Kasvihuonekaasuja joka raosta

Maanantai 8.9.2008 on hyvä uutispäivä ilmastomuutokselle, Helsingin Sanomat oli löytänyt kaksi huolestuttavaa uutista aiheesta. Suomalaisten kesämökkeily talviakaan on yhtä pahasta kuin kaukomatka lentäen.

Maanantai 8.9.2008 on hyvä uutispäivä ilmastomuutokselle, Helsingin Sanomat oli löytänyt kaksi huolestuttavaa uutista aiheesta. Suomalaisten kesämökkeily talviakaan on yhtä pahasta kuin kaukomatka lentäen. Mökin lämmitys talvella ja matkat mökille aiheuttaa noin kolmen tonnin hiilidioksidipäästöt ja saman verran tuottaa edestakainen Thaimaan matka. Artikkelissa olleet, hämmästyttävän tarkat luvut olivat talvimökkeilylle 3145 kg ja Thaimaan matkalle 3463 kg.

Toinen HS uutinen kertoi että yksilötasolla voi ehkäistä ilmastonmuutosta pidättäytymällä lihan syönnistä. Uutisen kuvaama kansainvälisen ilmastopaneelin puheenjohtajan Rajendra Pachaurin mukaan jo yksi lihaton päivä viikossa hillitsee tehokkaasti ilmaston lämpiämistä.
Pachauria koskevan artikkelin lopussa on kuitenkin järkeenkäypä lainaus: ”On toteutettava vähennyksiä kaikilla talouden sektoreilla” Tämä tulisi huomioida muissakin energiaratkaisuissa, mikään yksittäinen keino tai ratkaisu ilmasto- ja energiaongelmiin ei ole riittävä tai kelvollinen, tarvitaan monia yhtäaikaisia toimia energiasektorin uudistamiseen. Muutoin ollaan Pol Potin Kambodzhan tai Ceausescun Romanian tilanteessa.
 

Related Posts

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 3: sopeutumisrahan ehdot

Kansanedustaja saa sopeutumisrahaa joskus jopa muita töitä tehdessään. Toisin kuin ansiosidonnainen, sopeutumisraha ei myöskään edellytä työnhakua. Onko tämä perusteltua? Vai pitäisikö järjestelmää muuttaa?

 

https://www.youtube.com/shorts/DMNTrdjKoBc

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto