Suomalaiset osakkeet kohtuuhintaisia

Keskimääräinen osakkeiden hinnan suhde tulokseen (P/E suhde) kertoo paljon osakkeiden hintatasosta. Osakkeet ovat yleensä edullisia, jos keskimääräinen P/E suhde on alle 15 ja toisaalta taas 20 ylittävät arvot kertovat korkeista hinnoista.

Oheiseen taulukkoon on koottu P/E suhteita eri maiden indekseille. Lähteenä on käytetty yleensä luotettaviksi osoittautuneita iShares:n (31.7.2009) tuottamia arvoja. Arvot on laskettu maakohtaisille indeksikoreille, joiden kaupankäyntitunnus on niinikään taulukossa.

Näistä luvuista voidaan havaita, että monien osakkeiden hinnoissa on jo nyt mukana jonkin verran positiivista tulosodotusta. Osakkeiden keväinen hintaralli on siis purrut ja ne eivät ole enää varsinaisen halpoja. Onneksi yksittäisillä markkinoilla, niin kuin esimerkiksi Suomessa, on vielä joukossa aivan kohtuuhintaisia yrityksiä.

  Kaupankäyntitunnus P/E
Pohjois-amerikka IFNA 35,24
Japani EWJ 29,27
Englanti EWU 17,15
Saksa EWG 23,39
Kiina FXI 25,65
Brasilia EWZ 17,67
Malesia EWM 24,87
Meksiko EWW 18,86
Etelä-Korea EWY 17,78
Turkki TUR 14,32

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt