Suomella on euroopan surkein yhteiskuntarakenne, jos mittarina käytetään talouskasvua

Talous

Suomi on Hypo:n talouskatsauksen mukaan ollut Euroopan surkein suorittaja, jos mittarina käytetään bruttokansantuoteen muutosta viimeisen viiden vuoden aikana.  Bruttokansantuotteemme on laskenut siitä huolimatta että valtio on yrittänyt lisätä ostovoimaa pumppaamalla velkarahaa kansalaisille. Hypo löytää akuutit syyt heikkoudelle pandemiasta ja sodista. Kaikki muutkin maat ovat kokeneet nuo sodat ja pandemiat, joten selitys ontuu.

Hypo esittää rakenteellisiksi syiksi väestön ikääntymistä ja lisääntyneen elvytysvelan korkokustannuksia. Näistä rakenteellisista syistä löytyy osaselitys, mutta vain osa. Hypo:n talouskatsaus ei kuitenkaan pureudu rakenteellisiin syihin tämän tarkemmin.

Hypo ennustaa puolentoista prosentin talouskasvua tälle vuodelle. Tämä on enemmän kuin Suomen Pankin ennustama vajaan prosentin kasvu ja aika lailla samansuuruinen Valtionvarainministeriön ennusteen kanssa.

Related Posts

Yhteiskunta

EU alueelle tulee tänä vuonna käyttöön yksi ja yhtenäinen vahva tunnistautuminen ”digitaalinen identiteettilompakko”

Pankit ovat hallinneet EU alueella vahvaa tunnistautumista, jota tarvitsevat esim. viranomaispalvelut ja maksulliset internet palvelut. Tähän tulee muutos. EU alueelle tulee yksi ja ainut kaikkialla

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään