Aviisi selosti meriliikennettä jo nuoruusvuosinani

Olen jo pitemmän aikaa ollut mukana projektissa, jossa kirjoitetaan matrikkelitiedoilla täydennetty pienoiselämäkerta yli 2000 henkilöstä, jotka on kelpuutettu sellaisen nimikkeen alle kuin “Suomen talouselämän vaikuttajat”.

Palkka ko. tehtävästä on ollut niin surkea, että paljon ei ole puuttunut, etten ole itse joutunut maksamaan korvausta siitä, että tekstini on otettu vastaan. Lisäksi matrikkeliosan kirjoittaminen on pirun pitkäpiimäistä puuhaa.

En olisi moiseen ryhtynyt mistään muista kuin henkilökohtaisista syistä. Päältä valkkasin Turun ja Porin välillä vaikuttaneita henkilöitä, joista ainakin jotain luulin tietäväni entuudestaan.

Miellyttävimmän osan muodosti kouluaikainen kotikaupunkini Rauma. Kirjoitin Suomen itsenäistymisen aikoihin konkurssiin menneestä nahkatehtaasta, jonka julmetun suuren tyhjän tehdasalueen kautta menin oppikoulun ensimmäiselle luokalle 1968.

Vasta tutkimustyöni aikana ymmärsin, että ko. tehdasalue oli aivan liian suuri siihen nähden, että kyseessä oli nahkatehdas, joka ähkyyn sairastuttuaan päätyikin konkurssiin.

Vielä paljon mielenkiintoisempi paluu omaan lapsuuteni ovat olleet kauppaneuvosten M ja N elämäkerrat.

Kumpikin mies (M on jo kuollut) oli varreltaan peräti lyhyt ja heidän koulutuksensa oli ollut vieläkin lyhyempi. Kuitenkin molemmat menestyivät elämässään erinomaisesti, N vieläpä ammattijohtajana.

Tutkimustyöni aikana olen oppinut näkemään miehet uudessa valossa. Olin murrosikäisenä varsin sulkeutunut, mikä nyt tuskin on ainutlaatuista. Ymmärsin itsekin herrojen tärkeyden, toinen oli isäni muodollinen esimies ja toinen naapuri. Asennoitumistani toki edisti äitini ystävällinen neuvo pitää suuni kiinni herrojen seurassa.

Kuitenkin varsinkin toinen herroista oli melkoinen velikulta. Joulutodistuksen saatuani hän kysyi ovelan näköisenä, olinko päässyt luokaltani. Ole siinä nyt sitten kunnioittava.

Vielä paremmin mieleeni on jäänyt N-neuvos. Hänen lapsensa olivat minua iäkkäämpiä enkä heidän kanssaan ollut pahemmin tekemisissä. Kun yksi lapsista meni naimisiin, sekä vanhempani että minä uskoimme, että vihkiminen voitaisiin suorittaa raumalaisen herrasväen todistaessa aivan hyvin ilman minun läsnäoloani. Kuitenkin kauppaneuvos N:lle tuli erityinen hätä siitä, missä minä olen.

Silloin koin tilanteen peräti kiusallisena. Jälkeenpäin olen ajatellut, että mies, joka tyttärensä häissä satojen vieraitten keskellä huolestui naapurin räkänokasta, oli ilmeisesti hyvin kiinnostunut lähimmäisistään, jopa niistä, jotka hänen liikesuhteilleen jotain merkitsivät: alaisista, esimiehistä, yhteistyökumppaneista, alihankkijoista, tavarantoimittajista, mainostoimistoista, tiedotusvälineistä, yhteiskuntasuhteista.

Koulutuksesta vielä sananen. Ilmaisu “juoksupojasta toimitusjohtajaksi” on peräti kulunut, niin kulunut, että se hämärtää itse asian ymmärtämisen. Henkilö, joka on toiminut organisaation kaikilla tasoilla, tuntee ne käytännössä tavalla, jota ei opi missään koulussa. Kyllä siihen tarvitaan itse elämä.

