The World Moneyshow London

Olin viime perjantaina Moneyshowssa. Paikkana oli Queen Elizabeth II Conference Centre aivan Lontoon keskustassa Big Benin ja Westminster Abbeyn vieressä. Jonkin aikaa jouduin etsimään paikkaa, koska mitään opastusta ei näkynyt missään.

Aamupäivällä oli ns Opening Ceremonies, ehdin paikalle John Authersin puheenvuoron aikana. John puhui aiheesta "Greed without Fear", mutta en ehtinyt siihen vielä paljon keskittyä. John on Financial Timesin Investment Editor. Tarkempia tietoja:

http://www.ft.com/comment/columnists/johnauthers

Seuraavaksi oli CNBC-paneeli, jossa keskusteltiin mm. öljyn hinnasta ja inflaatiosta.

Marc Faberin puheenvuoro aiheesta "Could expansionary monetary policies and large deficits lead to high inflation rates?" oli aika mielenkiintoinen. Hän oli myös hyvä esiintyjä. Hän suhtautui hieman epäillen mm. FEDin rahapolitiikan toimivuuteen nykytilanteessa. Aasia tuntui olevan lähellä hänen sydäntään. Tarkempia tietoja Marcista löytyy:

http://www.gloomboomdoom.com/portalgbd/homegbd.cfm

Iltapäivällä avattiin näyttely, jossa mm traidaajat tekivät kauppaa livenä yleisön edessä. Näyttelyn yhteydessä oli myös kirjakauppa, jossa oli aika hyviä tarjouksia, löytyy myös netistä:

http://books.global-investor.com/pages/home.htm

Omia kuviani ja tunnelmia tilaisuudesta:

http://koti.phnet.fi/sinisaar/TheWorldMoneyshow.ppt

Joulukuun Totossa kerron tarkemmin. Tuon myös kaikki saamani materiaalit ja lehdet tutkittavaksi.

Perheeni kanssa kävimme samalla reissulla myös Windsorissa, Oxfordissa ja Torquayssa Devonissa. 1000 km ajoa vasemmanpuoleisessa liikenteessä oli mielenkiintoinen kokemus.

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin