Aika ei pysähdy

Kirjailija Kari Levola kirjoittaa runokokoelmassaan:

"nyt minun lapseni oivaltavat/
että yksinkertainen hyvyys on aitoa/
se riittää kyllä, peittoa riittää/
ja aurinkoa joka tulee aamulla huoneeseen/"

Yksinkertaiset asiat tuovat onnen, ei määrä eikä edes laatu siinä mielessä, että tietää juovansa satojen eurojen hintaista viinipulloa.

Sanotaan, ettei raha tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa. Tällä fraasilla on sama vika kuin kovin monilla muillakin kuluneilla ilmaisuilla. Virkkeen molemmat osat ovat hyvinkin totta, mutta riittävän monta kertaa toistettuina ne ovat kuluttaneet pois parhaan teränsä.

Onni syntynee taidosta noukkia onnen omenat silloin, kun ne ovat saatavilla. Jouluna ihmisten olisi hyvä antaa lähimmäisilleen yhden halauksen ja monen lahjan lisäksi aikaa.

Oikeastaan tässäkin on stressaava kiire. Tuttuni päätti muuttaa huonomaineisesta lähiöstä pois siinä vaiheessa, kun vasta kolmevuotias poika vastasi isänsä halaukseen: “Oleks´ sä joku homo?”

Aika on paitsi fysikaalinen ja taloudellinen, myös inhimillinen suure. Ajan inhimillistä ulottuvuutta soisi muistettavan jouluna ja vuoden jokaisena muunakin päivänä, sillä ”aika ei pysähdy”, kuten Levola runonsa päättää.

Toivotan Piksun lukijoille, yhteistyökumppaneille ja tekijöille hyvää joulua ja menestyksekästä alkavaa vuotta 2010.

Related Posts

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 3: sopeutumisrahan ehdot

Kansanedustaja saa sopeutumisrahaa joskus jopa muita töitä tehdessään. Toisin kuin ansiosidonnainen, sopeutumisraha ei myöskään edellytä työnhakua. Onko tämä perusteltua? Vai pitäisikö järjestelmää muuttaa?

https://www.youtube.com/shorts/DMNTrdjKoBc

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto