Se analyysi tiesi paikkansa, osa II

 

J. A Sandels

 

Edelleenkin viitaten Runebergin Sandelsin suuhun panemiin sanoihin totean Pohjola Pankin jo toukokuussa 2009 esittäneen oikeansuuntaisia näkemyksiä suomalaisesta metalliteollisuudesta.

Taseeltaan vahva Rautaruukki (gearing 10 %:n paikkeilla) on ollut ainakin vuoden verran monessa sijoitussuosituksessa mukana.

Kuitenkin jo toukokuussa Pohjola antoi sijoitusstrategiakatsauksessaan Rautaruukille “vähennä”-suosituksen.

Toukokuussa Pohjola arvioi Rautaruukin tuloksen painuvan tappiolliseksi, minkä lisäksi teräsmasuuneille ensi vuonna tehtävät suuret peruskorjaukset rasittavat tulosta. Lisäksi yksi masuuni on vuorottelut yhteen laskien puolisen vuotta pois tuotannosta. Edelleenkin Rautaruukin katsottiin saavuttaneen kurssinousunsa rajat ja ne ylittäneensä.

“Lisää”-suosituksen sai taseeltaan heikompi Outokumpu (gearing noin 40 %). Perusteena on lyhyesti sanoen se, että Pohjola arvioi Outokummusta löytyvän vahvempaa vipua kuin Rautaruukista.

Rautaruukin osavuosikatsauksen tiedämme ja kohta tiedämme myös Outokummun kvartaalituloksen.

Kirjoittaja omistaa kaikkien kolmen tekstissä mainitun yrityksen osakkeita.

 

2 thoughts on “Se analyysi tiesi paikkansa, osa II

  1. Vaan Timon listalla

    Piksu sivuston pistämätön OMXH osakkeisiin kantaa ottava Timon lista on seuraamallani ajalla pitänyt sekä Rautaruukkia että Outokumpua ylihinnoiteltuna.

    Eli jo ennen toukokuista Pohjola Pankin takinkääntöä esim. huhtikuun lopussa Timon listalla reilusti ylihinnoiteltuina oli OMXH suurista yhtiöistä lähinnä pelkästään metsäteollisuusyhtiöt ja nämä kaksi perusteollisuusyhtiötä.

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

Korkea sosiaalinen kehitys luo onnellisuutta – ylläpitäminen vaatii vahvan talouden

Korkea sosiaalinen kehitys ennustaa Hannu Nummiaron mukaan onnellisuutta, mutta ylläpitäminen vaatii vahvan talouden. Onko Suomi ostanut onnellisuutta velkarahalla?

Maaliskuussa julkaistu maailman onnellisuusraportti nosti Suomen maailman onnellisimmaksi

Salkun rakenne Sijoittaminen

Osinkoyhtiöitä etsimässä osa 3

Tein Tenbagger-skriinerin pohjalta vastaavan osinko-osakkeiden skriinaamiseen.

https://dividend-dividend-buddy.lovable.app/

Tähän voi myös tehdä omia seurantalistoja (Watchlist) ja kohdassa Method selitetään toiminta tarkemmin. Skriinerinäytön ja Watchlistin voi viedä Exceliin jatkokäsittelyä

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Setä Samuli elää yli varojensa

Minuta tuntuu että osakepuolella tapahtuu vaihteeksi vähemmän kuin valuutta- ja velkakirja-puolella.

Valtiontalouden alijäämä on USA:ssa ollut melko tasaisesti 6% kansantuotteesta viimeiset 10 vuotta. Vaikka taloudella on