Börsveckan: Neljä uutta ostosuositusta

Osta Avega, Mabi, Fagerhult ja Billerud. Älä osallistu Boule Diagnosticsin listautumisantiin. Odota  Indutraden, Kopparberg Mineralin ja Electran kanssa. Näin suosittelee Börsveckan tällä kertaa.

IT-konsultti Avegan kasvu on voimakasta ja kannattavuus hyvä ja osake saa siis ostosuosituksen. Vahva tase mahdollistaa kasvusatsaukset. Börsveckan ennustaa EPS 3 SEK tänä vuonna, eli p/e-suhde 10.3. Erittäin edullista kirjoitta lehti.

Myös autonvuokraaja Mabi kasvaa nopeasti ja kannattavasti. Osake on sensijaan menestynyt huonosti pörssissä toistaiseksi. Kurssi mataa samoissa lukemissa kuin listautumisen aikoihin viime vuodne kesäkuussa. P/e-suhde 8 on matala arvostus kun kasvu on 30-40% luokkaa.

Valaisinvalmistaja Fagerhultin osakeella on ollut sitkeää menoa, mutta LTS:n osto hyvä uutinen ja käänne on todennäköisesti nyt edessä. Börsveckan ennustaa tälle vuodelle EPS 15 SEK, jolla saadaan p/e-suhde 12. KOska yhtiä lisäksi on jälkisyklinen voittojen pitäisi kasvaa vielä seuraavtkin kaksi vuotta.

Billerud on lehden suosikki paperi- ja metsä-teollisuudessa. Vahvistuva kruunu rasittaa, mutta voitto jatkaa silti kasvuaan.

Terveydenhuoitoalalla toimiva Boule Diagnostics on listautumassa. Yhtiö on jännittävä, mutta arvostustaso on melko korkea. Boule toimii veridiagnostiikan alalla ja on kannattava, ebita oli 20 MSEK 2010. Listatumisanti on hinnoitelu korkeammalla kuin osakkeen tämänhektinen kurssi aktietorgetilla. Börsveckan arvelee että yritystä on yritetty myydä suuremmille toimijoille, mutta että tässä ei olla onnistuttu. Yhtiö on kiinnostava ja sitä kannattaa seurata kunhan se on listautunut. Lehti ei suosittele osallistumista listautumisantiin.

Related Posts

Sijoittaminen

Uusia työkaluja sijoittajalle

https://www.sinisaariconsulting.com/

Lisäsin sivustolleni tekoälyn ystävällisellä avustuksella koekäyttöön pari uutta työkalua, joista kuulisin mielelläni kommentteja.

Uusi osakeanalyysityökalu

pisteyttää seurannassani olevat osakkeet monien kriteerien perusteella
etusivulle tulee ensin Top

Talous Yhteiskunta

Björn Wahlros haluaisi että Suomi olisi myös varakkaille ja yrittelijäille hyvä paikka elää ja sijoittaa

Oheinen 5 min mittainen Mikko Salakan tuottama video summaroi Björn Wahlros:n esittämät ratkaisut Suomen talouden kriisiin: Tarvitaan henkilösijoittajien ja yrittäjien parempaa kohtelua niin, että suomalaisten

Salkun rakenne Sijoittaminen

Osakeseurannan päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/StockAnalysisTool.html

Tuloskausi on lopussa ja olen päivittänyt ennusteet vuosille 2025 ja 2026. Tuloskausi kokonaisuutena jäi hieman positiivisen puolelle.

Kymmenen erilaisen rankingin yhteenvedossa norjalaiset osakkeet ovat edelleen kärjessä,