Vihdoinkin Pekan salkkuun sisältöä

Alkuvuosi on ollut sen verran vaihtelevaa, ettei minun kristallipallosta ole nähnyt kurssien suuntaa. Myöskään tuo puheena ollut hajauttaminen osakkeiden lisäksi muihin kohteisiin ei ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelin. Jälkiviisaana voisi sanoa, että ratkaisuni olla tekemättä osakesalkkua on lyönyt indeksituoton reilusti, OMXH Cap kehitys neljän ensimmäisen kuukauden aikana on ollut miinus 10,4 %.
Nyt tunnelin päässä näkyy valoa, vaikka vielä ei ole varma onko kyseessä vastaan tuleva juna.


Alkuvuosi on ollut sen verran vaihtelevaa, ettei minun kristallipallosta ole nähnyt kurssien suuntaa. Myöskään tuo puheena ollut hajauttaminen osakkeiden lisäksi muihin kohteisiin ei ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelin. Jälkiviisaana voisi sanoa, että ratkaisuni olla tekemättä osakesalkkua on lyönyt indeksituoton reilusti, OMXH Cap kehitys neljän ensimmäisen kuukauden aikana on ollut miinus 10,4 %.
Nyt tunnelin päässä näkyy valoa, vaikka vielä ei ole varma onko kyseessä vastaan tuleva juna.

Ensinnä joitain ajatuksia hajautuksesta eri omaisuusryhmiin. Jossain nettisivulla oli viittaus David Swensenin salkun rakenteeseen:
30% kotimaiset osakkeet (=USA)
20% REITs
15% ulkomaiset kehittyneet
5% ulkomaiset kehittyvät
15% inflaatiosuojatutut bondit
15% bondit

Tehdään tästä oma sovellutus kun tuo REIT puolikaan ei ole oikein hallinnassa.
35 % pohjoismaisiin osakkeisiin, pääasiassa Helsinkiin
15 % muihin osakkeisiin
20 % hedgerahastoihin
10 % muihin vaihtoehtoisiin kohteisiin
20 % rahamarkkinarahastoon.

Kun tässä vaiheessa ei ole nimetä kohteita pohjoismaiden ulkopuolisille osakkeille, niin valitaan koko maailman osakkeet kattava
iShares MSCI ACWI Index (ACWI)
http://finance.yahoo.com/q?s=ACWI
Sille harkinnan arvoinen vaihtoehto on Deutsche Börsen
iShares Dow Jones Global Titans 50 (DE)
http://www2.ishares.eu/funds.aspx?ftid=15&siteid=3&lang=de&tabid=3

Hedgerahastojen valinta ei ole sen helpompaa, mutta kun jotain on esitettävä niin tässä kaksi
Systematiska Fonder yhtiön Scirocco
http://www.systematiska.se/fond/vastgota-smalandsfonden.html
Brummer & Partnersin euromääräinen Helios Euro
http://www.brummer.se/default.asp

Muut vaihtoehtoiset kohteet saa olla raaka-aine & hyödyke ETF, tosin ilman energiapainotusta

Rahamarkkinarahastona olkoon eQ:n tuote.

Saatan muuttaa näitä kohteita salkun arvon laskennan vuoksi vastaaviksi kohteiksi, jotka saan vaivattomammin seurantasalkkuuni.

Lopuksi OMX osakkeista
Momentum-strategia nostaa listalle seuraavat suuyhtiöt
Nokian Tyres Plc
Fortum Corporation
Outokumpu Oyj
Pohjola Bank A
KONE Corporation

Vastaavat keskisuuret momentum-strategian yhtiöt olisi
Ilkka-Yhtymä Oyj 2
F-Secure Corporation

Pohjoismaisia yhtiöitä läpikäydessä olemme yhdessä Savon kirjeenvaihtajan kanssa päätyneet seuraaviin yhtiöihin.
Yara, Outokumpu, Carlsberg

Korkealle ylsivät Savon kirjeenvaihtajan kanssa yhdessä laaditulla listalla myös
Helsingistä: Nokia Tyres, Outokumpu, F-secure, Ponsse,
Oslosta: SeaDrill, Ocean Ring, StatoilHydro
Tukholmasta: SSAB Svenskt Stål

Myös toisesta ToTo-kerhon piirissä pyörineestä kirjeenvaihtoketjusta nousu esiin ainakin seuraavat
yhtiöt: Kone, Vacon ja Nordea.

Tuolla piksu.com puolella oleva salkkusivun päivitys jää kuitenkin ensi viikonloppuun. Sitä ennen täytyy tehdä OMXH valinnat ja ratkaista missä salkun ylläpito onnistuu.

Related Posts

Yhteiskunta

EU alueelle tulee tänä vuonna käyttöön yksi ja yhtenäinen vahva tunnistautuminen ”digitaalinen identiteettilompakko”

Pankit ovat hallinneet EU alueella vahvaa tunnistautumista, jota tarvitsevat esim. viranomaispalvelut ja maksulliset internet palvelut. Tähän tulee muutos. EU alueelle tulee yksi ja ainut kaikkialla

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka