Taas soditaan edellistä sotaa

Vanhan totuuden mukaan kenraalit valmistautuvat aina edelliseen sotaan.

Samoin taitavat tehdä politikot ja keskuspankit. Tällä kertaa talouden sai kuralle finanssijärjestelmän innovaatiot ja sääntelyn puute. Nyt lisätään pankkien vakavaraisuusvaatimuksia ja huudetaan kattoja bonuksille. Edellinen kupla syntyi IT-puolella. Homo Economicus on melko varma että seuraava kupla ja romahdus syntyvät aivan uudella alalla tai ennennäkemättömän mekanismin takia. Arvauksia voi esittää. Oma arvaukseni on että seuraava kupla liittyy jotenkin vihreään energiaan tai päästöoikeuksiin. Jos riittävän suuri joukko ihmisiä uskoo tietyn alan vääjäämättömään nousuun on kuplan ainekset olemassa.

 

Ovatka siis uudet säädökset turhia? Eivät toki – todellista tyhmyyttä olisi langeta samaan ansaan kahdesti. Ja tuleehan tästä politikoille ja kansalle hyvä mieli. Voitollinen armeijamme kääntyy ja etenee jälleen 🙂

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Myrskyn silmässä eli ”Trump perääntyy aina”

Viime viikkoina ole saaneet seurata melko ainutlaatuista näytelmää pörsseisssä. Ensin  syvää epätoivoa – ”Trump onkin tosissaan”. Sitten seurasi Trumpin perääntyminen, ensin muun mailman, sitten Kiinan