Asuntosijoittajan tämän päivän strategioita

Suomen suosituin piensijoittajien asuntosijoitustrategia on sijoittaa kasvukeskusten ydinkeskustoihin / erinomaisen sijainnin pienehköihin asuntoihin. Strategia on kuitenkin käynyt Suomessa jo niin suosituksi, että jopa ammattimaisten piensijoittajien on nykyään erittäin haastavaa löytää hyviä sijoituskohteita. Kannattaa siis miettiä vaihtoehtoisia, vähemmän kilpailtuja strategioita. 

Tässä muutama vaihtoehtoinen strategia.

1. Myyjän ja kiinteistönvälittäjien hinnoitteluvirheet

Asuntosijoittajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on löytää kokemattomien kiinteistönvälittäjien tai yksityisten myyjien hinnoitteluvirheitä. Ostajalle edullisia virheitä voidaan tehdä esimerkiksi taloyhtiön perusparannusremonttien laskelmien suhteen. Asuntoon on vaikkapa saatettu hinnoitella tuleva putkiremontti esimerkiksi 500€ / m2 , mutta soitto isännöitsijälle paljastaakin, että putkiremontissa sekä käyttövesiputket että viemärit tullaan tekemään uusilla korjausmenetelmillä, jolloin remontin kokonaishinta on vain 250€ / m2. Tämä tarkoittaa 40m2:n asunnon remonttikustannukseen jo huomattavaa heittoa. 

2. Suurempien asuntojen soluttaminen

Suurempia asuntoja on tarjolla enemmän ja kilpailu täten pienempää. Jakamalla esimerkiksi neliön soluasunnoksi voi vuokratuotto nousta jopa lähelle 10 prosenttia. Tämä strategia toimii erityisen hyvin suurten kasvukeskusten oppilaitosten välittömässä läheisyydessä.

3. ”Happamien” eli pitkään myynnissä olleiden kohteiden ostaminen

Kun asunto roikkuu pitkään markkinoilla, se ”happanee”. Siitä tulee suuren yleisön silmissä tylsä ja epämääräinen. Koska myyjä myy myydäkseen, on ostajapulan vallitessa mahdollista saada napattua asunto suurellakin alennusprosentilla.

Kerrostaloasuntojen normaali myyntiaika on yleisesti ottaen noin kaksi kuukautta. Jos asunto on ollut myynnissä vaikkapa 4-6 kuukauden ajan, voidaan puhua ”happamoituneesta” kohteesta.

4. Nipussa ostaminen 

Asuntojen neliöhinnoilla on tapana laskea, kun asuntoja ostetaan suurempi määrä kerralla. Mitä suurempi ostos, sitä suurempi alennus (yleensä 5-30% alle markkinahinnan). Piensijoittajillakin on mahdollista ostaa suurempia asuntokokonaisuuksia esimerkiksi useamman sijoittajan kanssa yhdessä, jolloin päästään hyödyntämään suuremman ostoksen alennushintaa.

5. Uudiskohteista alimpien kerrosten asuntoja

Uudiskohteista on joskus mahdollista löytää asuntoja, joiden hinta on syystä tai toisesta edullinen, esimerkiksi 90-95 % todellisesta arvosta. Tähän vaikuttaa muun muassa neliöhinta- tai kerrosjyvitys, alueen käytettyjen asuntojen tarjonta tai rakennuttajan riskienhallintastrategia.

Uudiskohteissa järkevimpiä ostoksia ovat useimmiten ensimmäisen ja toisen kerroksen asunnot, koska uusien asuntojen neliöhinnat nousevat kerros kerrokselta. Neliöhinta saattaa nousta esimerkiksi 100 € / m2 per kerros tai jopa jyrkemmin. Tämän vuoksi onkin tärkeää pitää suhteita yllä rakennuttajatahoihin ja kokeneisiin kiinteistönvälittäjiin, koska uudiskohteen ennakkomarkkinoinnin alkaessa on elintärkeää päästä tekemään ennakkovarauksia ensimmäisten joukossa.

6. Pieniä asuntoja kasvukeskusten lähiöistä

Lähiöissä asunnot ovat huomattavasti edullisempia kuin keskusta-alueilla ja täten myös vuokratuotto houkuttelevampi. 

On äärimmäisen tärkeää osata valita oikea, kasvava ja kehittyvä lähiö. Lähiön kehittyessä se muuttuu sijoittamista ajatellen paremmaksi, ja asuntojen arvojen voidaan ajatella nousevan ajan myötä. Kasvavan lähiön tunnusmerkkejä ovat muun muassa: hyvät julkiset palvelut ja liikenneyhteydet, oppilaitokset, suuret työllistäjät ja uudiskohteet. Lähiöihin sijoittavan kannattaakin ehdottomasti tutustua kohdekunnan vuosittain julkaisemaan kaavoituskatsaukseen. Sen avulla on mahdollista selvittää, mitkä lähiöt ovat tulevaisuudessa erityisen kasvavia.

Strategiat huomioitiin myös Talouselämän artikkelissa.

Sijoita Asuntoihin! Aloita, Kehity, Vaurastu -kirja

MarkoKaarto.fi

 

 

Related Posts