Lassila & Tikanoja – vakaata tuottoa omistajille

Varsinais-Suomen Osakesäästäjät olivat kuulemassa toimitusjohtaja Jari Sarjon esitystä Lassila & Tikanojan toiminnasta 22.9.2009.  Sarjo veti tapansa mukaan tehokkaan ja asiapitoisen esityksen ja vastasi kysymyksiin esimerkillisesti.

L & T:llä on pitkä historia, yritys on perustettu vuonna 1905. Yrityksen tie on kulkenut monialayrityksen kautta palveluteollisuuteen keskittyväksi yritykseksi. Muutoskatalyyttinä oli 1960-luvulla tehty Säkkivälineen osto, jonka varaan on rakennettu ympäristöpalveluihin, kiinteistö- ja käyttäjäpalveluihin sekä uusiutuviin energianlähteisiin keskittyvä yritys. Yrityksen sielu on “tarkan markan toiminta läpi koko organisaation”. Yritystä johdetaan numeroiden kautta.

L&T:n tavoitteena on olla kannattava ja kilpailukykyinen sijoituskohde, painopiste pitkässä sijoitushorisontissa. Samalla halutaan olla haastava ja turvallinen työpaikka vajaalle 10.000 ihmiselle. L&T on luotettava yhteistyökumppani alihankkijoilleen ja hyvä yrityskansalainen.

Yritys hakee mieluummin pitkäaikaisia omistajia kuin hetkellisiä sijoittajia. Omistusrakenteen mukaan tässä on onnistuttu hyvin: institutionaaliset omistajat ja säätiöt hallitsevat suurimpien omistajien listaa. Yrityksellä on reilut 7.000 omistajaa.

Yritys saavuttaa tavoitteensa tuottamalla lisäarvoa asiakkailleen, jakamalla valtaa ja vastuuta organisaatiossa sekä huolehtimalla jatkuvasti yrityksen kannattavuudesta. Yritys on saavuttanut huomattavia säästöjä ja lisätehokkuutta esimerkiksi tyky-toiminnalla. “Haluamme että henkilökuntamme pääsee terveenä vanhuuseläkkeelle”.

Sarjo ei ollut tyytyväinen vuoden 2008 tuloksiin. Lukuja paransi Ekokemin osakkeista saatu myyntivoitto. Tänä vuonna on – haastavasta taloustilanteesta huolimatta – saatu parannettua juoksua jonkin verran, mutta hyviin tuloksiin on vielä matkaa.

Sijoittaja on voinut olla tyytyväinen L&T:n osingonjakopolitiikkaan: vuodelta 2008 jaettiin taas 0,55 euron osinko.“Se raha mitä ei tarvita yrityksessä, jaetaan omistajille” kiteyttää halituksen puheenjohta Maijala. Osingonjakosuhde on ollut välillä 53 – 67 %:a tuloksesta.

Yrityksellä on vahva asema kasvavilla markkinoilla. Tarkoituksena on vahvistaa edelleen asemaa Suomessa, investoida kierrätyslaitoksiin, panostaa tuotekehitykseen ja pitää jatkuvasti yllä kilpailukykyä parantamalla tehokkuutta ja erilaistumalla.

Toiminta jakautuu:

Ympäristöpalveluihin (49% lv:stä / jätehuolto, kierrätyspalvelut, ongelmajätepalvelut, materiaalihyötykäyttö-ratkaisut ja jätevesipalvelut). Suomessa kierrätetään nyt noin 45 %:a jätteistä, EU:n tavoite on 80 %:a. Mitä tehokkaampaa jätteiden jalostus uusioraaka-aineiksi on, sitä vähemmillä kaatopaikoilla selvitään.  Teolliset palvelut tullaan siirtämään ympäristöpalveluihin jatkossa, organisaatiossa saadaan lisää säästöjä eliminoimalla päällekkäisyydet.

L&T:llä on erittäin modernit jalostus- ja kierrätyslaitokset ja kierrättämisen osaaminen. Trendinä on siirtyminen sekajätteiden kuljettamisesta lajitteluun ja materiaalien uusiokäyttöön. Kasvupotentiaalia tulee jatkossa kiristyvän lainsäädännön ja valveutunemman kunnallisen päätöksenteon kautta. Jätteiden tuottaja maksaa noin 90 %:a kierrätyskustannuksista, uusioraaka-aineista saadaan noin 10 %:a. Yrityksen markkinaosuus on Suomessa  30 %:a ja Latviassa (joka on menestynyt talouskriisissäkin hyvin) jo 50 %:a. Moskovassa palvellaan kannattavasti noin 400.000 asukasta ja lisäpanostuksia tehdään hitaasti mutta varmasti. Yritys on ainoa ulkomainen toimija Venäjällä ja tavoitteena on olla sielläkin markkinaykkönen. Tämän vuoden H1:llä tehty liikevoittoa 15,7 Me.

Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluihin (37 % lv:stä / asuintalojen ja teollisuusrakennusten huolto ja siivoaminen sekä toimitilapalvelujen tarjoaminen). Asiakkaina asuinkiinteistöt, yritykset, institutiot ja julkinen sektori. Menestys tulee toimintojen työtarpeen mukaisen mitoittamisen, innovatiivisen tuotekehityksen ja tehokkaan toiminnanohjauksen kautta. Trendinä on siirtyminen erillispalveluista kokonaispalveluun ja itsetekemisestä ulkoistamiseen. Yritys on toiseksi suurin Suomessa, alalla toimii edelleen noin 500 pientä yritystä. Moskovassa tämän sektorin menestys on ollut vaatimatonta, Ruotsissakin toimintaa opeteltiin 3 vuotta – nyt ollaan kuivilla. Pieniä yritysostoja tehdään jatkossakin, kunhan hinta on oikea. Kiinteistöpalvelujen liikevoitto H1/2009 oli 7,7 M3 (2,8 Me / H12008)

Teollisuuspalveluihin (14 %lv:stä). Hoidetaan raskaan perusteollisuuden puhtaanapitoa, ongelmajätteitä, viemärihuoltoa ja koneiden ja laitteiden puhdistusta. Asiakkaina teollisuus, laivat, telakat, jalostamot, rakennustyömaat, kiinteistöt ja laitokset. L&T on Suomen monipuolisin teollisuuspalveluyritys. Trendinä on ostokultuurin muutos: teollisuus keskittyy ydinosaamiseensa, ulkoistaa muun toiminnan. Teollisuuspalvelujen liikevoitto H1/2009 oli 2,0 Me (0,2 Me / H12008).

Yrityksen markkinat ovat vähäsykliset ja kasvavat bkt:ta nopeammin. Lainsäädännöllä ja kunnallisella päätöksenteolla on suuri vaikutus markkinoiden kasvuun ja muutoksiin. Palvelujen ulkoistaminen on voimakasta. Asiakkaat hakevat kattavia palvelukokonaisuuksia tuottavia kumppaneita. Alalla toimivien yritysten määrä laskee.

Yrityksellä on ollut kaksi haastavaa projektia meneillään. Metsäliitolta ostettu Biowatti on kärsinyt metsäteollisuuden rakennemuutoksesta kahta kautta: raaka-aineen saanti on ollut vaikeaa kun hakkuumäärät ovat pudonneet ja samalla teollisuuden energian tarve on pudonnyt. L&T on ratkaissut raaka-aineongelman siirtymällä yhä enemmän omaan hankintaan: yritys ostaa – varsinkin kaupunkilaisilta metsänomistajilta – metsänhoitourakoita, joilla hoidetaan metsäpalstat kuntoon ja saadaan samalla Biowatille raaka-ainetta. Osa sellupuustakin menee nykyään energiapuuksi. Biowatin asiakkaat ovat samoja kuin kierrätyspolttoainetta ostavat asiakkaat. Lyhyellä tähtäimellä Biowatin menestykseen vaikuttaa myös se kuinka kova talvi saadaan. Lämpimänä talvena ei pystytä keräämään raaka-ainetta tehokkaasti. Biowatin aluperäisena tavoitteena oli 7-8 %:n tulos poistojen jälkeen, tähän ei olla päästy.

Haminaan perustettu Recoil erikoistuu jäteöljyn jalostamiseen uuden voiteluöljyn raaka-aineeksi. L&T:llä on 50 %:n osuus hankkeesta. Laitokseen on panostettu nyt 50 miljoonaa euroa ja se on aikataulussa yli vuoden myöhässä. Öljyn hinnan suojaamiseksi käytetyt johdannaiset rassasivat tulosta aikaisemmin mutta 2008 päästiin – onnella – reilusti  plussalle näiden purkamisessa. Recoil saa jatkossa raaka-aineestaan noin puolet Suomesta, loput lähimarkkinoilta. Lopputuote on varsin kallis: tonnihinta on vaihdellut 700 euron ja 1000 euron välillä. Laitos toimii nyt noin puolella teholla eikä Sarjo halunnut kommentoida laitoksen vaikutusta viimeiselle riville ennen kuin laitos toimii täysillä.  Valoa kuitenkin tuntuu näkyvän – vihdoinkin – tässäkin hankkeessa.

Yritys on kerännyt ylimääräistä likviditeettiä talouskriisin ajaksi ja omavaraisuus on säilynyt hyvänä (41,6 %). Rahaa löytyy likviidinä yli 20 miljoonaa. Pitkäaikaisia lainoja on 121,3 miljoonaa, joista 1/3 eläkelaitoksilta ja loput pohjoismaisilta pankeilta. Goodwill-arvoja testataan neljä kertaa vuodessa eikä alaskirjaustarpeita ole nyt näköpiirissä.

Yritys on nyt tehnyt suurimmat investointinsa ja pystyy keskittymään entistä paremmin kassavirran tuottamiseen. Yritysostoja ei suljeta pois, mutta suurempia sellaisia ei ole juuri nyt näköpiirissä.

Konsultilla on Lassila & Tikanojan osakkeita salkussa ja sijoitukseen on voinut olla tyytyväinen. Vähäsyklisellä alalla toimiva, omistajaystävällistä osinkopolitiikkaa noudattava markkinajohtaja ei ole huono valinta. Yrityksen osakekurssi on noussut tänä vuonna pohjien alle 10 eurosta 16,68 euroon. Osake ei ole halpa, mutta historiallisiin tasoihin nähden vielä kohtuullisen edullinen. Osakkeen vähäinen likviditeetti antaa mahdollisuuden pistää käsi alle kun (ulkomaiset) sijoittajat myyvät suurempia eriä. Hinta tippuu herkästi jos myyntimäärä ylittää tavanomaisen.

Kirjoittaja toimii liikkeenjohdon konsulttina Delta Freight Oy:ssä  www.deltafreight.fi.

Related Posts

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com