“Asuntojen hintaromahdus jäi tulematta”,

 

kirjoittaa maamme uusin talousmedia Ilta-Sanomat. Saattaahan lasku tulla myöhemminkin, mutta vähän tilannetta ihmettelen.

Useinhan Suomen kansa on totellut sitä, mitä Sanomatalosta käsketään. Joitain poikkeuksia on tosin aiemminkin ollut.

Edesmennyt tv-kriitikko möyhkäsi puoli Hesaria siitä, että Dallas-nimisessä sarjassa esitettiin jotain neuvostovastaista yhteiskuntakritiikkiä Eipä tainnut sitäkään kaikki uskoa kuten eivät Sanomatalon asuntovedätystäkään.

Related Posts

Yhteiskunta

USA:n tavoittena on Euroopan hajaantuminen kansallisvaltioiksi

USA:n turvallisuusstrategia ”National Security Strategy” on kauniisti kirjoitettu, selkeä kuvaus, joka selkeytensä vuoksi todennäköisesti määrittelee maailman toimintatapaa moniksi vuosiksi eteenpäin.
USA ajaa muiden kansallisvaltioiden tapaan vain

Kevyttä

Suomalaiset uskovat, että menestyvää yritystoimintaa syntyy avustuksilla

Suomalaisten suuri valtaosa luulee edelleen että kehitystä edistetään parhaiten yrityksille annettavien avustusten avulla. LähiTapiolan mukaan vain yksi prosentti arvioi että yritystuet pääasiassa haittaavat kehitystä. Tuo