Melkoista vedätystä

Plaza.fi -palsta alkoi yli vuosi sitten julkaista blogia nimeltään “Miljonääriksi alle 30-vuotiaana“. Aloitus 8.6. 2008 ei ehkä osunut ajallisesti nappiin sen paremmin kuin perustelut, joitten mukaan nimetön kirjoittaja on yleensä päässyt tavoitteisiinsa. Paljonko sellaisia saavutuksia vakavasti puhuen on 21-vuotiaalla?

En ole aikaisemmin viitsinyt blogin kummallisuuksiin puuttua, mutta viimeinen vedätys F-Securesta meni ilmeisen tahallisessa harhaanjohtamisessaan jo aivan kohtuuttomuuksiin.

Jo otsikko “Kannattavaa kasvua vuodesta toiseen” on valheellinen. Kuten jutun omasta käyrästä näkee, kvartaalitulos vain 3 vuoden takaa oli tappiollinen.

Vielä mahdottomampi on perustelu ”F-Securen markkinaosuus on tällä hetkellä vain 1,7 %. Mahdollisuuksia siis riittää…” Minä kun olen luullut vahvan markkinaosuuden olevan osoitus firman vahvuudesta, mutta tuleva miljonääri kääntää asian nurinpäin. Mitä pienempi, sitä parempi. Esitän kuitenkin vakavan kysymyksen: eikö em. markkinaosuus ole aika heikko tulos noin pitkään ”kasvualalla” toimineelta firmalta?

Ainoa asia, mikä minua kiinnostaisi, olisi tieto F-Securen tuotteiden erinomaisuudesta. Kiinnostaisi, koska sellaisia käytän!

Millään osakekohtaisella arvostusluvulla F-Secure ei ole erityisen halpa. Jos tunnusluvut kieltää vetoamalla ”kasvualaan”, palautan jälleen mieliin marginaalisen markkinaosuuden. Yhdelläkään Piksun seuraamalla listalla F-Secure ei liioin sijoitu kärkeen.

7 thoughts on “Melkoista vedätystä

  1. Olen miettinyt kilpailevaa kolumnia…

    Otsikolla

    "Miljonäärinä vielä 50-vuotiaana"

    Kun viime vuosien pörssikehitystä katselee, niin nousut ovat olleet huimia ja laskut vielä huimempia.

    Pitäisi opetella pelaamaan paremmin sekä hyökkäys- että puolustuspeli.

    Tällaisella B&H miehellä tuppaa välillä sikari palamaan kiivaaseen tahtiin vaikka kuinka yrittää pistää jäitä hattuun.

    No, jos kestin laskun niin kaipa tämän nousunkin kestää ja yrittää pitää mielessään vain ikiomat -isminsä.

    Matti

  2. Miljonääriksi pääsee helpolla…

    … kun alkupääomaa vain on 2 miljoonaa. Tämäkään ei ole vaikeaa, kun vain valitsee oikean valuutan…

    Matti: "tuppaa välillä sikari palamaan kiivaaseen tahtiin"

    Se vasta kallista onkin!

    T. Juha

  3. F-Secure

    "Yhdelläkään Piksun seuraamalla listalla F-Secure ei liioin sijoitu kärkeen". Ei pidä paikkaansa. Tauruksen listalla 3409 osake oli sijalla 16 kaikista Helsingin pörssin osakkeista. Pääomatehokkuuden osalta osake oli sijalla 8 ja tulostehokkuuden osalta sijalla 34. Eli yhtiö käyttää pääomansa varsin tehokkaasti, mutta osaketta ei voi pitää halpana.

    1. Listan kärki?

      Vastaisen varalle kehotan lämpimästi Taurusta selvittämään itselleen suomen kielen keskeisten ilmaisujen semantiikan ennen yllä olevan tyyppisiä tokaisuja “Ei pidä paikkaansa”.

      Samoihin aikoihin kun Taurus kommenttinsa teki, Matti Kyllönen huusi TV:ssä Kimi Räikkösen ajavan “kärjessä“. Jos todellakin jossain päin Suomea sana “kärki” kattaa kaikki sijat välillä 1- 16, kovin mielelläni kuulisin sen murrealueen tarkan sijainnin.

      Alkuperäinen kirjoitukseni viittasi siis nimim. “Miljonääriksi alle 30 v.” blogiin. Käymällä läpi hänen v. 2009 merkintänsä havaitsee, että yhtä varauksettomasti tuleva miljonäärimme on kehunut vain kahta firmaa: Outotecia ja F-Securea. Kyllä tuleva miljonääri asettaa F-Securen selvästi jaetulle 1. sijalle omalla “listallaan“.

      Omassa kirjoituksessani en mitenkään pitänyt F-Securea onnettomana firmana. Ottaen huomioon mm. Microsoftin laajenemisen ko. sektorille en kuitenkaan pidä sitä liioin parhaana mahdollisena suomalaisena osakesijoituksena.

      J. Vahe

  4. Semantiikkaa, matematiikkaa, formulaa ja sijoittamista

    Belgian SPA radan F1 kilpailun lähtöviivalle asettui 20 autoa. Näistä kolmen kuljettajat olivat kilpailun päätyttyä palkintokorokkeella. Jos tätä pidetään "kärkenä" niin 15% ajajista olivat kärjessä. Tauruksen listalla on runsaat 120 osaketta, joten kärki olisi vastaavalla tavalla laskettuna sijat 1-18.

    Sijoittaminen lienee tieteen alana epätäsmällisempää kuin sekä matematiikka, semantikka että kilpa-autoilu. Itse noudatan Pareton periaatetta: 20% massasta antaa 80% substanssista. Eli Tauruksen listan sijoilta 1-25 löytyvät mielenkiinoiset osakkeet joista voi hakea omat suosikkinsa.

    1. Onko sijoittaminen tiedettä vai taitoa?

      Olen tehnyt opinnäytteeni sotahistorian alalta. Itse olen ollut löytävinäni paralleelisuutta sotahistorian ja sijoittamisen välillä. Yksinkertaisin esimerkki liittyy tietysti hermojen hallintaan. Kaiken myyminen viime maaliskuussa ei ollut kauhean järkevää, mutta syöksy aiheuttaa panikkia, viime syksynä puhuttiin jopa maailmanlopusta http://www.piksu.net/node/687

      Hiukan sofistikoidumpi esimerkki liittyy reserveihin. Niitä pitäisi aina olla. Jos ne sitoutuvat, jostain pitäisi olla valmis irrottamaan uusia resevejä. Muuten ollaan pulassa.

      Joitain vuosikymmeniä sitten lännessä uskottiin, ettei ole olemassa sotatiedettä, vaan ainoastaan sotataito. Ensin sotatiede syntyi NL:ssa, mutta kummasti käsitettä on alettu käyttää lännessäkin, myös Suomessa. Onko sotakokemukset jo unohdettu?

      T. Juha      

    2. Missä kalat?

      90% kaloista on 10%:ssa vettä 🙂

      jousimies

Comments are closed.

Related Posts