Mitä Kiina edellä – sitä Eurooppa perässä

Ennen tätä lamaa USA johti maailmantaloutta. Sitä mitä USA edellä – sitä muut perässä. Nyt tällä kertaa USA johti meidät lamaan, mutta selvästi Kiina ja muut kaukoidän tiikerit ovat johtaneet meitä pois lamasta. Veturi on vaihtunut ja nyt jatkossa kannattaa seurata entistä tarkemmin Kiinan, Intian ja muiden kehittyvien maiden lukuja. Mitä Kiina edellä sitä Eurooppa perässä.

Alla olevista Economist lehdestä ja muista lähteistä kootuista graafeista voimme havaita että viive Kiinan markkinoilta Euroopan talouteen näyttäisi ainakin näiden lukujen valossa olevan noin kolme kuukautta. Kiinan teollisuustuotannon kasvu piristyi maaliskuussa ja Euroopan teollisuustuotannon pudotus on nyt kesällä taittunut. Bruttokansantuotteen tilastoluvut seuraavat teollisuustuotantoa pienellä, noin neljän kuukauden, viiveellä. Kiinan bruttokansantuotte kasvaa nyt viime kevättä ripeämmin ja niinpä voimme odottaa pahimman laskun taittuvan loppuvuodesta myös Euroopassa.

Näiden lukujen valossa on ymmärrettävää että kaukoidän sijoituskohteet ovat menestyneet Siellä missä on kasvua sinne myös raha hakeutuu. Mutta mitä tapahtuu jatkossa? Suomalaiset ja Eurooppalaiset osakkeet voivat mielestäni osoittautua hyviksi kohteiksi ja osakesijoittaja ehtii siis vielä mukaan tähän suhdannekiertoon. Korot ovat matalalla, teollisuustuotanto on kääntymässä parempaan, bruttokansantuoteen osalta kuulemme hyviä uutisia jo syksyn loppupuolella ja työllisyyskin alkaa luultavasti ensi vuonna parantua.

One thought on “Mitä Kiina edellä – sitä Eurooppa perässä

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Tulosennusteiden päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/tools/finnish_dashboard.html

EBIT-ennusteita muutettu vain vähän. P/E-luku on edullisin Valmetilla. Valmetin shorttipositiot ovat myös pienentyneet. Valmet on edullinen myös PEG-luvulla mitattuna, samoin Nokian Renkaat. Renkaiden lukuun vaikuttaa

Salkun rakenne Sijoittaminen

Pisteytykset ja AI-analyysi niiden perusteella

https://piksu.net/sergio/

Osakeanalyysissäni on kohdassa ”Seulonta ja Pisteytys” lista, johon AI on pisteyttänyt yhtiöitä eri kriteerien perusteella.  Tässä 10 parasta.

Minulla on myös muita pisteytyksiä, tämän lisäksi viisi