Aviisi selosti meriliikennettä jo nuoruusvuosinani

Olen jo pitemmän aikaa ollut mukana projektissa, jossa kirjoitetaan matrikkelitiedoilla täydennetty pienoiselämäkerta yli 2000 henkilöstä, jotka on kelpuutettu sellaisen nimikkeen alle kuin “Suomen talouselämän vaikuttajat”.

Palkka ko. tehtävästä on ollut niin surkea, että paljon ei ole puuttunut, etten ole itse joutunut maksamaan korvausta siitä, että tekstini on otettu vastaan. Lisäksi matrikkeliosan kirjoittaminen on pirun pitkäpiimäistä puuhaa.

En olisi moiseen ryhtynyt mistään muista kuin henkilökohtaisista syistä. Päältä valkkasin Turun ja Porin välillä vaikuttaneita henkilöitä, joista ainakin jotain luulin tietäväni entuudestaan.

Miellyttävimmän osan muodosti kouluaikainen kotikaupunkini Rauma. Kirjoitin Suomen itsenäistymisen aikoihin konkurssiin menneestä nahkatehtaasta, jonka julmetun suuren tyhjän tehdasalueen kautta menin oppikoulun ensimmäiselle luokalle 1968.

Vasta tutkimustyöni aikana ymmärsin, että ko. tehdasalue oli aivan liian suuri siihen nähden, että kyseessä oli nahkatehdas, joka ähkyyn sairastuttuaan päätyikin konkurssiin.

Vielä paljon mielenkiintoisempi paluu omaan lapsuuteni ovat olleet kauppaneuvosten M ja N elämäkerrat.

Kumpikin mies (M on jo kuollut) oli varreltaan peräti lyhyt ja heidän koulutuksensa oli ollut vieläkin lyhyempi. Kuitenkin molemmat menestyivät elämässään erinomaisesti, N vieläpä ammattijohtajana.

Tutkimustyöni aikana olen oppinut näkemään miehet uudessa valossa. Olin murrosikäisenä varsin sulkeutunut, mikä nyt tuskin on ainutlaatuista. Ymmärsin itsekin herrojen tärkeyden, toinen oli isäni muodollinen esimies ja toinen naapuri. Asennoitumistani toki edisti äitini ystävällinen neuvo pitää suuni kiinni herrojen seurassa.

Kuitenkin varsinkin toinen herroista oli melkoinen velikulta. Joulutodistuksen saatuani hän kysyi ovelan näköisenä, olinko päässyt luokaltani. Ole siinä nyt sitten kunnioittava.

Vielä paremmin mieleeni on jäänyt N-neuvos. Hänen lapsensa olivat minua iäkkäämpiä enkä heidän kanssaan ollut pahemmin tekemisissä. Kun yksi lapsista meni naimisiin, sekä vanhempani että minä uskoimme, että vihkiminen voitaisiin suorittaa raumalaisen herrasväen todistaessa aivan hyvin ilman minun läsnäoloani. Kuitenkin kauppaneuvos N:lle tuli erityinen hätä siitä, missä minä olen.

Silloin koin tilanteen peräti kiusallisena. Jälkeenpäin olen ajatellut, että mies, joka tyttärensä häissä satojen vieraitten keskellä huolestui naapurin räkänokasta, oli ilmeisesti hyvin kiinnostunut lähimmäisistään, jopa niistä, jotka hänen liikesuhteilleen jotain merkitsivät: alaisista, esimiehistä, yhteistyökumppaneista, alihankkijoista, tavarantoimittajista, mainostoimistoista, tiedotusvälineistä, yhteiskuntasuhteista.

Koulutuksesta vielä sananen. Ilmaisu “juoksupojasta toimitusjohtajaksi” on peräti kulunut, niin kulunut, että se hämärtää itse asian ymmärtämisen. Henkilö, joka on toiminut organisaation kaikilla tasoilla, tuntee ne käytännössä tavalla, jota ei opi missään koulussa. Kyllä siihen tarvitaan itse elämä.