Kauppakeskus Zeppelin Kempele

Kauppakeskus Zeppelin Kempele, FinlandPoikkesin eilen Oulussa ja Kempelellää. Päätin kirjoittaa katoavista, kasvavista, kaatuvista ja kannattavista kauppakeskuksista. Otin muutaman kuvan Zeppelinin sisätiloistakin, joten aloitan kauppakeskussarjani kempeleläisestä uranuurtajasta.

Zeppelin valmistui vuonna 1992, valmiiksi suomalaisen suurlaman alkuun. Alkuvuodet olivat tyhjän toimittamista, mutta 17 vuoden ikäisenä Zeppelinillä menee melko mukavasti.

Talossa käy 3,5 miljoonaa asiakasta vuositasolla. Vertailulukuna voimme pitää Lempäälään Ideaparkia, jossa vuodessa piti käydä 10 – 12 miljoonaa, mutta toteutuneet luvut saattavat olla kaukana tavoitteesta. Keskisen kyläkaupassa vieraili aikoinaan viitisen miljoonaa asiakasta. Lahdessa Kärkkäisen kauppakeskus hakeutui hiljattain yrityssaneeraukseen.

Lamasta huolimatta Zeppelin laajentaa. Lissä tilaa tulee 8 000 neliötä ja tontilla on vielä varaa jatkolaajennuksille.

Oulunseudulle on rakennettu kauppapaikkoja urakalla ja Sukarilla on suunnitelmia Ideparkinsa levittämisestä Oulun pohjoispuolelle. Toivon pitäisi iskeä kuokkansa Kiiminkiin vuonna 2010. Hankkeen aloitus saattaa siirtyä.

Zeppelinin historia lyhyesti

Alla olevat taustaiedot löytyivät Zeppelinin nettisivuilta ja "bullet"-kommentit ovat omiani.

Zeppelinin syntysanat lausuttiin vuonna 1986 Antero Immosen ja [Kempeleen] kunnanjohtaja Veikko Oikarisen ideoimina. Eri toimijoiden yhteistyönä ja monien vaiheiden jälkeen tehtiin suunnitelmat ja päätös. Zeppelinin rakentaminen aloitettiin kesäkuussa 1990.

  • Rakentaminen aloitettiin 1990
  • Zeppelin valmistui valmiiksi lamaann1992
  • Alussa kauppa ei käynnyt, käytävät olivat tyhjillään
  • Suomi syöksyi modernin historiansa syvimpään lamaan

Rakennuttajana toimi Pohjois-Suomen Sijoituskiinteistöt Oy ja pääurakoitsijana Pohjolan Rakentajat Oy. Arkkitehtuuri on Arkkitehtitoimisto Martti Väisänen Oy:n käsialaa. Zeppelinin avajaisia vietettiin 8.4.1992. Kutsuvieraina olivat muun muassa piispa Olavi Rimpiläinen ja metropoliitta Leo, jotka samalla vihkivät käyttöön myös Pyhän Matteuksen kappelin kauppakeskuksen Matteustorilla.

  • Siunattua rakentamishulluutta Suomesta löytyi 1980-luvulla
  • Sotkamon Katinkulta valmistui samoihin aikoihin ja kaatua kupsahti alkumetreillään
  • Kulutusjuhla oli suunnittelivaiheessa parhaimmillaan, mutta siteen siirryttiin ankeaan todellisuuteen
  • Raha meni kortille laman alkaessa

Kauppakeskus Zeppelin oli pohjoissuomalaisittain ainutlaatuinen uutuus. Alkuvuosien huipputapahtumat keräsivät valtavia ihmismääriä. Zeppelinissä vieraili muun muassa Kauniit ja Rohkeat – televisiosarjan tähtiä, jotka paistattelivat tuolloin suosionsa huipulla.

  • Menestyvän kauppakeskuksen pitää vedota massoihin
  • Zeppelinin vetäjät eivät ole olleet yhtä tunnettuja ja mediariippuviaisa kuin Vesa Keskinen tai Toivo Sukari

Vuonna 1996 perustettiin yhteismarkkinoinnin järjestämiseksi Zeppelinin Yrittäjäyhdistys ry, johon kuuluvat kaikki Zeppelinin yritykset. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Kauko Karhumaa. Hallitukseen kuuluu kuusi yrittäjien edustajaa sekä Kempeleen kunnan edustaja.

  • Lamantorjuntajoukkoja tarvittiin
  • Tilanne on ilmeisesti nyt hallinnassa
  • Muutaman kilometrin päässä on valtava K-Citymarket ja Bauhaus
  • Kaupoista ei ole pulaa reilun 10 km etäisyydellä Oulun keskustasta
  • Lisää kaupan kapasiteettia on tulossa
  • On tämä huimaa menoa

Zeppelinin kaupallisina johtajina ovat toimineet 1992 – 1994 Juhani Kärkkäinen, 1995 – 1996 Kari Laitila, 1996 Tapani Laru, 1997 – 1999 Reima Södervall, 1999 – 2007 Esko Junno ja 2007 – 2008 Tarja Sanila.

Kävijämäärät ovat kasvaneet voimakkaasti erityisesti vuonna 2006 tehtyjen suurten uudistusten jälkeen. Vuonna 2007 kävijöitä oli yli 3,5 miljoonaa ja Zeppelinin yritysten yhteenlaskettu myynti oli 91 miljoonaa. Liiketilat ovat olleet täynnä ja laajennukselle on selkeä tilaus. Laajennusta päästänee toteuttamaan vuoden 2009 alkupuolella siten, että uusia avajaisia voidaan juhlia loka-marraskuussa 2009.

  • Laajennus on 8 000 m2
  • Avajaiset loka-marraskussa 2009
  • Zeppelinin omistajan on Sponda Oy
  • Haastattelen kaupallista johtajaa Jukka Korpimäkeä lähiaikoina ja kirjoitan Zeppelinistä lisää

Kirjoitan osana tätä sarjaa myös ns. Future Store Conceptista, jonka kehittelyyn osallistuu transatlantinen thinktank-ryhmittymä. Kiinnostuneille järjestän myös sisäänpääsyn englanninkieliselle Basecamp-projektinhallintasivustolle.

Related Posts