Affärsvärlden: Kaksi kuumaa osaketta

Affärsvärlden suosittelee viimeisimmässä numerossan Teliasoneran ja HiQ:n ostoa. Billerud saa myyntosuosituksen.

 

Lehden mukaan Teliasonera on melko edullinen ja osinktotuotto on hyvä. Viime aikojen kurssilaskun jälkeen yhtiön arvostustaso on melko maltillinen sekä kilpailijoihin  että pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna. P/e 12 tälle vuodelle antaa tavoitekurssiksi 57 SEK.

AFV:n mukaan IT- ja management-konsultti  HiQ on saamassa vauhtia kasvuunsa. Lehti toistaa siksi aiemman ostosuosituksensa ja korottaa tavoitekurssin 40 -> 46 SEK. Tämä vastaa p/e-suhdetta 14 vuoden 2012 voitolle.

Pakkauspaperi- ja selluloosa-yhtiö Billerud saa sensijaan myyntisuosituksen. "On vaikea keksiä miksi mikään parantuisi Billerudissa, ja siksi voittojen kotiuttamine on perusteltua" kirjoittaa AFV.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt