”Arvaa oma tilasi”

Yhteiskunta

Arvioitavan kirjan tiedot

Tämä ei liity mitenkään sijoittamiseen, mutta järkevää on mielestäni ymmärtää, millaisessa maassa elämme.

Mauno Koiviston (liian) läheisistä idänsuhteista on mielestäni annettu tiet. pätevää tietoa. Suhteissa oltiin. Kekkosen osalta tätä tuskin tarvitsee enää todistella.

Nyt Markku Salomaa on kirjoittanut Tarja Halosesta kirjan.

Kirja on epätasainen. Sivistysanoja on tolkuttomasti ja niitten rinnalla mukana on toisaalta posketon määrä vihjailua esim. ihmisten seks. suuntautumisilla. 7 päivää –lehteä ja väitöskirjaa on yritetty yhdistää epäonnistuneesti.

Edelleen Rakennusliittoa ja Turun Sanomia (ainakin jälkimmäistä täysin epäolennaisesti) haukutaan siinä määrin, että sanat ”markku salomaa potkut” kantsii googlata. Sieltä ne motiivit löytyvät.

Mutta sitten asiaan ja tältä osin käytän omia perusteluitani.

Jostain 1960-luvulta lähtien olen pitänyt Suomen suurimpana ongelmana 1300 km:n rajaa sotahulluun poliisivaltioon idässä. Tätä valtiota ei Suomessa ole pruukattu moittia, mikä on ihan järkevää. Machiavelli ymmärtäisi yskän vallan mainiosti.

Mutta Machiavellilla ei ole mitään tekemistä moraalin kanssa, jota moraalia vasemmalla on valikoidusti läntisiä maita kohtaan hyvinkin paljon käytetty.

Yksi esimerkki: ETYK loi n. 20 maahan ns. Helsinki-ryhmän. Eikö ole erikoista, että sellainen puuttuu nimenomaan Suomesta? Miksi?

Salomaan vastaus on, että SDP:llä ei ole mitään tekemistä kansanvallan kanssa. Valta tulee apparaatilta, puolue- ja ay-koneistolta apujärjestöineen ja yrityksineen. SDP on miehittänyt hallintoa ja luonut suhteita KGB:hen – ja sen seuraajiin – , yliopistoihin ja mediaan. ”Sopiva” tutkija saa palstatilaa, jota antaa ”sopiva” toimittaja. Tosiasiat voi aina kieltää esim. neuvostovastaisina.

Juuri näistä syistä NL:n romahdus yllätti ihan yhtä paljon kuin Venäjän kehitys Putinin aikana joksikin muuksi kuin pullantuoksuiseksi kansankodiksi.

Vasemmiston hellimät sanat ”edistys” ja ”demokratia” tarkoittivat Salomaan mukaan taantumusta ja diktatuuria. Lännen vioista puhuttiin ja idän vioista vaiettiin, jotteivät suhteet itään eli FSB:hen kärsisi. Halonen on eläkkeellä, mutta SDP:stä tulee esim. nykyinen pääministeri aamiaispuuroineen.

Salomaan kirja on hyppelevä, mutta välttämätön lukukokemus sen ymmärtämiseksi, millaisessa maassa tässä oikein asutaan ja eletään. Kirja on nootitettu tarkasti ja monipuolisen kattavasti.

Aina joskus olen päivitellyt jopa historian ammatti-ihmisten kyvyttömyyttä myöntää suomettumisen määrää. Ikäviä asioita vain on niin kovin ikävä muistaa saati muistella – etenkin jos itse on ollut suomettumisen etulinjassa. Ei kansakunta ollut rähmällään (Vihavainen), vaan sen ns. tiede- ja taidepiirit.

Lopuksi laitan netistä löytämäni, mutta itse painetusta lähteestä tarkistamani otteet haastattelusta, jonka antoi KEPULAINEN LÄÄKINTÖHALLITUKSEN PJ.

Alla olevasta tekstistä on hyvä ymmärtää vasemmiston olleen tuosta todellakin vasemmalla. Ja vuosi oli 1986, jolloin jokainen täyspäinen näki NL:n valuvan kovaa kyytiä WC-pytystä alas.

Olkaa hyvät:

Iltalehti 12.4.1986:

”Länsi-Saksa uhkaa maailmanrauhaa

Lääkintöhallituksen pj. Matti Ruokola on viikon kiistelty mies. Suomen rauhanpuolustajien pj:na hän toi esille sotilaallisen uhkan Länsi-Saksasta ja viittasi yya-sopimukseen NL:n kanssa.

-Joskus kuulee sanottavan, että Saksan osalta yya-sopimus on vanhentunut. Haluan varoittaa tällaisesta.

-Länsi-Saksan toimien takia yya-sopimus on yhtä ajankohtainen kuin sen kirjoittamisen aikaan. Yksikään kirjain ei ole väljähtänyt.

DDR:n Ruokola näkee toisessa valossa kuin Liittotasavallan. Itä-Saksaan ei liity uhkatekijöitä.

-On kysymys Euroopan turvallisuudesta ja Länsi-Saksan uhkakuvasta, joka on lisääntynyt.

Efta- ja Eureka-jäsenyydet huolestuttavat Ruokolaa.

-Eftassa on mukana täysivaltaisia Naton jäsenmaita. Ja Eurekalla on sotilaallisia tarkoitusperiä.

-Suomen ja NLn suhteet eivät saa vaarantua. Vaikka maan ulkopoliittinen peruslinja onkin säilynyt, taloudellisten avausten varjolla otetuista liikkeistä länteen on syytä tuntea huolta.

Huolia on muitakin.

-Nuoriso irvailee NL:a ja on välinpitämätöntä. Tiedotus on jenkkipainotteista. On käsittämätöntä, ettei kouluissa opeteta venäjää.

Ja Afganistan?

-Emme tunne kaikkia tosiasioita.

Ovatko rauhanpuolustajat koskaan kritisoineet NL:a?

-Ei ole ollut aihetta. Jos NL onkin joskus lisännyt sotilaallista valmiuttaan, se on vain vastannut lännen varustautumiseen. USA:n on vetäydyttävä ensin.”

One thought on “”Arvaa oma tilasi”

  1. Sanot ”järkevää on mielestäni ymmärtää, millaisessa maassa elämme”

    Tätä olemme viitoittamallasi tavalla yrittäneet piksussa tehdä.

    Tavoite ei ole helppo. On yllättävän vaikea ymmärtää omaa aikaansa. Oleellisen näkeminen on vaikeaa siitä huolimatta, että elää itse tässä ajassa. Kuunnellessaan tämän päivän keskustelua ja lobbareiden tarkoitushakuista viestintää helpostikin samaistuu esitettyihin ajatustenjuoksuihin. Samalla sokaistuu joltain muulta.

Comments are closed.

Related Posts