Härifrån tvättas, sanoo Mandatum Life

Mandatum Lifen Janne Saarikko esitelmöi Rahapäivä-seminaarissa Helsingissä 16.9.2009.

Mandatumilla on pitkä kokemus aidon hajautuksen tuotteista. Yhtiö pystyy tarjoamaan normaalisijoittajille pääsyn – tavallisesti vain institutionaalisille sijoittajille tarjottaviin – riskiä tehokkaasti hajauttaviin kohteisiin. Yhtiö tavoittelee tuotteillaan absoluuttista tuottoa markkinanäkemyksellä ja etsimällä hinnoitteluvirheitä. “Joskus on yhden sijoitusluokan aika, joskus täysin toisen.”

Esimerkkinä Mandatumin osaamisesta Saarikko otti Sampo Pankin myynnin. “Myimme pienen kotimaisen pankin, ostimme saaduilla rahoilla merkittävän osuuden suuresta pohjoismaisesta pankista.” Mitä Nalle edellä, sitä pienet perässä.

Mandatum keskittyy riskin valintaan ylihajatuksen sijaan. “Joku saattaa turvata munansa pistämällä jokaisen munan omaan koriinsa. Me pistämme munat mielummin muutamaan koriin ja pidämme koreista hyvää huolta.”

Mandatum ei tee sijoituspäätöksiä verotuksen, ostohintojen ja historiallisten hintojen suhteen taikka pelon perusteella. Sen sijaan tavoitteet, riskinsietokyky ja markkinanäkemys ratkaisevat.

Mandatumin kautta pystyy eliminoimaan verojen vaikutuksen sijoituspäätöksiin sijoitusvakuutuksilla, kapitalisaatiosopimuksilla. Vakuutuksen sisällä salkkua voi optimoida mielensä mukaan ja veroja maksetaan voitosta vasta kun salkkuun sijoitetut rahat on kokonaisuudessaan nostettu. Sopimukseen maksetut osingotkin ovat verovapaita. Vakuutusyhtiöt ja niiden tuotteet tuntuvat olevan edelleen verottajan erityissuosiossa.

Kaikella on hintansa, ei kapitalisaatiosopimuskaan ole ilmainen lounas. Eivätkä vakuutusyhtöt niitä hyvää hyvyyttään tarjoa. Mikäli osinkojen ja pääomatulojen verotusta kiristetään, on odotettavissa että sekä kotimaiset että ulkomaiset vakuutusyhtiöt aktivoivat sijoitusvakuutuksiensa markkinointia. Sijoittaja päättää sitten, maksaako veroja vai vakuutusyhtiöiden maksupalkkioita.

Alustuksen jälkeen yleisö sai nauttia Mandatum Lifen sijoitustuotteiden menestystä kuvaavista graafeista. Kovin on mennyt mukavasti. Osakepainoa on kevennetty ja lisätty, jos ei nyt aivan täydellisellä, niin ainakin erinomaisella ajoituksella. Sijoitusrahastoyhtiöillä on konsultin kokemuksen mukaan välillä valikoiva muisti ja näihinkin graafeihin sopisi teksti “aikaisempi menestys ei ole tae tulevasta”.

Perinteisten sijoitustuotteiden lisäksi Mandatum Life on tuonut – yhdessä Vuokraturvan kanssa – markkinoille mahdollisuuden sijoittaa vuokra-asuntoihin myös piensijoittajille. Pienin sijoitussumma on 2.000 euroa. Kehitystä voi pitää positiivisena, tällainen tuote on puuttunut markkinoilta. Toivoa sopii, että sijoitustuotteen hinnoittelu kestää välikäsien määrän. Uusiinkin vuokra-asuntoihin ja rakentamiseen pääsee kiinni noin 100.000 euron panoksella. Tuottotavoitteet liikkuvat viiden ja kymmenen prosentin välillä.

Mandatum Life pitää mielessään sijoittamisen suuret teemat: väestön ikääntyminen, ruoka ja vesi sekä globalisaation mukanaan tuoma tuotannon ja kulutuksen painopisteiden siirtyminen uusiin maihin. Sijoitusvinkkinä Saarikko toteaa: “Myy mitä Kiina myy, osta mitä Kiina ostaa”.  Edessä on alhaisen inflaation ja kohtuullisen kasvun aika. Tässä finanssikriisissä ja sen jälkihoidossa saadaan eväät taas seuraavaan kriisiin. Tulevaisuudessa maailman markkinoiden tuotot eivät ole “normaalijakautuman” mukaisia. Stock-picking ja markkinanäkemys ratkaisevat.

Optimismia ja itsevarmuutta kuulee taas investointipankkiirien suusta. Välillä on vaikea erottaa rautaista itsevarmuutta ja arroganssia. Mandatumillakin oli tarjolla Brasiliaan sijoittava “strukturoitu tuote”, jossa tappiot rajattu ja upside-potentiaalia riittää. Rahoituskin järjestyy, jos vipua kaipaa. Toivottavasti vivuttajille on sentään vuoden mittainen muisti. Velka on veli ottaessa ja korkeintaan veljenpoika maksaessa.

Härifrån tvättas? Olemme välillä yrittäneet kääntää ruotsalaisille suomalaisia sanontoja ja tuo “täältä pesee” on ollut kovin vaikea ymmärrettävä. Kun se on saatu selitettyä, olemme vielä lisänneet “…och centrifugeras, om det behövs”. Mandatumilla tuntuu esityksen mukaan sekä pesevän että linkoavan. Konsultti toivoo, että pesuohjelmat on oikein valittu.

Virkamiesten ja poliitikkojenkin olisi hyvä kuunnella näitä esityksiä tehokkaista vakuutustuotteista.  Toivottavasti pääomaverotus pysyy järkevänä, muuten maailma on taas pullollaan erilaisia kapitalisaatiosopimuksia.

Kirjoittaja toimii liikkeenjohdon konsulttina Delta Freight Oy:ssä  www.deltafreight.fi.

One thought on “Härifrån tvättas, sanoo Mandatum Life

  1. Itsevarmuus ja arroganssi

    Matti: "Välillä on vaikea erottaa rautaista itsevarmuutta ja arroganssia."

    Varmuuden vuoksi määrittelen itse rahoitusalan puheet yleensä jälkimmäisiksi.

    T. Juha

Comments are closed.

Related Posts

Talous

Tuottajahinnat laskussa

Sijoittamisen nurinkuriselta vaikuttaviin ulottuvuuksiin kuuluu, että lähtökohtaisesti huonot uutiset voivat olla osakemarkkinoille myönteisiä. Kuten eilen julkistettu Yhdysvaltojen uusien työpaikkojen määrä, joka laski syyskuussa selvästi elokuusta.

Se

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com