säästäjäksi?
Korkeasuhdanne alkaa olla jo ohi, ja maailmantalouden tummat pilvet ovat kadottaneet sen hopeareunuksensakin. Tästä eteenpäin ihmisten elintavat tulevat muuttumaat. "Kaikki tänne mulle heti&nyt -sukupolvi" saa kokea ensimmäisen lamansa. Mutta tarkoitus ei ole alkaa tässä osoittelemaan ketään sormella. Ei siis syyllisten etsintää nykyiselle kriisille tässä(kään) kirjoituksessa. Tällä kertaa käsittelyssä on siirtyminen kuluttajasta säästäjäksi.
Monesti säästäminen -sanaan liitetään kurjuutta ja ankeutta. Tätä säästäminen ei todellisuudessa ole. Tämän mielikuvan luomisessa medialla on oma osansa. (Ajattele vaikka hetki niitä kaikkia heikkouksiamme joihin mainokset vetoavat. Elämä ei ole vain mainosten sanoman toteuttamista.) Säästäminen tuottaa mielihyvää & rauhoittaa. Velka kalvaa öisin mieltä.Kaikin keinoin sinut koetetaan saada kuluttamaan, ja aina vain enemmän. Ja jos rahat loppuu, niin sitten velkaa! Sinähän tarvitset tämän vesiskootterin! Se, mitä ihminen oikeasti tarvitsee on aivan eri asia.
Kuluttaja -sanalla on myös vahva psykologinen merkityksensä. Ihmiset todellakin saadaan kuluttamaan sitä mitä heillä on, ei säästämään. Kädestä suuhun elämäninen onnistuu hyvinä aikoina, mutta heikommin huonoina. Ihminen on luonnostaan säästäjä. Esihistoriallisella ajalla se kahdesta ihmisestä selvisi pitkän talven yli, joka oli tajunnut säästää ruokaa. Toistaako historia vielä itseään?
Otetaan käsittelyyn ensimmäinen tapaus siitä, miten meistä on todellakin tehty kuluttajia, sanan varsinaisessa merkityksessä. Kauppojen asiakaskortit. Minultakin löytyy S-etukortti. Mutta miten näitä kortteja mainostetaan ihmisille? Puhutaan bonuksista, "säästämisestä". Säästä -sanan väärinkäyttöä sanon minä. Todellisuus on se, että korteilla saadaan eksaktia tietoa ostoskäyttäytymisestämme. "Kuluttajan puolelle" asettuessaan kauppa saa kuluttajan unohtamaan todellisen, ja lopulta ehdottoman valtansa. Tyhmäähän se on olla kortitta, tämäkin on totta. Ihminen, joka ei käytä korttia maksaa lopulta muiden korttien käytön. Pääsanoma kuluttajalle on kuitenkin, "Mitä enemmän ostat sitä enemmän "säästät"". Bonusten kertyminen kun on kytketty € -määräisiin ostoihin esim. kuukauden aikana. Nyt täytyy muistaa, että todellinen valta on säästäjällä (ei kuluttajalla). Monien tuotteiden kohdalla valmistajan & myyjän paniikki on lähempänä kuin yleisesti tiedetään. Mikä tahansa supermarket olisi "valmis" jo kuukauden boikotilla. Ts. konkurssissa. Tällaisen ostolakon aikana säästäjä alkaisi ehkä ymmärtää millainen voima on hänellä todellisuudessa on. Ehkäpä palvelukin voisi olla astetta kunnioittavampaa?
Entäpä sitten vakuutusyhtiöt? Kauppamalla ihmisille eläkevakuutusta he eivät todellakaan voi luvata meille huolettomia eläkepäiviä. Ei onnistu. Mitä he lopulta kauppaavat? Mahdollisuutta tulevaisuudessa, ehkä 50v kuluttua suurempaan eläkkeeseen? Mutta mitä he todella lupaavat sanoessaan näin on vain kuvitelmia. Kukaan, toistan ei kukaan, voi tietää millainen maailmamme on tuon 50v. jälkeen. Tietoisuus näistä pykälistä, joita ei ole edes pienellä painettu sopimuksiin, voi havahduttaa. Eli riskit tästäkin kantaa täysin ihminen, joka tämän vakuutuksen ottaa. Itse säästäminen ei ole ainoastaan vaihtoehto, vaan myös pakko. Ainakin mikäli haluat todella TURVATA vanhuuttasi. Miksi verohyötyä eläkesäästämiselle itse asiassa ajetaan valtiovallan tasolla?
