Markkinaviikko meni vanhoilla askelmerkeillä. Euroopassa keskipitkä trendi kääntyi pari viikkoa sitten, ja lyhyen eli muutaman päivän korjausliikkeen jälkeen nousu taas kiihtyi. Odotan sen jatkuvan vielä useita viikkoja, joskin tietysti sahaten. Kevättä kohti trendin pitäisi olla muutenkin nouseva ellei ihmeitä tapahdu.

Yhdysvaltojen pörssien historiallinen hype ei vieläkään laannu, saa nyt nähdä saisiko liittovaltion hallinnon sulkeminen paniikinpoikasen aikaan. Ainakin markkinoiden ylikuumentumisen puolesta siihen olisi kaikki mahdolliset syyt käsissä – en ole nähnyt reaaliajassa koskaan moista dynamiittilatausta indeksitasolla, koska teknokuplan aikaan en vielä ollut kuvioissa. Teknisen analyysin puolesta tämä on todella jännittävää aikaa.

Viime vuosilta vähän vastaavaa on ollut tarjolla vain keväällä 2015, kun EKP julkisti massiivisen elvytyspakettinsa ja markkinat sekosivat – vajotakseen saman tien vuodeksi laskumarkkinaan. En nyt sellaista ennustele Trumplandiaan, mutten yllättyisikään. Menköön taloudella kuinka hyvin tahansa ja jeesatkoon veroale yrityksiä kuinka paljon tahansa, tuollaisella kulmakertoimella eivät talous ja pörssit voi kovin kauan posottaa laukeamatta silmille.

Suhdanteen osalta tilanne on Euroopan kannalta mielestäni selvästi otollisempi. Lämmintä on, muttei tulikuumaa. Rahapolitiikka jatkuu voimakkaasti elvyttävänä, vaikka EKP jo tuumii valtionlainojen tukiostoista luopumista. Pitkästä aikaa akuutit kriisit eivät varjosta Eurooppaa. Brexit on paljon suurempi ongelma briteille kuin EU:lle.

Perinteisesti vahvat suhdanteet taittaa kiihtyvä inflaatio. Euroalueella ei ole siitä merkkejä. Työttömyys on kaventumisestaan huolimatta yhä monessa euromaassa korkea, joten inflaation keskeinen tekijä palkkojen kasvu tuskin voi kiihtyä merkittävästi kuin yksittäisillä sektoreilla. Vahvistunut eurokin vaimentaa tuontihintojen paineita.

Talouskasvun kannalta kyseessä on ideaalitilanne: luottamus korkealla, korot ja inflaatio matalalla. Historian mitassa vähänkään kireämpään rahapolitiikkaan, luokkaa kolmen prosentin ohjauskorkoon, on pitkä matka. Euroalueella ohjauskorko on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana vain piipahtanut suhdannehuippujen aikana kolmen prosentin päällä. Tuolloinkin koron lähtötaso oli taantumien pohjassa jo noin kaksi prosenttia. Nyt siihenkin kiipeäminen vienee ainakin muutaman vuoden.

Yhdysvalloissa inflaatio pysyi ällistyttävästi aisoissa, vaikka se ei ole kokenut taantumaa finanssikriisin jälkeen eli kymmeneen vuoteen, ja työttömyys kolkuttaa mataluudellaan jo ennätyksiä. Inflaatio heiluu silti vain kahden prosentin tuntumassa eli keskuspankkien tavoitehaarukassa. Nyt se on kuitenkin kiihtymässä, ja Trumpin veroelvytys ilman ihmettä vauhdittaa kehitystä. Fed saattaa kiristää hyvinkin nopeasti.

Myös öljyn hinta on jatkanut nousussa kuten hyvän aikaa sitten ennustin. Ei sen merkitys enää ole sama kuin takavuosina, mutta jonkinlainen vaikutus sillä yhä on etenkin Yhdysvalloissa, jossa bensalaskua kertyy kuluttajille kilometrimäärien ja isojen autojen vuoksi. Sadan taalan tynnnyrihintaan on matkaa, ja sinne tuskin enää koskaan onneksi mennäänkään, mutta alkaa se tuolla 70 taalan nurkilla jo varmaan tuntua, kun suhdanteen pohjassa hinta alitti 30 taalaa.

Loogista olisi tässä kohdassa odottaa Euroopan pörssien pärjäävän lähikuukaudet Yhdysvaltoja paremmin, ja niin teenkin. Mutta tämä markkina on Yhdysvaltojen osalta yllättänyt pitkään. Jossain kohtaa se poksahdus kyllä tulee.