As Oy:n lainamarginaaleista.

Olen jo jonkun aikaa ihmetellyt asunto-osakeyhtiöiden kohonneita lainamarginaaleja. Varsinkin sitä miksi ne ovat nousseet korkeammiksi kuin yksityisen ihmisen lainamarginaali asuntoasioissa. Minulla on aiheeseen vähän, jos ollenkaan vastauksia. Ikäviä epäilyksiä sitäkin enemmän.

Kummalle tulee todennäköisesti ennemmin maksuhäiriö, taloyhtiölle vai yksityiselle ihmiselle?

Onko pankkien rivien välistä luettavissa, että tällainen kehitys voisi olla tulossa ja yksityisen kanssa on helpompi painia (realisoida) kuin taloyhtiön kohdalla?

Halutaanko ihmiset vahvemmin pankin liekaan asuntonsa osalta?

Mikäli asukas ei saa myynnissä ottamaansa remontilainaa hinnassa takaisin jääkö mieluummin asuntoonsa? Johtaako tällainen kehitys asuntokauppojen määrän laskuun?

Todennäköisesti kyse on kuitenkin hetkellisestä markkinahäiriöstä. Siinä missä osakesäästäjät kyttäävät ostojen starttia uskoisin myös pankkien haluvan kasvattaa markkinaosuuttaan jahka markkinailmasto tästä selkiää. Milläs sitä muuten kuin kilpailulla. Marginaaleista.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt