Pankkien järjestämättömät saamiset uhkaavat realisoitua luottotappioiksi

Rahoitustarkastus (RATA) seuraa Suomessa toimivien luottolaitosten toimintaa ja vakavaraisuutta. Valvontatehtävän osana syntyy sijoittajaa kiinnostavaa tilastotietoa muun muassa pankkisektorin toiminnasta.

Merkillepantavaa on että järjestämättömien luottojen määrä on jo vuoden ajan kasvanut. Tilanne ei ainakaan alla olevan perusteella ole vielä  huolestuttava sillä järjestämättömiä luottoja oli vielä 90 luvun lopullakin kaksi kertaa enemmän kuin nyt – ja 90 luvun alussa tilanne oli vielä sitäkin paljon pahempi. Mutta tämä kuvio antaa kuitenkin indikaatiota siitä, että yritykset ja yksityiset ovat nyt tiukemmassa tilanteessa kuin aiemmin.

Kuvio:  Pankkikonsernien järjestämättömät saamiset (lähde: RATA)

 

Lisää tietoa on RATA:n sivuilla:  www.rata.bof.fi/Fin/Tilastot/Luottomarkkinat

One thought on “Pankkien järjestämättömät saamiset uhkaavat realisoitua luottotappioiksi

  1. Pitkällä tähtäimellä ollaan vielä

    Aika matalla tasolla ollan vielä verrattuna 1990 lukuun

    Pankkikonsernien järjestämättömät saamiset ja luottotappiot 1997–2008, miljoonaa euroa, keskimäärin kuukaudessa
    1997
    1813
    1998
    1238
    1999
    922
    2000
    741
    2001
    658
    2002
    639
    2003
    572
    2004
    444
    2005
    418
    2006
    394
    2007
    423
    2008
    642

Comments are closed.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Kiinasta

Viime päivinä markkinat ovat hermoilleet Kiinan kehityksestä, eikä suotta.

Jos suoraan sanotaan, en ole koskaan ymmärtänyt, miten ihmeessä maailmanhistorian tuhoisinta hallitsijaa Maoa rajattomasti ihaileva kommunistinen valtio

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com