Kissa pöydälle ja rapa roiskuu – taktiikka
Mediassa on kohkattu siitä menikö Vanhaselta uskottavuus. Tai hallitukselta kun joutui peräytymään eläkepäätöksessä. Erilaisiin nettikyselyihin lassottu ‘kansa’ eikä monet mediastakaan näe metsää yksittäiseltä risukasalta, joka sattuu tielle.
En tunne hallituksen ytimen salaisia aivotuksia, mutta minusta tuntuu, että siellä on väkeä, joilla on normaalista suoraviivaisesta etenemisestä eroava taktiikka. Taktiikka, joka on itse asiassa tehokkaampi, vaikkakin käyttäjäänsä kuluttavampi. Tuloksena on ensin paljon hälyä, sekä opposition ja nettikohkaamisen hurmos näiden haukkuessa hallitusta. Lopputuloksena on monta askelta suuntaan, johon oikeasti haluttiinkin mennä, mutta jonne tiedettiin ettei konsensushissuttelussa koskaan edetä.
Eläkeikätapauksessa saatiin aikaan tilanne, jossa työmarkkinajärjestöt sopivat yhteisesti tavoitteesta saada keskimääräistä eläkeikää nousemaan kolmella vuodella (vähintään) vuoteen 2025 mennessä. Aikamoinen tavoite. Keskimääräinen eläkeikä. Ei alin ikä, jossa voi jäädä eläkkeelle, johon sitten suuri osa yrittää löytää vaihtoehtojä. Vaan keskimääräinen ikä. Tosin jos se nyt on 59 ja rapiat päälle, tulee tuosta keskimääräisestä eläkkeelle jäämisiästä siis 63.
Yli 65-vuotiaiden prosenttiosuus Suomen työikäisestä väestöstä (15-64v.) on tänä vuonna noin 25%. Vuonna 2030 tuo osuus (eli vanhushuoltosuhde) on noin 44%. (Lähde Eurostat.) Vuonna 2060 – jonne toki on ikuisuus – osuus on yli 49% eli melkein puolet väestöstä. Jos ei noista luvuista hälytyskellot – paitsi vain retoriset sellaiset – soi, poliitikko on joko aivan pihalla tai täysin vastuuton.
Ainoa huoli tuossa sopimuksessa on se, että työssä jaksamisesta puhe on toki tärkeää ja poliittisesti korrektia – mutta onko se muuta kuin sanahelinää? Saadaanko päätöksiä ja toimivia suunnitelmia de facto eläkeiän noususta aikaan jollain aikavälillä? Ovatko työmarkkinajärjestöt oikeasti tähän mennessä tehneet paljoakaan – tai mitään – asia eteen?
P.S. Kannattaa seurata tuota kissa pöydälle – rapa roiskuu – aallot laantuu – uusi ja parempi tilanne haltuun -taktiikkaa. Sitä harjoittavat muutkin poliitikkomme.
Mediassa on kohkattu siitä menikö Vanhaselta uskottavuus. Tai hallitukselta kun joutui peräytymään eläkepäätöksessä. Erilaisiin nettikyselyihin lassottu ‘kansa’ eikä monet mediastakaan näe metsää yksittäiseltä risukasalta, joka sattuu tielle.
En tunne hallituksen ytimen salaisia aivotuksia, mutta minusta tuntuu, että siellä on väkeä, joilla on normaalista suoraviivaisesta etenemisestä eroava taktiikka. Taktiikka, joka on itse asiassa tehokkaampi, vaikkakin käyttäjäänsä kuluttavampi. Tuloksena on ensin paljon hälyä, sekä opposition ja nettikohkaamisen hurmos näiden haukkuessa hallitusta. Lopputuloksena on monta askelta suuntaan, johon oikeasti haluttiinkin mennä, mutta jonne tiedettiin ettei konsensushissuttelussa koskaan edetä.
Eläkeikätapauksessa saatiin aikaan tilanne, jossa työmarkkinajärjestöt sopivat yhteisesti tavoitteesta saada keskimääräistä eläkeikää nousemaan kolmella vuodella (vähintään) vuoteen 2025 mennessä. Aikamoinen tavoite. Keskimääräinen eläkeikä. Ei alin ikä, jossa voi jäädä eläkkeelle, johon sitten suuri osa yrittää löytää vaihtoehtojä. Vaan keskimääräinen ikä. Tosin jos se nyt on 59 ja rapiat päälle, tulee tuosta keskimääräisestä eläkkeelle jäämisiästä siis 63.
Yli 65-vuotiaiden prosenttiosuus Suomen työikäisestä väestöstä (15-64v.) on tänä vuonna noin 25%. Vuonna 2030 tuo osuus (eli vanhushuoltosuhde) on noin 44%. (Lähde Eurostat.) Vuonna 2060 – jonne toki on ikuisuus – osuus on yli 49% eli melkein puolet väestöstä. Jos ei noista luvuista hälytyskellot – paitsi vain retoriset sellaiset – soi, poliitikko on joko aivan pihalla tai täysin vastuuton.
Ainoa huoli tuossa sopimuksessa on se, että työssä jaksamisesta puhe on toki tärkeää ja poliittisesti korrektia – mutta onko se muuta kuin sanahelinää? Saadaanko päätöksiä ja toimivia suunnitelmia de facto eläkeiän noususta aikaan jollain aikavälillä? Ovatko työmarkkinajärjestöt oikeasti tähän mennessä tehneet paljoakaan – tai mitään – asia eteen?
P.S. Kannattaa seurata tuota kissa pöydälle – rapa roiskuu – aallot laantuu – uusi ja parempi tilanne haltuun -taktiikkaa. Sitä harjoittavat muutkin poliitikkomme.
Itse olen ollut koira-ihminen
joten noista kissoista en tiedä. Mutta minusta keskustelussa on aivan liian vähän ollut esillä tuo problematiikka, johon viittaat nostamalla esiin työssä jaksamisen.