Säästämiseen motivoituminen. Tämä voi alkaa aivan hyvin esimerkiksi huolestumisesta luonnon puolesta. Tästä seuraa kuitenkin positiivinen takaisinkytkentä. Tällä tarkoitan kulutuskierteen jatkuvasta ahdistuksesta vapautumista. "Löysää" rahaa on enemmän käytettävissä, ja kaikkea ei tarvitsekaan ostaa kalliilla kulutusluotolla. Samalla oma henkilökohtainen talous on paremmin tasopainossa. Loppujen lopuksi kun ajatellaan luontoa laajemmin, kaikki mikä meille on annettu on vain pysyvästi lainassamme, ilman sovittua palautuspäivää. Luonto ei ole luvannut meille mitään, mutta silti riistämme sen viimeistä Afrikan pensasta myöden, kun se revitään tehtaaseen raaka-aineeksi. Tämän ymmärtäminen auttaa luomaan oikeaa kunnioittusta luontoa kohtaan. Se mitä tähän asti olemma tehneet, ja mitä tulemme hyvin todennäköisesti vielä tekemään, on kaikki taistelua luontoa vastaan. Kumpi onkaan vahvempi, luonto vai ihminen? Kiellämmekö tosiasiat tavoitellessamme aina vain jatkuvaa talouskasvua? Voisimmeko jo vihdoin alkaa toimimaan luontoa säästäen.
Turha kuluttaminen. Miten paljon meillä onkaan materiaalista hyvää, mutta onnellisuutemme ei silti lisäänny. Olisiko syytä alkaa ajattelemaan asiaa enemmän? Siis ei ole olemassa takaisinkytkentää materiaalisen hyvän & onnellisuuden välillä. Kuvaaja ei ole lineaarinen. Hesarin muutama vuosi sitten julkaistussa tutkimuksessa onnnellisuus ei enää sanottavasti lisääntynyt kun vuositulot ylittivät 9000€. Eli opiskelijan tulot. En ole ainakaan itse huomannut tulojen kasvaessa onnellisuuden samanmoista kasvua. Se mitä meillä on ei määrittele meitä. Tavaramäärän kanssa tuskaillessa emme ymmärrä mikä meille on todella tärkeätä. (Perhe ja rakkkaaat.) Tavaralle ja omaisuudelle täytyy löytää aina vain enemmän säilytystilaankin..Erityisesti Joulun aikoihin meillä on vaikeuksia kaiken uuden tavaran ja turhuuden hankkimisen keskellä. Kun sille anopillekin pitäisi jotain ostaa. Kaupat & myymälät ovat täynnä tuskastuneita kuluttajia ja myyjiä. Kuukauden päivät hermoilemme parin päivän tunnelmaa varten. Ja kaiken tämän mahdollistamiseksi meidän täytyy työskennellä tavoitteen eteen. Näemme vaivaa, emme ainoastaan ostaessamme & hankkiessamme tavaraa, vaan myös ansaitessamme pelimerkkejä sen hankkimiseen.
Kuluttajan lopullinen hyväksikäyttäminen. Kun kuluttaja on saatu ahdinkoon, ilmestyy jostain vielä "auttajia", joiden lopullisena tarkoituksena on kupata tämä kuluttaja aivan tyhjiin. (Itse asiassa miinukselle.) Nämä auttajat kantavat nimeä pikavippiyhtiöt. Rahasta peritään suolainen korko. Ja nämä rahan kauppiaat luovat kuluttajaan lopulliseen velkasuhteen. Ja maksuhäiriöiden tullessa, rahan perintä siirtyy perintäyhtiöille, asioista ei enää tässä vaiheessa neuvotella. Pelkkien korkojen maksaminen ei tule kyseeseen. Kaikki omaisuus ihmiseltä saadaan tällä tavoin ryöstettyä. Todellinen nöyryytys yhteiskunnasta löytyy vasta pikvippikierteen jälkeen ulosoton ja maksuhäiriömerkinnnän jälkeen.
Miten meistä onkaan tullut taas pieniä lapsia, jotka eivät jaksa odottaa "karkkipäiväänsä" vaan, haluavat karamellinsa tänään ja juuri nyt! Säästämällä voi saavuttaa jotain korkeampaa kuin mihin kuluttaja ikinä tulee pääsemään. Nämä korkeammat arvot eivät ole vain sitä, että säästäjä ei elätä laumaa erilaisia rahan kauppiaita yms. Eikä edes se, että hänen henkilökohtainen taloutensa on paremmassa kunnossa. Vaan tämä suurempi päämäärä on luonnon säästäminen, säästäjä ei siis säästä vain itseään vaan myös luontoa. Ostamalla vain sitä mitä todella tarvitsee, ei merkitse luopumista mistään. Tarpeeseen sitä on ennenkin tavaraa hankittu. Olisiko siis aika siirtyä kuluttajasta säästäjäksi?
Kommentit